Tietoisen luomisen taito

Kun ymmärrät, miten tärkeää on tuntea olonsa hyväksi joka ikisenä hetkenä, millainen se ikinä onkaan, pitelet kädessäsi onnellisen elämän avaimia. Silloin pystyt saavuttamaan haluamasi olemisen tilan.


Tahdon sinun huomaavan ne asiat, jotka saavat sinut innostumaan. Haluan, että voit kokea sen riemun, joka koituu oman todellisuuden luomisesta iloisesti ja tietoisesti. Sinä todellakin luot oman todellisuutesi. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Luot oman todellisuutesi silloinkin kun et ymmärrä niin tekeväsi. Juuri siitä syystä tulet usein luoneeksi, miettimättä asiaa sen tarkemmin.


Toivon sinun olevan tyytyväinen siihen millainen olet nyt ja mitä sinulla on, ja samaan aikaan olevan kuitenkin innokas saavuttamaan lisää. Silloin olet luomisen suhteen etulyöntiasemassa. Kun seisot tulevaisuuden partaalla innokkaana ja toiveikkaan odotuksen täyttämänä, tuntematta lainkaan kärsimättömyyttä, epäilystä tai arvottomuutta – jotka estäisivät toiveesi toteutumisen – silloin olet esimerkkinä Tietoisesta luomisesta parhaimmillaan.

Tulet ymmärtämään, että sinun on täysin mahdollista hallita elämäsi kokemusten luomista. Silloin pystyt kääntämään huomiosi omaan positiiviseen voimaasi. Tulet myös tuntemaan täydellisen autuuden, huomatessasi omien erityisten toiveidesi toteutuvan.


Kykenet tuntemaan itsessäsi, oletko täydellisesti yhteydessä Alkulähteen energiaan. Mitä paremmaksi tunnet olosi, sitä avoimempi on yhteytesi. Hyvän olon tunne merkitsee, että sallit itsesi olla avoimessa yhteydessä Alkulähteen energiaan. Epämieluisa olo tarkoittaa, että yhteys on rajoittunut, koska itse vastustat yhteyttäsi.

Se missä määrin tunnet itsesi siunatuksi ja odotat hyvien asioiden koituvan osaksesi, vastaa sen hetkistä sallimisen astettasi. Ainoastaan sinä ja tunteesi ovat vastuussa siitä, otatko Hyvinvoinnin vastaan vai et. Olosuhteissasi ei tarvitse muuttaa mitään, jotta voisit tarkoituksellisesti sallia kytkeytymisesi Hyvinvoinnin virtaan. Tarvitaan vain universaalien lakien ymmärtämistä ja päättäväisyyttä antautua sallimisen tilaan.

Sen materiaalisen olennon lisäksi, jona olet oppinut tuntemaan itsesi, olet ennen kaikkea värähtelevä olento. Olet kuin värähtelevä lähetin, joka lähettää omaa signaaliaan ilmoille taukoamatta. Juuri nyt lähettämäsi signaalin laatu vaikuttaa suoraan sekä tämänhetkiseen että tulevaan maailmaasi. Ja juuri nyt se luo sinun maailmasi.

Sinussa on sisäänrakennettu ohjausjärjestelmä, jossa tunteesi toimivat ohjausjärjestelmän osoittimina. Toisin sanoen jokainen tunnetilasi kertoo siitä, oletko sillä hetkellä harmoniassa Alkulähteesi kanssa ja tukeeko olotilasi pyrkimyksiäsi.



Kun huomiosi keskittyy johonkin, värähtely ei aluksi ole kovin voimakas, mutta kun annat ajatukselle yhä enemmän huomiota ja keskityt siihen niin, että värähtelet sen taajuudella, ajatus muuttuu yhä suuremmaksi osaksi omaa värähtelyäsi – ja tätä usein viljeltyä ajatusta voidaan jo kutsua uskomukseksi.

Jokainen ajatus, johon kiinnität huomiosi, laajenee ja tulee suuremmaksi osaksi kokonaisvärähtelyäsi. Riippumatta siitä, koskeeko ajatuksesi jotakin sellaista mitä haluaisit tai jotakin mitä et haluaisi, sille suomasi huomio vetää tuon asian kokemuspiiriisi.

