Rohkeus ja pelko

metsän vaaroja

Mikä on pelkurin ja rohkean ihmisen ero? Ero on siinä, että pelkuri kuuntelee pelkojaan ja toimii niiden mukaisesti, mutta rohkea ihminen laittaa pelkonsa syrjään ja toimii niistä huolimatta. Rohkea ihminen suuntaa kohti tuntematonta kaikista peloistaan huolimatta.Olen lukenut OSHOn kirjaa Rohkeus, elämä on vaarallista nauti siitä. Ajatuksia herättävä kirja, joka herätti minussa esimerkiksi seuraavia ajatuksia.

Ihmisen mielen kyky keksiä huolen ja pelon aiheita on loputon. Nykyihminen on todellinen mestari tällä alueella – olisipa muissakin taidoissa samanlaista taituruutta. Minulla oli joitain vuosia sitten voimakas pelko, että auto hajoaa kohta, kun siitä kuuluu kaikenlaisia ääniä. Auto oli jo vanha ja siinä oli ollut monenlaisia vikoja. Siitä kuului monia sellaisia ääniä, jotka eivät olleet tyypillisiä hyväkuntoiselle autolle. Mitä enemmän ajattelin asiaa, sitä enemmän huoli ja pelko lisääntyi. Tiesin aivan liikaa autojen vioista ja minun mieleni oli helppo esittää kattava joukko vikoja, joita äänistä voisi aiheutua. Vähitellen oli todellinen ponnistus lähteä ajamaan autoa, koska paniikki siitä, mitä kaikkea voisi tapahtua, nousi jatkuvasti pintaan. Sydän hakkasi, kädet hikoilivat ja hengitys oli rauhatonta. Asialle piti tehdä jotain.

Olisin pääsyt vaivasta lakkaamalla ajamasta autoa, tai hankkimalla uuden auton, jossa ei ole vikoja. Nämä olisivat kuitenkin olleet vai pakotoimia ei rohkeutta. Aloin ajamaan lyhyitä matkoja, pieniä ajoja, joiden avulla saatoin selittää itselleni, että näetkö nyt, se onnistui aivan hyvin, ei ole todellista huolta. Samalla selitin myös itselleni, että ei auto todennäköisesti räjähdä, vaikka siihen tulisikin jokin vika. Auto sammuu ja jättää minut jonnekin tie varteen, entä sitten. Ei se ole kovin vakavaa, kyllä siitä selviää, ei maailma siihen kaadu. Näin itseäni kouluttamalla löysin aivan uuden näkökulman autolla ajamiseen - jännittävän, mielenkiintoisen - ei huolestuttava ja pelottava.

Kun olit aivan pieni lapsi, olit peloton ja tutkit maailmaa uteliaana, arvostelematta ja tuomitsematta mitään. Vanhempana on luonnollista tuntea pelkoa, koska meidät on lapsuudesta lähtien opetettu tuntemaan pelkoa. Älä tuomitse pelkoa, äläkä ajattele, että siinä on jotain väärää. Pelon tunne auttaa meitä välttämään vaaraa. Se kuuluu vain osana kasvatukseen. Sinun on hyväksyttävä pelkosi ja mentävä niitä vastaan tuomitsematta niitä. Etene vähitellen, sinun ei tarvitse ottaa niin suuria askeleita, ettet pysty selviytymään niistä. Ja kun kohtaat pelkosi, niin huomaat ihmeeksesi, että pelon voima häviää.

Tuntemattoman kohtaaminen sykähdyttää.

Sydän sykkii, tunnet olevasi elossa. Elät joka solullasi, koska olet ottanut vastaan elämän haasteen. Tuon haasteen vastaanottaminen kaikista peloista huolimatta on rohkeutta. Pelot eivät häviä heti mihinkään, mutta kun kohtaat haasteen yhä uudestaan, pelot alkavat vähitellen menettää otettaan. Tuntemattoman kohtaaminen tuo mukanaan suuren ilon, hurmion ja tekee sinusta lujan ja se terävöittää huomiokykysi. Saat tuntea, kuten lapsena, että elämä ei ole tylsää, vaan se on seikkailu. Vähitellen kun pelot alkavat hävitä, alat hakeutua yhä useammin kohti uusia seikkailuja ja koet todella eläväsi.

Mitä pelkäät? 

Mitä maailma voi tehdä sinulle? Ihmiset voivat nauraa sinulle, se tekee heille hyvää, nauru pidentää ikää sanotaan – nauru on kuin lääkettä.

Toimi vain lapsen tavoin, elä hetkessä, anna hetken ohjata toimintaasi vailla ennakkoasenteita. Antaudu vain täysin tälle hetkelle, niin joka päivä jotain uutta avautuu, näet asiat uudessa valossa, uudella tavalla. Ja se muuttaa sinut.

