Kärsimys ja kärsimyksen loppu

Todellinen vapaus ja kärsimyksen loppu tarkoittaa elämistä sillä tavoin, kuin olisit täysin valinnut tällä hetkellä tuntemasi ja kokemasi. Tämä sisäinen liittoutuminen läsnäolon kanssa merkitsee kärsimyksen loppumista.


Onko kärsimys todella tarpeen? Kyllä ja ei.

Itseni lailla useimmat meistä tarvitsevat kärsimystä oppiakseen. Niin kauan kun asiat sujuvat hyvin, meidän ei tarvitse oppia, ja niin elämme vain päivästä toiseen oppimatta sen kummemmin. Omalta kohdaltani voin sanoa, että ongelmat ovat ne, jotka ovat varsinaisesti opettaneet. Näin on yleensä aina. Jos et olisi kärsinyt siten kun olet, sinussa ei olisi syvyyttä ihmisenä, ei nöyryyttä, ei myötätuntoa. Kärsimys on tarpeen, kunnes ymmärrät, että se on tarpeetonta.



Olen lukenut Eckhart Tollen kirjaa Tyyneys puhuu ja siitä olen löytänyt seuraavia ajatuksia aiheesta. Suuri osa kärsimyksestä, suuri osa murheesta saa alkunsa, kun pidät jokaista mieleesi nousevaa ajatusta totuutena. Tilanteet eivät tee sinua onnettomaksi. Ne voivat aiheuttaa sinulle fyysistä kipua, mutta ne eivät tee sinua onnettomaksi. Ajatuksesi tekevät sinut onnettomaksi. Tulkintasi, itsellesi kertomasi tarinat tekevät sinut onnettomaksi.

Kun olen alla päin, muistutan itseäni. ”Juuri nyt ajattelemani ajatukset tekevät minut murheelliseksi.” Tämä oivallus on hyvin herättävä, onko minun pakko ajatella niin, että tulen murheelliseksi – ei.

 
Kärsimys alkaa, kun nimeät tai lokeroit tilanteen mielessäsi jollakin tavoin epämieluisaksi tai huonoksi. Olet tilanteelle katkera, ja tuo närkästys henkilöi sen ja tuo esiin vastahakoisen ”minän”. Nimeäminen ja luokitteleminen ovat tavaksi tulleita asioita, mutta ne on myös nujerrettavissa. Ryhdy harjoittelemaan nimeämättömyyttä vähäisissä asioissa. Jos rikot astian, kaadat maitoa, potkaiset varpaasi tai kaadut, voitko pidättäytyä nimeämästä kokemusta ikäväksi tai tuskalliseksi? Voitko hyväksyä tuon hetken - näin vain kävi, kohta se on ohi.

Katso, mitä tapahtuu, kun et nimeä kokemusta huonoksi vaan lisäät siihen sisäisen hyväksynnän, sisäisen myöntymisen, ja annat sen olla sellainen kuin se on. Kun sallit asian olla, etkä varusta sitä nimilapulla, käytettävissäsi on yhtäkkiä valtava voima, elämän voima.



Miltä tuntuisi, jos hyväksyisit elämäntilanteesi sellaisena, millainen se ikinä onkin – juuri nyt?

Tämä osa ei antanut meille vettä

Meillä loppui veden tulo kaivosta tammikuussa. Pumppu toimi, mutta kaivosta ei tullut vettä. Porakaivoa ei voi korjata pakkasella, koska putket jäätyvät kun ne nostaa kaivosta – meille kerrottiin. Ensimmäiset päivät tuntuivat hirveiltä – miten voisimme pärjätä ilman vettä. Vähitellen opimme kuitenkin, että näin vain on – ei tule vettä, sen kanssa on vain elettävä.

Kun hyväksyimme tilanteen, sen aiheuttama tuska hävisi. Elimme vain erilaista elämää – ilman juoksevaa vettä. Haimme vettä naapureista – tulihan aihe käydä naapurissa, onnesi meillä oli ymmärtäväisiä naapureita – suuri kiitos heille. Lapset oppivat käymään suihkussa hallilla harjoitusten yhteydessä ja uimahallissakin tuli käytyä tavallista enemmän.




On monia hienovaraisia ja vähemmän hienovaraisia kärsimyksen muotoja, jotka ovat niin normaaleja, että niitä ei yleensä tunnisteta kärsimykseksi, ja ne voivat tuntua jopa egoa tyydyttäviltä – ärtymys, kärsimättömyys, viha, erimielisyys jonkin tai jonkun kanssa, kauna, valittaminen.