Kun kohdistat harjaantuneen huomiosi mihin hyvänsä asiaan, alkaa Vetovoiman laki tuottaa sellaisia olosuhteita, tilanteita, kokemuksia, toisia ihmisiä ja kaikkea muuta, mikä täsmää hallitsevaan värähtelyysi. Ja kun ajatuksiasi vastaavat asia alkavat ilmentyä ympärilläsi, kehität yhä voimakkaampia värähtelytapoja tai taipumuksia. Ja kas, alkuun niin pieni ja mitätön ajatuksesi onkin kehittynyt voimakkaaksi uskomukseksi – ja voimakkaat uskomuksesi heijastuvat aina kokemuksiisi.



Tunteesi osoittavat joka hetki, millaista värähtelyä Olemuksesi sisältää. Kun tulet tietoiseksi siitä, millaiselta kukin tunne tuntuu, tulet tietoiseksi myös siitä, millainen on värähtelysi luonne kullakin hetkellä. Ja kun yhdistät tietosi Vetovoiman laista omaan värähtelytasosi ymmärtämiseen, pystyt hallitsemaan oman huomiosi keskittämistä. Tämän tiedon avulla kykenet ohjaamaan oman elämäsi kokemuksia mihin tahansa haluamaasi suuntaan.

Harjoittelun myötä opit tunnistamaan, missä määrin olet sopusoinnussa oman todellisen itsesi kanssa. Kun sallit täysin Alkulähteen energian ilmetä, kukoistat ja vastaavasti evätessäsi Alkulähteen energian virtauksen tunnet puutetta.


Se, mitä ajattelet ja se, mitä saat, sopivat aina värähtelyllisesti toisiinsa. On hyödyllistä vertailla tietoisesti ajatuksiasi ja sitä, mikä parhaillaan ilmenee elämässäsi. Vielä enemmän apua on siitä, jos kykenet ennalta huomaamaan, mihin suuntaan ajatuksesi ovat sinua johtamassa. Kun opit ymmärtämään tunteitasi ja niiden sinulle välittämiä tärkeitä viestejä, sinun ei tarvitse odottaa kunnes jotakin on jo tapahtunut voidaksesi ymmärtää, millaista värähtelyä olet itse lähettänyt. Opit tunnistamaan oman olosi ja tietämään, mihin olet suuntaamassa.

Tunteesi vastaavat huomiosi keskipistettä ja se, mitä tunnet, kertoo sinulle miten sallivassa tai vastustavassa tilassa sillä hetkellä olet. Ei ole mahdollista, että asia jota jatkuvasti ajattelet myönteisesti, sujuisi huonosti. Vastaavasti on yhtä mahdotonta, että asia, jonka ajatteleminen jatkuvasti aiheuttaa sinulle huonon olon, päättyisi hyvin. Se, miltä sinusta tuntuu, on merkki siitä, sallitko itsellesi luonnollisen hyvinvoinnin.

Tunnet olosi sitä paremmaksi mitä paremmin värähtelysi on sopusoinnussa todellisen itsesi kanssa. Tunteesi toimivat jatkuvasti merkkinä siitä, missä määrin sallit tai vastusta yhteyttä sisimpään olemukseesi.


Tähän tyyliin kuvaavat luomisen taitoa Esther ja Jerry Hicks kirjassaan Pyydä niin saat.

Influenssa opettaa

Olen ollut kaksi viikko influenssassa. Kipeänä olo on monella tapaa opettavaista.

Minulla on ollut todella runsaasti sairastamista tänä talvena. Pääasiassa se johtuu siitä, että tytär on aloittanut työn tarhan tätinä lastentarhassa. Sieltä on sitten saatu monenlaisia pienien lasten sairauksia, joihin meillä ei ole enää ollut minkäänlaista vastustuskykyä.

Tämän yleisen alhaisen vastuskyvyn lisäksi meillä oli taas ylimääräistä stressiä ja sen seurauksena influenssa sai iskettyä. Stressi todella altistaa sairauksien puhkeamiseen.

