Kaikki ongelmat ovat mielen kuvitelmia

Mikäli olet joskus ollut vakavassa ja vaarallisessa tilanteessa, tiedät, että se ei ole oikeastaan ongelmatilanne. Mielellä ei ole aikaa muuttaa sitä ongelmaksi. Vaaran edessä mieli pysähtyy ja olet silloin täysin läsnä siinä hetkessä.

Olin jokimelontaretkellä, jossa useimmat olivat vähän meloneita, eikä heillä ollut koskista kokemusta. Tänä vuonna vesistöissä on runsaasti vettä ja virtausta. Matkalla voimakas virtaus aiheutti monia vakavia tilanteita; kaatumisia, juuttumisia kiviin ja puihin keskellä koskea. On hätkähdyttävää huomata, kuinka vakava tilanne saa toiminnan muuttumaan oleellisesti. Et murehdi menneitä, et haaveile tulevaisuutta, toimit vain nopeasti, vaistomaisesti, tehokkaasti, ilman pelkoa ja epäröintiä. Olet tietoisesti läsnä tässä hetkessä.




Eckhart Tolle kuvaa kirjassaan Läsnäolon voima tähän hetkeen keskittymisen valtavaa voimaa. Keskity tähän hetkeen ja kerro, mitä ongelmia sinulla on juuri tällä hetkellä. En saa vastausta tähän kysymykseen, koska ongelmia ei voi olla silloin, kun olet keskittynyt täydellisesti läsnä olevaan hetkeen. Voi kyllä olla tilanteita, jotka vaativat joko toimenpiteitä tai ne on hyväksyttävä sellaisenaan mutta miksi tehdä siitä ongelma? Miksi tehdä mistään ongelmaa? Eikö elämä ole kyllin haastava sellaisena kuin se on? Mihin tarvitset ongelmia?

”Ongelma” merkitsee sitä, että vatvot mielessäsi tilannetta, vaikka sinulla ei olisi todellista aikomusta tai mahdollisuutta toimia nyt. Samalla omaksut sen aivan huomaamatta osaksi minätuntoasi. Elämäntilanteesi saa sinut niin perin pohjin ymmälle, että menetät elämäntunnun – Olemisen tunnun.

Luodessasi ongelman luot kärsimystä. Ei tarvita muuta kuin yksinkertainen valinta: En aio aikaansaada enää ainuttakaan ongelmaa. Vaikka tämä valinta on yksinkertainen, se on erittäin kumouksellinen. Tällaista ratkaisua et tee, ellet ole lopen kyllästynyt kärsimyksiin. Et myöskään kykene toteuttamaan sitä, ellei käytössäsi ole läsnä olevan hetken voimaa.



Mikäli joudut tilanteeseen, jossa on pakko selvitä juuri nyt, toimintasi on selkeää ja vaikuttavaa ja sitä hallitsee tietoisuus läsnä olevasta hetkestä. Mitä todennäköisimmin se on myös tehokasta. Se ei ole mielesi menneisyyden ehdollistama vaan tilanteen kirvoittama intuitiivinen reaktio.



Vaaratilanteessa löydät läsnäolon voiman, tunnet todella eläväsi. Voimme kokea jotain sellaista jonka olemme tyystin unohtaneet – elämisen täysillä tässä ja nyt. Se on syy nykyiseen innostukseen vaarallisia lajeja kohtaan.

Miten erotamme todellisen rakkauden epätodellisesta

Deepak Chopra, kirjoittaa kirjassaan Polku rakkauteen rakkaudesta seuraavaan tapaan.

Huolimatta vanhoista haavoista seurustelu kasvattaa luottamusta. Ottaen huomioon miten monta vuotta me olemme puolustusmekanismejamme rakentaneet, tämä eheyttäminen ei tapahdu nopeasti. Itse asiassa sen ensimmäinen vaihe tuo haavat pintaan. Vasta kun alamme tuntea olomme turvalliseksi, psyykemme sallii meidän katsoa silmiin pelkojamme, jotka olivat aiemmin liian voimakkaita käsiteltäviksi. Usein kumpikin osapuoli elää uudelleen uudessa muodossa lapsuutensa traumat ja olemassaolon uhat. Ei siis ole mikään ihme, ettei mies eikä nainen antaudu heti eheyttävään suhteeseen. He tarvitsevat rohkeutta ymmärtääkseen, että epäily ja pelko nostavat vähän väliä päätään siksi, että he tutkailisivat niitä ja vapautuisivat niistä, eivät siksi, että niihin pitäisi reagoida sokeasti toimimalla.