Voit oppia tunnistamaan kaikki nuo kärsimyksen muodot niiden toteutuessa, ja voit oppia tietämään: minä luon tällä hetkellä kärsimystä itselleni. Jos sinulla on tapana aiheuttaa kärsimystä itsellesi, aiheutat sitä luultavasti myös muille. Näillä mielen tiedostamattomilla toimintamalleilla on taipumus hävitä, kun tulet tietoiseksi niistä niiden toteutuessa.


Et voi olla tietoinen ja aiheuttaa kärsimystä itsellesi; sanoo Tolle. Et siis voi olla sekä tietoinen, että samalla satuttaa itseäsi. Kun kärsit, muista tämä ja tutki mikä malli saa aikaan kärsimyksesi.

Elämää sirkuksessa

 

Luonnontilassa elävät kirput osaavat hypätä valtavan pitkälle. Väitetään, että koulutetut kirput oppivat pysymään kurissa niin, että ne laitetaan ensin kannelliseen laatikkoon. Hakattuaan kirjaimellisesti riittävän pitkään päätään seinään kirput antavat periksi ja säätävät hyppykorkeutensa niin, ettei pää kolahda kattoon.

Kun kansi sitten poistetaan, yksikään kirppu ei hyppää ulos laatikosta takaisin vapauteen. Ne ovat oppineet, ettei tätä korkeammalle kannata hypätä. Ei siitä kuitenkaan mitään tule. Tällaisella avauksella ajattelun ammattilainen herätteli ajatuksia. Minulle nousi seuraavia ajatuksia.


Kirput oppivat, eli mallintavat maailmaansa. Sen seurauksena ne oppivat, että heidän maailmansa loppuu kattoon – eikä tämä oppi poistu sillä, että kansi poistetaan, kerran opittu säilyy muistissa.

ei kirppuja, mutta jotain pieniä puuhastajia omassa maailmassaan

Aivan samalla tavalla ihminen oppii ja mallintaa maailmaansa. Pienellä lapsella ei ole rajoituksia mutta hyvin nopeasti ympäristö opettaa niitä. Laittaa lapseen laatikkoon, jossa vain tietyt asiat ja teot ovat mahdollisia, onnistuvat. Tällä oppimismekanismilla syntyy meille esimerkiksi itsetunto. Oma käsitys siitä millainen on ja mihin pystyy.



Kun sitten aikuisena laatikko puretaan ja ihminen lähtee maailmalle, hänellä kirppujen tavoin säilyy uskomus, malli siitä, että samat rajat ovat yhä voimassa. Kirpuista en tiedä, mutta meillä ihmisillä on mahdollisuus muuttaa uskomuksiamme, mallejamme. Meille on opetettu liian paljon sitä, että itsetunto, luonne, tapa toimia, tapa ajatella, vaikka mikä on pysyvää – ja niin me pysymme kuvitellussa laatikossamme, vaikka maailma ulkopuolella on avoin myös meille.



Ihminen on kirpun tavoin biologisesti rakentunut niin, että opittu säilyy kunnes tulee tarve, pakko muuttaa opittua. Opitun säilymisen mekanismi on vain niin voimakas, että kirpun tavoin emme ota vastaa opitusta poikkeavaa informaatiota, emme havaitse, hyväksy sitä lainkaan - siksi emme muuta mallejamme. Nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa nämä hyvin toimineet ikivanhat taidot ovat vaikeuksissa.


Malleja saa ja voi muuttaa, vaikkei se siltä tunnu.

Kuinka rationaalinen ihminen on?

Lauri Järvilehto esitti blogissaan ajattelun ammattilainen kysymyksen, voiko ihmistä pitää pääsääntöisesti rationaalisena päätöksentekijänä tieteellisesti? Tämä herätti minussa seuraavanlaisia ajatuksia.

Ihminen on rakentunut fysiologisesti ja psykologisesti, tavoittelemaan ”omaa parastaan”, onnea, menestystä miksi sitä haluaa nimittää. Ihmisen automaattinen mieli pyrkii aina yksilön parhaaseen. Automaattisen mielen toimintaa ihmisen parhaaksi ohjaa aivoissa sinne rakentuneet mallit maailmasta ja hyvistä toimintatavoista sekä ihmisen tavoitteet, toiveet, ajatukset ja uskomukset siitä, mistä tämä ihmisen paras oikein löytyy.