Taudin alkuvaiheessa kun kuume oli riittävän korkea, oli helppo keskittyä vain hengissä selviytymiseen juuri sillä hetkellä – silloin ei ajatellut tulevaisuutta eikä menneisyyttä – kaikki keskittyi vain elämän jatkamiseen jotenkin siedettävästi. Kun pahin kuume vähitellen hellitti, kuvittelin ensin, että pystyisin nauttimaan parantuneesta olosta – olohan oli selvästi parempi kuin edellisinä päivinä, vaikka olo olikin kovin surkea vielä.

Olen ihmetellyt, miksi olo nyt tuntuu oikeastaan surkeammalta ja tuskaisemmalta kuin taudin pahimmassa vaiheessa. Jäseniä särkee jatkuvasti, nenä vuotaa ja yskittää niin, että välillä meinaa tukehtua yskimiseen. Kuumetta ei enää ole, välillä on lievää lämmön nousua ja välillä se taas laskee epätavallisen alas. Välillä on hiki, välillä on kylmä. Kädet ja jalat ovat lähes jatkuvasti kylmät. Makuaisti on sekaisin ja ruoka maistuu yleensä surkealta – ei lainkaan sellaiselta kuin normaalisti, jatkuva räkävirta suussa ei tietenkään edesauta makutuntemuksia. Pohdin jatkuvasti seuraavaa kysymystä. Miksi en osaa ymmärtää ja tuntea kohtuulista oloa, kun olen kuitenkin todennäköisesti paranemassa?

Ymmärrän, että olen kehon epämukavuuden kokemusten kautta ehtinyt käydä läpi suuren määrän inhottavia tunteita. Nämä välittömät tunteet ovat myös aktivoineet mielen kaivamaan esiin suuren joukon vanhoja tuskaisia tilanteita ja niihin liittyviä tunteita. Keho on vaikuttanut mieleen ja mieli taas puolestaan kehoon ja näin on syntynyt tuskan ja ahdistuksen kehä. Asiaa ei tässä tilanteessa ole auttanut lainkaan se, että olen lukenut kirjan Mielekkäästi irti ahdistuksesta, Susan M Orsillo & Lizabeth Roemer. Kirja opettaa vaiheittain pääsemään eroon ahdistuksesta, Tietoisen läsnäolon menetelmän avulla. Kirja sisältää amerikkalaiseen tyyliin hyvin paljon kuvauksia potilaista ja heidän ongelmistaan. Kipeänä ja tuskaisena nämä värikkäät kuvaukset ovat tässä tilanteessa johdattaneet ajatukseni yhä enemmän tuskan ja ahdistuksen muisteluun ja tuntemuksiin.

Pari päivää sitten muistin kirjoittaneeni itse kuinka tietoisesti vaikuttamalla kehoon voi kehon kautta vaikutta omaan mieleen ja tunnetilaansa, hymyile itsesi hyvälle tuulelle. En ole näköjään sisäistänyt näitä taitoja, koska asia ei heti tullut mieleeni. Sitä suurempaa iloa koin tehdessäni hymyilemisharjoitusta peilin edessä – se on juuri sen suuruinen fyysinen ponnistus, jonka jaksan tässä kunnossa tehdä. Silloin kun voimat ovat vähissä ja mieli on apeana, hymyillään itsemme paremmalle mielelle.

Ihmisen evoluutio

Kun Raymond Dart vuonna 1924 löysi ”Tautungin lapseksi” ristityn ensimmäisen Australopithecus africanuksen ”eteläinen apinaihminen” hän oli todellakin todistamassa ihmiskunnan esihistorian aamunkoittoa. Sittemmin paleantropologit, perinnöllisyystieteilijät ja molekyylibiologit ovat käyttäneet fossiileja ja DNA-jaksoja määrittääkseen paikkamme elämän puussa.

Vuonna 1974 Donald Johanson löysi Lucyn, 3,2milj. vuotta sitten eläneen naisen luurangon, joka kuului uuteen lajiin Australopithecus afarensikseen. Lucy oli 20-30 ikävuoden välissä, noin 107 cm pitkä ja painoi 26 kg. Hän käveli kahdella jalalla.