Tuhoisin vaikutus, minkä itsensä uhatuksi tuntemisella voi olla, on se, että ihminen torjuu rakkauden virran. Jollei ihmiselle ole lapsena opetettu rakkautta, hänen on paljon vaikeampaa olla toisen ihmisen kanssa ilman puolustusmekanismeja.

Pahin muistijälki, jonka ihminen voi lapsuudestaan saada, on se, että rakkauden malli on myös petoksen malli. On kohtalon ivaa, että juuri lapset, jotka varttuvat janoamaan eniten rakkautta, tuntien olonsa turvattomaksi, rakentavat ympärilleen kohtuuttoman lujat suojamuurit ja kavahtavat aikuisina voimakkaimmin sitoutumista. Sellaiset ihmiset eivät ole sisimmässään varmoja siitä, osaavatko he rakastaa, vaikka itse niin kipeästi kaipaavat sitä.

”Minä rakastan sinua”

Meillä on taipumus hyväksyä rakkauden versiot, joihin olemme tottuneet, pysähtymättä tutkimaan niiden pätevyyttä. Monenlainen rakkaudeton käyttäytyminen saa näin hiljaisen hyväksyntämme. Tuskin mihinkään muuhun lauseeseen sisältyy niin monia erilaisia salattuja merkityksiä kuin sanoihin ”Minä rakastan sinua”. Nuo sanat sanotaan usein sisällyttäen niihin mielessä tiettyjä odotuksia. Todellisuudessa saatamme sanoa:

- Rakastan sinua niin kauan kuin olet tuollainen kuin nyt.

- Rakastan sinua, jos sinä rakastat minua.

- Rakastan sinua, jollet pelästytä minua liikaa.

- Rakastan sinua niin kauan kuin teet, mitä minä haluan.

Lauseisiin sisältyy odotuksia, ”minä rakastan sinua jos”, joten ne eivät ilmaise todellista rakkautta.

Projektio vääristää havaintojamme

 

Projektio vääristää havaintojamme toisella tavalla; siinä heijastetaan omia uskomuksia toisiin ihmisiin. Ihminen, joka uskoo, ettei kukaan voi koskaan rakastaa häntä, heijastaa oman kriittisyytensä muihin. Sisäinen uskomus ”Minä en ole rakkauden arvoinen” on niin kivulias, että ihminen ei voi kohdata sitä, ja yksi keino vähentää kipua on se, että lakkaa pitämästä ajatusta omanaan ja vierittää syyn muiden niskoille. He ovat hylänneet hänet, heistä hän ei ole kelvollinen, he eivät halua rakastaa häntä. Todellisuudessa heitä ei ole, on vain projektio.

Väärä rakkaus toimii projektion kautta siten, että sijoitamme omia tunteitamme toisiin. Mustasukkaisuudessa on usein erittäin voimakkaita projektioita ja sitä on vaikea hälventää, koska viaton katse tai sana voidaan niin helposti tulkita väärin. On ratkaisevan tärkeää päästä eroon projektiosta, jos haluaa oppia erottamaan oikean rakkauden väärästä sekä rakkauden antajana että vastaanottajana.

Projektio kätkee aina tunteen, jota ei haluta tunnustaa.

Jos tutkit mitä tahansa kielteistä piirrettä, jota et voi olla näkemättä toisessa ihmisessä, löydät saman piirteen kätkettynä itsessäsi. Mitä jyrkemmin kiellät tämän piirteen itsessäsi, sitä voimakkaammin sinä joudut projisoimaan sitä muihin. Jos sinulla siis on tapana puolustautua, ennen kuin sinua syytetään jostakin, tunnet olevasi syyllinen. Syyllisyys on tunnustettava itselleen, muuten projektio ei lakkaa. Jos sinusta tuntuu, että nainen tai mies jota rakastat, katselee jatkuvasti seksuaalisesti kiinnostuneena muita, sinä olet teistä kahdesta se, johon ei voi luottaa.