Kun ihminen sitten aina hakee omaa parastaan, jopa niin voimakkaasti, että sitä varten on rakentunut hieno automatiikka, eikö ihminen sitten olekaan rationaalinen. Kyllä meistä ihmisistä, jokaisesta omasta maailmastaan katsottuna näyttää kovasti siltä, että juuri me itse toimimme kovin rationaalisesti. Haemme aina omaa parastamme – mitä kukin meistä sillä tarkoittaakin.

On helppo nähdä, että tämä tunne rationaalisuudesta on aivan samanlainen kuin aikoinaan oli tunne maapallosta litteänä pannukakkuna, eikö se selvästi tunnu sellaiselta, tai uskomus siitä, että maapallo on maailmankaikkeuden keskipiste, jonka ympärillä muut kappaleet liikkuvat. Tuntemukset ovat tosia ihmiselle niin kauan kun niitä ei onnistuta todistamaan harhoiksi. Ihminen tarkkailee maailmaa omasta maailmastaan käsin, hän on samalla sekä tarkkailija, että maailman rakentaja.

Miksi sitten tämän automaattisen (rationaalisen) toiminnan seurauksena syntyy täysin epärationaalisia tekoja, jopa ihmisen omasta maailmasta katsottuna. Vaikka automaattinen mieli on erinomainen työkalu – ei automaattinen mieli ole täydellinen. Automaattinen mieli toimii salamannopeasti, se ehdottaa heti ratkaisua sinulle, sen tehtävä ei ole miettiä, pohtia, harkita – se on pitkän evoluution tuloksena hyvin nopea ja tehokas. On paljon muitakin ongelmia. Ihmisen malli maailmasta, siitä tilanteesta, missä kulloinkin on päätöstä tehdessään, voi olla kovasti ristiriidassa todellisen tilanteen kanssa. Myös sopivan toimintamallin valinta epäonnistuu monesta syystä. Puhumattakaan siitä, että palkinnon – siis tavoitteen asemaan voi hetkellisesti nousta, mikä tahansa asia, jonka ihminen juuri sillä hetkellä uskoo olevan omaksi parhaakseen.

Ihmisen ”rationaalinen” pyrkimys omaan parhaaseensa on niin syvällä, että kun ihminen on tehnyt typeryyden, eli toiminut omaa parastaan vastaan, hänen on pakko selittää toimintansa parhain päin. On hämmästyttävää kuinka paljon resursseja ihminen käyttää oman toimintansa selittämiseen parhain päin itselleen ja muille, enkä tässä nyt puhu poliitikoista vaan tavallisista ihmisistä. Emme voi elää tämän ristiriidan kanssa – se on pakko poistaa selittämällä. Ihminen on automaatti, joka selittää tekonsa rationaalisiksi.

Onko ihminen siis rationaalinen – kulminoituu kysymykseen, mitä tarkoitetaan rationaalisuudella? Jos rationaalisuudella tarkoitetaan jotain, mikä on sukua viisaudelle, järkevyydelle, tietoiselle ajattelulle, tietoiselle läsnäololle tilanteessa, tietoiselle valinnalle, on helppo nähdä, ettei ihminen yleisenä toimijana ole rationaalinen. Jos rationaalisuudella tarkoitetaan ihmisen halua kohti omaa parastaan, automaattista toimintaa, jota me ihmiset usein vieteiksi kutsumme – niin ihminen on rationaalinen.

On vaikea löytää perusteita sille, että ihminen olisi pääasiassa tietoinen, looginen toimija. Itse asiassa kaaosteoria kuvaa paljon paremmin sekä yksittäisen ihmisen että ihmisyhteisöjen toimintaa.

Omin sanoin oppimista

Mary sai aina erittäin hyviä arvosanoja paljoakaan opiskelematta. Mary oli minulle mysteeri. Ihmettelin kuinka hän kaiken oikein teki. Aloin tarkkailla häntä ja kysellä häneltä itseltään.

Huomasin, että Marylla oli tapana puhua luennoilla kuulemistaan asioista. Oppitunnin jälkeen hän aina kertoi ystävilleen, mitä opettaja oli sanonut. Kun Mary soitti kotiin, hän kertoi äidilleen, mitä oli oppinut. Kun hänen poikaystävänsä soitti, hän kertoi tälle. Kun hän tapasi isoäitinsä, hänellä oli tapana kertoa myös hänelle. Eräät ystävät väittivät, että Mary kertoi jopa pehmonallelleenkin.

kissa kuuntelee mielellään

Jotkut Maryn oppitunneista eivät todellisuudessa olleet kovin mielenkiintoisia, mutta silloinkin hän halusi oppia ja saada hyviä arvosanoja. Tämän vuoksi Mary kuvitteli kaiken mielenkiintoiseksi. Ja kun hän kuvitteli, siitä tulikin mielenkiintoista. Mary ikään kuin haki asioista niiden kiinnostavan puolen esiin. Sen jälkeen hän taas innostuneesti kertoi kaiken kaikille. Se oli hänelle kuin peli. Näin toimien hän kertoi kaiken omin sanoin uudelleen – teki oppimiseen tarvittavaa toistoa - ja samalla teki oppimansa asian omakseen.