Lucy on juuri niin hyvä apinoiden ja ihmisen välinen siirtymämuoto kuin toivoa saattaa. Kaulasta ylöspäin Lucy muistuttaa apinaa. Keskiosa on ihmisen ja apinan piirteiden sekoitus, vyötäröstä alaspäin Lucy on lähes nykyihmisen kaltainen. Löytö kertoo ratkaisevan seikan evoluutiostamme: pystyasentomme kehittyi kauan ennen isokokoisia aivojamme. Löytö on ristiriidassa tavanomaisen käsityksen kanssa, että aivot kehittyivät ensin.

ihmisen evoluutio

Tosiasia on, että erkanimme simpanssien esi-isästä Keski- tai Itä-Afrikassa noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten, ja että kulku kahdella jalalla kehittyi kauan ennen isokokoisten aivojen kehittymistä. Tiedämme, että homininojen kehityksessä on pitkiä ajanjaksoja, jolloin useampi homininalaji on elänyt samanaikaisesti ja joskus myös samassa paikassa. Ottaen huomioon, että ihmispopulaatioiden koko on pieni ja että fossiilijäänteiden syntyminen niistä on epätodennäköistä, on hämmästyttävää, että olemassa oleva jäänteistö on niinkin hyvä kuin se on.

Mikä sai ihmisen evoluution aikaan? Kuivuus oli huomattavin ympäristömuutos Itä- ja Keski-Afrikassa ajanjaksolla, jonka alkupiste on 10 milj. v ja päätepiste 3 milj. v. Tänä homininojen kehityksen kannalta ratkaisevana ajanjaksona ilmasto muuttui asteittain kuivemmaksi ja kuivuus ja runsaat sateet vaihtelivat epäsäännöllisesti. Kuivien jaksojen aikana sademetsät väistyivät avonaisemman maastomuodostuksen, savannien, ruohoaavikoiden, harvojen metsien ja jopa autiomaapensaikkojen tieltä. Tällä näyttämöllä näyteltiin inhimillisen evoluution ensimmäinen näytös jolloin ihmisen esi-isä siirtyi kahdella jalalla kulkijaksi.

ihmisen evoluutiota

Geneettisesti tarkastellen ihmiset ovat huomattavan yhdenmukaista sakkia. Juuri näin asian pitäisikin olla, jos nykyihminen lähti Afrikasta 60 000 tai 100 000 vuotta sitten. Geneettisten erojen syntymiselle on ollut vähän aikaa, vaikka olemmekin levinneet maailman kaikille kolkille ja hajonneet etäällä toisistaan oleviksi populaatioiksi, jotka aina näihin päiviin asti ovat olleet toisistaan geneettisesti eristäytyneitä.



Jos lapsi adoptoidaan kehittymättömästä osasta maailmaa, hän oppii mainiosti elämään modernissa yhteiskunnassa. Tämä vähintäänkin viittaa siihen, että rodulla ei ole suurta sisäsyntyistä vaikutusta käyttäytymiseen. Ihmisrodut ovat liian nuoria, jotta niiden välille olisi ehtinyt kehittyä merkittäviä eroja älykkyyden tai käyttäytymisen suhteen.

Jos lähtökohdaksi otetaan sivilisaation alku noin 4000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin oli olemassa niin monimutkaisia maatalous- kuin kaupunkiyhteiskuntiakin, on aikaa kulunut vasta 6000 vuotta. Se on vain yksi tuhannesosa siitä ajasta, jolloin ihmiseen johtanut kehityslinja on erkaantunut simpansseista. Karkeasti ottaen 250 sivilisoidussa yhteiskunnassa elänyttä sukupolvea on kuin kuorrutus kakussa, jonka perusta on 300 000 sukupolvea, jotka ovat eläneet pienissä ryhmissä metsästäen ja keräillen. Luonnonvalinnalla on ollut ikuisuus aikaa saada meidät sopeutumaan sellaiseen elämäntapaan.