Jos miehestä tai naisesta tuntuu, että hänen täytyy maksaa jotain saadakseen osakseen rakkautta, heidän koko rakkauskäsitteensä on vaurioitunut. Se on sekoittunut voittajien ja häviäjien väliseen kaupankäyntiin keskenään kilpailevien tarpeiden pelissä. Meidän yhteiskuntamme pahentaa ongelmaa väittämällä, että itsekkyys on oikeutettua, sillä itsekkyys on helpoin naamio pelolle ja epäilylle. Mitä hyvää korkeammat arvot todella tuovat minulle, jonka on tarpeeksi vaikeaa selviytyä näinkin? Kyynikko voi sanoa: ”On olemassa paljon mahtavampi voima kuin rakkaus ja sen nimi on halu. Halu ilmenee seksin, rahan, vallan, turvallisuuden ja mukavuuden tavoitteluna. Niitä ihmiset todella haluavat.”

Pinnallisesti katsoen kyynikko näyttää olevan ehdottoman oikeassa. Elämä ei valehtele, mikä tarkoittaa, että vaikka me kaikki saatamme kannattaa rakkautta, me emme elä sen mukaan. Itsekkyys on liian houkuttelevaa. Liian usein seurustelun aikana luodaan pohja molemminpuoliselle itsekkyydelle. Mies ja nainen haluavat kiertää kivun, jonka heidän syvimpien pelkojensa ja epävarmuuteensa paljastuminen voisi tuottaa.



Seurustelu onnistuu siinä määrin kuin mies ja nainen voivat luopua puolustusmekanismeistaan; se epäonnistuu siinä määrin kuin he rakentavat yhdessä uusia puolustusmekanismeja.



Kyyninen väite, että ihmiset todella haluavat vain rahaa, valtaa ja turvallisuutta, ei päde, kun katsoo syvemmälle. Rakastumisen riemu on pakoa egosta, sen pelosta ja itsekkyydestä. Sitä pakoa me juuri todellisuudessa kaipaamme. Rakkauteen liittyy monia kokemuksia, joita ego ei voi ymmärtää: rakastava on hämmentynyt, spontaani, haavoittuva, avoin, irrallinen, huoleton, ihmettelevä ja aina uusi.

Rakkauden taival olisi kauhistuttava, jollei olisi intohimoa antamassa meille rohkeutta – puhutaankin rakastavaisten sokeasta rohkeudesta.

Rohkeus ja pelko

metsän vaaroja

Mikä on pelkurin ja rohkean ihmisen ero? Ero on siinä, että pelkuri kuuntelee pelkojaan ja toimii niiden mukaisesti, mutta rohkea ihminen laittaa pelkonsa syrjään ja toimii niistä huolimatta. Rohkea ihminen suuntaa kohti tuntematonta kaikista peloistaan huolimatta.Olen lukenut OSHOn kirjaa Rohkeus, elämä on vaarallista nauti siitä. Ajatuksia herättävä kirja, joka herätti minussa esimerkiksi seuraavia ajatuksia.

Ihmisen mielen kyky keksiä huolen ja pelon aiheita on loputon. Nykyihminen on todellinen mestari tällä alueella – olisipa muissakin taidoissa samanlaista taituruutta. Minulla oli joitain vuosia sitten voimakas pelko, että auto hajoaa kohta, kun siitä kuuluu kaikenlaisia ääniä. Auto oli jo vanha ja siinä oli ollut monenlaisia vikoja. Siitä kuului monia sellaisia ääniä, jotka eivät olleet tyypillisiä hyväkuntoiselle autolle. Mitä enemmän ajattelin asiaa, sitä enemmän huoli ja pelko lisääntyi. Tiesin aivan liikaa autojen vioista ja minun mieleni oli helppo esittää kattava joukko vikoja, joita äänistä voisi aiheutua. Vähitellen oli todellinen ponnistus lähteä ajamaan autoa, koska paniikki siitä, mitä kaikkea voisi tapahtua, nousi jatkuvasti pintaan. Sydän hakkasi, kädet hikoilivat ja hengitys oli rauhatonta. Asialle piti tehdä jotain.