Koska hän kertoi asiat uudelleen omin sanoin usein heti oppitunnin jälkeen, hän ymmärsi materiaalin paremmin. Näin hän pystyi paremmin ymmärtämään myös sen, mitä opettaja seuraavalla tunnilla sanoi.

pikkuveli kuuntelee mielellään

Tällainen oivallinen oppimista edesauttava malli kuvataan Riitta Asikaisen ja Peter von Harpen toimittamassa kirjassa Monessa mielessä, NLP mielikirja 2. Kirjassa on paljon muutakin mielenkiintoista opittavaa NLP:stä.

Luettuani tämän tarinan olen kokeillut sitä itse ja todennut, että se toimii. Tämä ei sinänsä ole ihme – niin selkeästi tämä malli vastaa moniin oppimisen haasteisiin.

Oppituntien ja opiskelun kokeminen pelinä päästää innostuksen ja luovuuden valloilleen. Opettajan esittämään opetukseen keskittyy syvällisesti kun tietää, että sen tulee kertomaan omin sanoin edelleen. Jo oppitunneilla kuuntelun aikana mieli yhdistää kerrottua asiaa moniin omiin kokemuksiin ja kivoihin asioihin siten, että niistä syntyy mielenkiintoisia tarinoita. Vähemmän mielenkiintoisesta tehdään mielenkiintoista tarinoiden avulla. Tiedetään, että aivot muistavat asioita hyvin tarinoina, joten näin opitun asian muistaminen tehostuu selvästi. Erittäin tärkeätä on tehdä tästä kaikesta rutiini jota toistetaan aina ja kaikkialla. Näin myös Marylle kehittyy taito, rutiini ja mallit joiden avulla kertomisesta tulee helppoa ja aivoille syntyy yhteydet joilla tarinat rakennetaan.

Suosittelen tämän oppimistyylin kokeilua – siitä voi löytyä avain uusiin oppimiskokemuksiin.

Psykologista harjoittelua

Olen lukenut Tony Dunderfeltin kirjaa Ilon psykologia. Aivan perusasia on huomata ero ikivanhaa perua olevan automaattisen psyykeen ja myöhemmin syntyneen itseohjautuvan psyyken välillä. Automaattisen psyyken perustehtävä on ilmoittaa sinulle, mitä tietty tapahtuma tarkoittaa ja mitä seuraavaksi on järkevää tehdä. Tämä psyykkinen taito luoda salamannopeita tulkintoja ja ehdottaa tiettyä toimintaa, tulee meille nykyihmisille kymmenien tuhansien jopa miljoonienkin vuosien takaa. Automaattinen psyyke toimii kuin tietokone sen mukaan, mitä malleja (ohjelmia) sinne on ladattu.


Itsetuntemuksen tavoitteena on opastaa ihmisiä, että he pystyisivät tarvittaessa siirtämään huomionsa automaattisen psyyken toiminnasta, itse ohjattuun ja tilanneviisaaseen toimintaan. Avainasemassa on taito huomata, milloin psyyken esittämät ehdotukset eivät ole asiallisia ja ajanmukaisia. Ne perustuvat yleensä vanhoihin malleihin eivätkä nykyhetken tilanteen vaatimuksiin.



Tarkastelen tunteita siitä näkökulmasta, että tunteet ovat sinulle signaalijärjestelmä. Negatiivinen tunne ilmoittaa sinulle, että tällä tavalla et saavuta tavoittelemaasi tulevaisuutta, muuta siis suuntaa. Et käytä kykyjäsi tai olet menossa väärään suuntaan. Vastaavasti positiivinen tunne on psyyken antama ilmoitus sinulle, että nyt asiat ovat menossa mielen kannalta oikeaan suuntaan, näytät saavuttavan tavoitteesi.