Löydetyt ihmisfossiilit yhdistettynä ihmistä koskevan perinnöllisyystieteen viimeisimpiin löytöihin todistavat siis, että olemme kehityskulun tuottamia nisäkkäitä, ylpeitä ja varsin ansiokkaita sellaisia, mutta joka tapauksessa nisäkkäitä, jotka ovat tulosta niistä samoista prosesseista, jotka ovat muuttaneet kaikkea elävää viimeisten vuosimiljardien aikana. Vaikka olemme muuttuneet paljon varhaisista apinoista, alkuperämme paistaa meistä silti.

Kuten on laita kaikkien muidenkin lajien, emme ole evoluution lopputuote, vaan kehityksemme jatkuu, vaikka geneettinen edistyksemme voikin olla hidasta.

Tähän tyyliin kuvaa ihmisen evoluutiota Jerry A. Coyne kirjassaan Miksi evoluutio on totta.

Evoluutio

Nykyaikainen evoluutioteoria voidaan esittää yhdellä virkkeellä. Elämä maapallolla kehittyi asteittain yli 3,5 miljardia vuotta sitten alkaen yhdestä alkukantaisesta lajista – ehkä itseään kopioivasta molekyylistä – joka ajan mittaan ja yleensä (joskaan ei aina) luonnonvalinnan ohjauksella levisi ja kehittyi moneksi uudeksi ja erilaiseksi lajiksi. Kun yllä olevaa eritellään, havaitaan sen koostuvan kuudesta osasta: evoluutiosta, asteittaisuudesta, lajiutumisesta, yhteisistä sukujuurista, luonnonvalinnasta ja ei valikoivasta evoluutiomekanismista.

Vedestä maalle nouseminen

Evoluutio tarkoittaa sitä, että ajan myötä lajit kokevat geneettisiä muutoksia. Sukupolvien kuluessa lajit voivat kehittyä joksikin aivan muuksi. Noiden muutosten perustana ovat mutaatiosta johtuvat muutokset DNA:ssa. Nykyiset eläin- ja kasvilajit eivät siis olleet olemassa menneisyydessä, vaan ne polveutuvat aiemmista lajeista. Esimerkiksi ihmiset polveutuvat apinan kaltaisista olennoista, jotka eivät kuitenkaan olleet täsmälleen samankaltaisia kuin nykyiset apinat. Vaikka lajit kehittyvät, ne eivät kehity samassa suhteessa. Jotkin lajit eivät ole kehittyneet juuri lainkaan ja jotkin ovat kehittyneet hyvin nopeasti.

Evoluutioteorian toinen osa on ajatus asteittaisuudesta. Sellaisiin olennaisiin kehitysopillisiin muutoksiin, kuten lintujen kehittymiseen matelijoista, kuluu useita sukupolvia. Nisäkkäitä matelijoista erottavien piirteiden (esimerkiksi hampaiden ja leukaluiden) kehitys ei tapahdu muutamien sukupolvien aikana, vaan siihen vaaditaan tavallisesti tuhansia – jopa miljoonia – sukupolvia.

On huomionarvoista, että vaikka elollisia lajeja on monia, kaikissa meistä – sinussa, minussa, elefantissa ja ruukkukaktuksessa – on joitain yhteisiä perustavanlaatuisia piirteitä. Tällaisia ovat ne biokemialliset reitit, joita käytämme tuottaaksemme energiaa, tavanomainen nelikirjaiminen DNA-koodimme ja tapa, jolla tämä koodi luetaan ja käännetään proteiineiksi. Kaikki lajit juontuvat siis yhteisestä esi-isästä, jolla oli nuo piirteet ja joka siirsi ne jälkeläisilleen. Mutta jos evoluutio tarkoittaisi vain vähittäistä lajinsisäistä muutosta, olisi olemassa vain yksi laji, ensimmäisen lajin erittäin korkealle kehittynyt jälkeläinen. On kuitenkin olemassa monia lajeja, planeettaamme asuttaa yli kymmenen miljoonaa lajia.