Tunneorpous

Kirkko ja kaupunki lehdessä oli hyvä kirjoitus tunneorpoudesta. Tunneorpous tuhoaa elämästä ilon ja tekee lapsistakin rauhattomia. Tunneorvot eivät tule toimeen työpaikalla. Keitä he ovat?

Tunneorpo on minulle uusi termi. Millainen on tunneorpo. Tunneorpo on esimerkiksi Maija 56v., joka on kasvanut vaatimattomissa oloissa. Kotona oli puutetta, isän alkoholin käyttöä, riitaa väkivaltaa. Maija oppi aina varautumaan pahimpaan. Hyviä sanoja, kehuja tai kannustusta Maija ei muista kuulleensa. Vain työtä, ahkeruutta ja säästäväisyyttä arvostettiin, "haihatukset" piti jättää sikseen.

Kun Maija pääsi työelämään, hän oli varuillaan ihmisten suhteen ja vältti kertomasta mitään itsestään. Hän huomasikin vähitellen työpaikallaan oudon ilmiön: Ihmiset tuntuivat liittoutuvan häntä vastaan, puhuivat hänestä selän takana, kehittelivät juonia ja vastailivat epäystävällisesti. Maija mietti usein, miten kostaa eilisen pahat sanat. Vuosien mittaan Maija alkoi käydä yhä vihamielisemmäksi, panetteli toisia ja raivosi työtovereilleen. Jopa asiakkaat ihmettelivät Maijan tunteenpurkauksia ja pitivät häntä pelottavana. Lopulta Maija vaihtoi työpaikkaa.

Kummallista Maijan kohtalossa oli se, että joka työpaikassa Maija joutui mielestään muiden vainon kohteeksi. Jatkuvasti Maijan kertoi lähipiirilleen, miten kammottavia ihmiset ovat. Miksi juuri Maijan tielle osuivat Suomen ilkeimmät ihmiset?

Yleensä se mitä näet muissa ihmisissä, kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin ulkomaailmasta, sanoo tunteista kirjoittanut Tia Isokorpi. Jos ihminen ei näe itsessään mitään kaunista ja hyvää, ei hän näe sitä muissakaan ihmisissä. Ja kun toisiin suhtautuu vihamielisesti ja hyökkäävästi, he vastaavat samalla mitalla takaisin. Näin syntyy ilkeyden kehä.

Maijan lapsuuden perheessä kukaan ei ollut aidosti kiinnostunut lapsesta. Kukaan ei jakanut hänen tunteitaan, ei antanut turvaa eikä luonut luottamusta maailmaa kohtaan. Maijan itsetunto ei kehittynyt eikä hän oppinut vuorovaikutustaitoja. Ihmiset ovat Maijalle uhka ja uhkaa vastaan hän puolustautuu hyökkäämällä ensin. Maija ei ole oppinut tunteiden - erityisesti kiukun ja vihan hallintaa.

Meitä ihmisiä ohjaavat valitettavasti usein kauna, kateus, katkeruus ja kiukku, joiden läpi näemme maailman. Kun omassa itsearvostuksessa on iso vaje, ja minuus on hauras, paha olo ulkoistetaan, projisoidaan muihin. Toinen vaihtoehto on kääntää vaikeat tunteet kohti itseä, jolloin ihminen usein masentuu.

Tunneorpous - eli se, että on tunne-elämässään jäänyt vaille vanhempien läsnäoloa ja lohdutusta - ilmenee monin tavoin. Tunneorvon on vaikea iloita elämästä, vaikea liittyä muihin ihmisiin, vaikea puhua porukassa, vaikea kestää yksin oloa. Tunneorpouden tyypillinen tuntomerkki on kokemus yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Tunneorpo kokee, ettei saa yhteyttä ihmisiin. Mutta ei hän löydä yhteyttä itseensäkään eikä viihdy omassa seurassaan. 

Hyvä tapa aloittaa itsensä hoitaminen on lempeän hyväksyvä suhtautuminen omiin virheisiin. Ei itseään kannata syyttää eikä soimata. Lopeta itsesi arvostelu.

Johtuuko tunneorpous itsetunnon puutteesta, vain johtaako tunneorpous itsetunnon puutteeseen? Kuinka päin mekanismi toimii? Mielestäni itsetunto kehittyy vähitellen huonoksi. Sen seurauksena ihminen ei uskalla olla itsensä kanssa - ei sitten myöskään tunteidensa kanssa. Tästä taas seuraa vähitellen tunneorpous. Terveen itsetunnon omaavalla ihmisellä ei esiinny tunneorpoutta.