Negatiivisen tunteen tehtävä on pysäyttää sinut. Koska negatiivinen tunne tuntuu niin pahalta omassa olemuksessa, sen helposti ottaa itseensä. Silloin alkaa puhua tyyliin: ”Ei tästä mitään tule. Kaikki menee pieleen. Aina minä epäonnistun.” Älä kuitenkaan anna ahdistavan olotilan tulla liian negatiiviseksi äläkä syytä itseäsi huonosta olotilasta. Negatiivinen tunne on vain herätetunne siitä, että juuri nyt tällä tavalla edeten asiat eivät näytä sujuvan parhaalla mahdollisella tavalla. Negatiivinen tunne ei ole mikään lopullinen totuus, että asiat todella menevät pieleen – varsinkin jos muutat toimintapaasi kuten negatiivinen tunne ehdottaa.

Huomion siirtämisen taito

kevään ensimmäiset lehdet

Ihmisen vapauden perusta on huomion siirtämisen taito. Vaikka tilanteesi on miten huono tahansa, pystyt aina siirtämää huomiosi johonkin uuteen kohteeseen, sisäiseen tai ulkoiseen, pois koetusta pahasta, vapaasti minne tahansa, jonnekin parempaan. Huomion siirtäminen on hieno inhimillinen perustaito, varsinkin jos sitä käyttää harkiten. Uudessa asiassa tai tuneessa on syytä viipyä niin kauan, että psyyke tuottaa niihin liittyviä uusia innostavia mielleyhtymiä. Näin olet siirtynyt pois pahasta olosta uuteen olotilaan.

Huomion siirtämistä kannattaa harjoitella silloin kun olo ei ole liian huono ja jaksaa harjoitella – nämä taidot ovat tarpeen kun olo on todella kurja.

kevät kukkii, elämä voittaa

Sisäisen puheen hallinta

Suunnitteletko omalla sisäisellä puheellasi epäonnistumista tai pettymystä ja kipua tuottavien tilanteiden jatkumista? Vai puhutko itsellesi menestymistä, mahdollisuuksien hyödyntämisistä ja uusia oivalluksia? Usein ajatellaan, että sisäinen puhe on melko viatonta. Sisäinen puhe ohjaa kuitenkin huomiosi sinne, mitä kohti alat sitten suuntautua.

Oletko huomannut, että sisäistä puhetta ei yleensä ole silloin kun sinulla menee todella hyvin. Kun elät juuri sellaista tapahtumaa, josta pidät ja joka tuottaa sinulle hyvän olon tunteita. Miksi? Sinä olet juuri saavuttanut sen, mitä haluatkin, joten ei ole tarvetta ajattelemalla suunnitella ja hamuta mitään muuta.

Helppo ilon lisäämiskeino on korvata ”mutta”-sana ”ja”-sanalla. Silloin annat psyykellesi luvan sekä nauttia hyvistä asioista että olla rehellinen vaikeuksille.

On todella ihana päivä, mutta kun moni työ on tekemättä. Muuttuu muotoon:

On todella ihana päivä ja sen lisäksi on vielä kaikenlaista tekemistä.

Irti päästämisen taito

Alamme ymmärtää, että kaikki mieleemme ponnahtavat ajatukset ja tunteet eivät ole tärkeitä ja lopullisia totuuksia. Usein psyyke tuottaa perusteettomia ajatuksia ja paniikinomaisia tulkintoja elämästä. Harmiksemme tällaiset ajatukset ja tunteet ovat kuitenkin aika tarttuvia ja toden tuntuisia. Vaatii erityistä irti päästämisen taitoa unohtaa vaikkapa epäonnistuminen töissä tai pettymys ihmissuhteissa.

Irti päästäminen on ”synonyymi” hyväksymiselle ja anteeksiannolle. Turhiksi havaituille mielen sisällöille ei enää anneta huomiota. Niitä tarkastellaan aikansa ja sitten siirretään huomio johonkin rakentavampaan. Irti päästämisessä tunteita ei työnnetä pois, koska silloin ne saavat lisää huomiota ja vain vahvistuvat – niistä vai päästetään irti, niiden annetaan hävitä pois.

Yksi helppo tapa harjoitella irtipäästämistä on seuraava: Purista käsi nyrkkiin ja jännitä koko kehoa. Purista, jännitä ja sitten vapauta. Samalla kun jännität kehoasi, toista mielessäsi, miten vaikeaa sinulla on. Kun avaat jännityksesi ja hengität ulos, anna samalla vaikeiden asioiden etsiä oma tiensä ulos sinusta. Tee harjoitus muutamia kertoja, niin että totut siihen pieneen helpottavaan olotilaan, joka seuraa irti päästämistä.



Ilo ei synny vain siitä, mitä elämä antaa meille, vaan myös siitä, minkälaista elämää me luomme ja minkälaisia kokemuksia tahdomme ylläpitää.