Mitä tapahtuu, kun kantamuoto jakautuu kahdeksi erilliseksi lajiksi. Ei mitään ihmeellistä. Lajiutuminen merkitsee yksinkertaisesti eri ryhmien kehittymistä. Ne eivät voi risteytyä, ryhmät eivät siis voi vaihtaa geenejä. Jos olisimme olleet paikalla silloin, kun tuo yhteinen kantamuoto alkoi jakaantua, olisimme todennäköisesti nähneet vain kaksi saman lajin populaatiota, jotka olisivat eläneet todennäköisesti eri paikoissa ja jotka olisivat alkaneet erota hienoisesti toisistaan. Pitkän ajanjakson aikana nämä erot olisivat suurentuneet asteittain. Vaikka lajiutuminen on hidasta, sitä tapahtuu pitkien ajanjaksojen aikana riittävästi.

On järkeenkäypää, että jos elämä muodostaa puun niin, että kaikki lajit ovat lähtöisin samasta rungosta, on silloin olemassa yhteinen alkuperä kullekin haaraumaparille (lajille). Alkuperä voidaan löytää seuraamalla kutakin oksaa taaksepäin niin kauan, että ne leikkaavat yhteisessä haaraumakohdassa. Läheistä sukua olevilla lajeilla, ihmisilläkin, on yhteinen esi-isä, joka on elänyt suhteellisen vastikään. Niinpä ajatus yhteisestä kantamuodosta – darwinismin neljäs opinkappale – on lajiutumisen kääntöpuoli. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että voimme aina palata fossiilien ja DNA-jaksojen avulla ajassa taaksepäin ja löytää alkumuotoja, joista jälkeläiset polveutuvat.

Selkärankaisten kehitys

Viides evoluutioteorian osa on se, mitä Darwin selvästi piti vahvimpana älyllisenä saavutuksenaan: ajatus luonnonvalinnasta. Luonnonvalinta oli se osa evoluutioteoriaa, jota pidettiin Darwinin päivinä kaikkein vallankumouksellisimpana, ja se hämmentää yhä monia. Luonnonvalinta selittää ilmeisen tarkoituksenmukaisuuden luonnossa puhtaasti materialistisena prosessina, joka ei edellytä minkäänlaista yliluonnollista ohjausta.

Luonnonvalinnan idea on helppo ymmärtää. Mikäli jonkin lajin yksilöt eroavat toisistaan geneettisesti ja jotkin noista eroista vaikuttavat yksilön kykyyn selvitä ja lisääntyä ympäristössään, ”hyvät” geenit johtavat seuraavassa sukupolvessa todennäköisimmin selviytymiseen ja suurempaan jälkeläisten määrään ja kopioituvat sen ansiosta suuremmassa määrin kuin ne ”ei niin hyvät” geenit. Lajit sopeutuvat yhä paremmin ympäristöönsä sitä mukaa kun suotuisia mutaatioita ilmaantuu, ja ne leviävät populaatiossa ”vahingollisten” karsiutuessa. Tämä prosessi tuottaa lopulta organismeja, jotka ovat hyvin sopeutuneita ympäristöönsä ja elämäntapaansa.

Prosessi on hyvin yksinkertainen. Se vaatii vain, että lajien yksilöiden geeneissä on eroja, jotka vaikuttavat niiden kykyyn selviytyä ja lisääntyä ympäristössään. Näistä lähtökohdista luonnonvalinta – evoluutio – on väistämätön. Kaikki tähän mennessä tutkitut lajit ovat täyttäneet tämän vaatimuksen.

Mutaatiot merkitsevät muutosta piirteissä, jotka jo ovat olemassa; tuskin koskaan käy niin, että mutaatiot loisivat aivan uusia piirteitä. Näin ollen evoluution on rakennettava uusia lajeja kantamuodon pohjalta. Jokainen muutos on tehtävä niin, että eliö pysyy elinkelpoisena koko ajan.

Lopuksi muutkin prosessit kuin luonnonvalinta saattavat aiheuttaa evoluutiota. Tärkein näistä on silkka sattumanvarainen muutos geenien välisissä suhteissa, mikä johtuu siitä seikasta, että eri suvuilla on eri määrä jälkeläisiä. Geneettisellä ajelehtimisella on osansa pienissä populaatioissa, ja se todennäköisesti selittää eräät DNA:n piirteet, jotka eivät edesauta sopeutumista.



Evoluutioteoria on kattavasti dokumentoitu joukko periaatteita, jotka esittävät miksi evoluutiota tapahtuu ja kuinka se tapahtuu. Jokainen tosiasia, joka jotenkin liittyy evoluutioon, vahvistaa sen todenperäisyyttä. Jokainen löytämämme fossiili, jokainen jaksottamamme DNA-molekyyli ja kaikki tutkimamme eliöjärjestelmät tukevat sitä ajatusta, että lajit ovat kehittyneet yhteisistä kantamuodoista. Huolimatta lukemattomista mahdollisista havainnoista, jotka voisivat todistaa evoluution pätemättömäksi, ei yhtäkään sellaista ole tehty. Huolimatta miljoonista erehtymismahdollisuuksista on aina osoittautunut, että evoluutioteoria on oikeassa. Tämän lähemmäksi tieteellistä totuutta ei voi päästä.


Tähän tyyliin kuvaa evoluutioteoriaa Jerry A. Coyne kirjassaan Miksi evoluutio on totta.

Uutta tutkimusta kuntoilusta

Katselin Prismalta kun Michael Mosley tutustui tiedemiesten uusiin tutkimuksiin kuntoilun vaikutuksista.

Minulle täysin uusi tieto oli, että hyvin lyhyellä korkeaintensiivisellä HIT kuntoilulla voi saavuttaa merkittäviä tuloksia. HIT kuntoilussa poljetaan kuntopyörää täydellä teholla 20 sekuntia. Sitten levätään hetki ja tehdään sama vielä 2 kertaa. Aika on niin lyhyt, ettei keho vielä ehdi alkaa hikoilla, joten tämä on siisti kuntoilumuoto. Kolme 20 sekunnin rypistystä kolme kertaa viikossa riittää parantamaan insuliiniherkkyyttä ja aerobista kuntoa, eli hapenottokykyä.

HIT on 20 sekuntia täyttä vauhtia

Totta kai minun piti kokeilla tätä heti. Kuntopyörän polkeminen 20 sekuntia täyttä vauhtia voi kuulostaa mitättömältä, mutta itse asiassa 20sekuntia tuntuu pitkältä, kun sitä tekee täyttä vauhtia. Lihakset todella saavat shokin, jo 10sekuntin kuluttua tuntuu, että tämä riittää. Joten 3 kertaa 20 sekuntia tuntuu lihaksissa pitkän aikaa.

kolme minuuuttia HIT harjoitusta viikossa

Korkeaintensiivisessä HIT harjoittelussa ratkaisevaa on, että se purkaa lihaksen glykogeenivarastoja. Lihas lähettää verenkiertoon signaalin, että se tarvitsee lisää sokeria. Eli siis lihasten staattinen tila rikotaan jolloin lihaksista tuntuu että ne tarvitsevat lisää sokeria ja verenkierto alkaa toimittaa sokeria lihaksiin. Ja parasta tässä on se, että kun esimerkiksi kävellessä tai hölkätessä lihaskudoksesta aktivoituu vain noin 20-30 prosenttia, niin tässä aktivoitumisaste on 70-80 prosenttia, joten vaikutus on paljon suurempi.

HIT harjoittelu ei sovi kaikille, koska se on erittäin korkeintensiivistä. Jos sinulla on jotain vaivoja, on tärkeätä neuvotella lääkärin kanssa.

HIT harjoittelu vaikuttaa sokeritasoihin ja insuliiniherkkyyteen muutamassa viikossa ja aerobisen kunnon kehittymisessä näkyy tuloksia noin kuukauden kuluttua.

neljän viikon HIT tulos

neljän viikon HIT tulos

Neljän viikon korkeaintensiivinen kuntoilu, eli 12 kertaa minuutin HIT kuntoilu paransi Michael Mosley:n insuliiniherkkyyttä 23% ja laski sokeriarvoja 15%. Eli tulos oli melkoinen näin lyhyellä harjoittelulla. Tämä vastaa hyvin niitä tuloksi mitä tutkimuksissa on saatu suuremmalla joukolla.



Viime aikoina on myös saatu selville, että eri ihmiset reagoivat kuntoiluun eri tavalla. On löydetty eroja geeneissä joiden avulla voidaan ennustaa, miten paljon aerobinen kunto paranee kuntoilulla. Väestöstä 20%:lla kuntoilu ei juuri vaikuta lainakaan ja toisessa äärilaidassa 15%:lla kunto nousee noin 30%. Ohjelmassa selvisi, että Michael Mosley kuuluu siihen ryhmään jonka aerobinen kunto ei muutu harjoittelulla.

geenien vaikutus kuntoiluun

Michael Mosley geenien vaikutus

Olen ajatellut testata tätä HIT kuntoilua ainakin 6-8 viikkoa ja katsoa miltä se tuntuu kun sitä jatkaa pitemmän aikaa. Kyllä kai minulta 3 minuuttia viikossa löytyy aikaa kuntoiluun – saa nähdä.

Aivotoimintamme vinouma – negatiivisuuden taito

”Aivotoimintaamme syvään juurtunut negatiivinen vinouma pitää huolen siitä, että huomaamme kyllä heti, kun joku ei mene ihan niin kuin pitää.” On hämmästyttävää miten voimakas tämä negatiivisuuteen suuntautuminen todella on, melkein jokaisella meistä. Toisaalta se on tietysti luonnollista, koska tämä taito on pitänyt ihmisen hengissä viimeiset miljoona vuotta ja sinä aikana todella kehittynyt nykyiseen loistoonsa. Tänä päivänä negatiivisuuden taito on kuitenkin monelle taakka ja monien sairauksien syy. Negatiivisen vinouman korjaaminen on sellainen ongelma, jossa nykypäivän nerolla olisi työsarkaa.



Olen viime aikoina törmännyt todella usein siihen kuinka elämäntilanteen ja maailman voi helposti nähdä todella mustana. Kaikki mitä tapahtuu, on pielessä – mikään ei ole normaalia, mikään ei suju. Osalle meistä tämä on tietysti pääasiassa valitusta, jota hän itse ei ota niin tosissaan kuin miltä se kuulostaa. Se on opittu tapa poistaa pahaa oloa, purkamalla sitä toisiin. Näin paha olo saadaan tehokkaasti levitettyä todella laajalle. Osalle meistä paha olo on todella hirveä olotila – usein sitä ei silloin ole enää levittämässä ympäristöön, ei ole voimia eikä halua muiden seuraan kuuluttamaan pahaa oloa.



Tiedän aika paljon pahasta olosta. Vietin useita vuosia kieriskellen tuskissani, pohtien keinoja elämän lopettamiseen, jonka näin ainoana keinona tuskan lopettamiseen.

Positiivinen ajattelu – vastalääke negatiiviseen ajatteluun

Positiivisen ajattelun hyvistä puolista huolimatta se ei ole meille ihmisille luontaista. Vain hyvin harvat ovat oppineet sitä lapsuudessa ja sen myötä osaavat sen vielä aikuisinakin. Puhun nyt meistä vauraista länsimaisista ihmisistä. Tuntuu äkkiseltään oudolta, että köyhyydessä, kurjuudessa elävillä esim. afrikkalaisilla ihmisillä positiivisuuden taito on aivan eri tasolla kuin meillä. Tarkempi ajattelu kertoo kuitenkin, että todella huonoissa olosuhteissa eläville positiivinen elämänasenne on välttämätön eloonjäämistaito ja siksi niissä yhteisöissä arvokas taito.

Miksi positiivinen asenne ei ole länsimaissa arvokas taito, joka olisi yleinen? Ehkä siksi, että ilman sitä on selvinnyt hengissä.


Meidän on harjoiteltava todellisuutta vastaavasti ajattelemista. Lapsena meillä on vielä taitoa olla läsnä ja näin ajatella ja toimia todellisuutta vastaavasti.

Positiivisuus on hömppää, joka ei sovi tavalliselle ihmiselle – vain joku Marko Bjuström voi olla positiivinen. Näin monet meistä uskovat.


Lähdetään yhdessä korjaamaan tätä vinoumaa kukin tahollamme – suhtaudutaan asioihin vähän neutraalimmin, vaikka se aluksi tuntuukin ylipositiiviselta – se on vain tunne, joka syntyy siitä, kun pitkään olemme keskittyneet negatiivisuuteen.