Olisin pääsyt vaivasta lakkaamalla ajamasta autoa, tai hankkimalla uuden auton, jossa ei ole vikoja. Nämä olisivat kuitenkin olleet vai pakotoimia ei rohkeutta. Aloin ajamaan lyhyitä matkoja, pieniä ajoja, joiden avulla saatoin selittää itselleni, että näetkö nyt, se onnistui aivan hyvin, ei ole todellista huolta. Samalla selitin myös itselleni, että ei auto todennäköisesti räjähdä, vaikka siihen tulisikin jokin vika. Auto sammuu ja jättää minut jonnekin tie varteen, entä sitten. Ei se ole kovin vakavaa, kyllä siitä selviää, ei maailma siihen kaadu. Näin itseäni kouluttamalla löysin aivan uuden näkökulman autolla ajamiseen - jännittävän, mielenkiintoisen - ei huolestuttava ja pelottava.

Kun olit aivan pieni lapsi, olit peloton ja tutkit maailmaa uteliaana, arvostelematta ja tuomitsematta mitään. Vanhempana on luonnollista tuntea pelkoa, koska meidät on lapsuudesta lähtien opetettu tuntemaan pelkoa. Älä tuomitse pelkoa, äläkä ajattele, että siinä on jotain väärää. Pelon tunne auttaa meitä välttämään vaaraa. Se kuuluu vain osana kasvatukseen. Sinun on hyväksyttävä pelkosi ja mentävä niitä vastaan tuomitsematta niitä. Etene vähitellen, sinun ei tarvitse ottaa niin suuria askeleita, ettet pysty selviytymään niistä. Ja kun kohtaat pelkosi, niin huomaat ihmeeksesi, että pelon voima häviää.

Tuntemattoman kohtaaminen sykähdyttää.

Sydän sykkii, tunnet olevasi elossa. Elät joka solullasi, koska olet ottanut vastaan elämän haasteen. Tuon haasteen vastaanottaminen kaikista peloista huolimatta on rohkeutta. Pelot eivät häviä heti mihinkään, mutta kun kohtaat haasteen yhä uudestaan, pelot alkavat vähitellen menettää otettaan. Tuntemattoman kohtaaminen tuo mukanaan suuren ilon, hurmion ja tekee sinusta lujan ja se terävöittää huomiokykysi. Saat tuntea, kuten lapsena, että elämä ei ole tylsää, vaan se on seikkailu. Vähitellen kun pelot alkavat hävitä, alat hakeutua yhä useammin kohti uusia seikkailuja ja koet todella eläväsi.

Mitä pelkäät? 

Mitä maailma voi tehdä sinulle? Ihmiset voivat nauraa sinulle, se tekee heille hyvää, nauru pidentää ikää sanotaan – nauru on kuin lääkettä.

Toimi vain lapsen tavoin, elä hetkessä, anna hetken ohjata toimintaasi vailla ennakkoasenteita. Antaudu vain täysin tälle hetkelle, niin joka päivä jotain uutta avautuu, näet asiat uudessa valossa, uudella tavalla. Ja se muuttaa sinut.

Hallinnan tarve

Elämän lainalaisuudet ovat geeneihin kirjoitettua evoluution tulosta. Toisaalta ne ovat monien tutkijoiden ja ajattelijoiden vuosisatojen aikana keräämää viisautta. Näitä lainalaisuuksia on myös testattu monissa akateemisissa kokeissa ja niissä todennettu.

Esimerkiksi hallinnan tarve lähtee kaukaa tarpeesta hallita / onnistua jatkamaan elämää päivästä toiseen - saamaan riittävästi ruokaa, juomaa ja suojaa sekä jatkamaan ihmisen olemassaoloa (sukua) heimoa. Erityisesti energian - ruuan - hankkiminen elintoimintojen varmistamiseksi on ollut pitkään vaikein ja tärkein tehtävä. Elämä oli pitkään todellista eloonjäämistaistelua. Voi hyvin ymmärtää miten tärkeitä "yksinkertaiset" apuvälineet keihäs ja nuija myöhemmin jousi ja nuoli ovat olleet onnistumiselle ja hallinnan tunteelle. Myös yhteistyön - lauman merkitys on opittu varhain. Konkreettisesti viimeistään silloin kun ihminen alkoi metsästää suurriistaa.

Työ edustaa nykyaikana samaa kun metsästys ja ruuan hankkiminen aikoinaan. Siksi työn puute - menetys on niin ankara isku useimmille ihmisille. Päättäjät ja isot johtajat puhuvat kevyesti ihmisten halusta jättäytyä työnteon ulkopuolelle omasta halustaan. Tällaista puhetta suoltaa vain sellainen ihminen joka ei asiasta ymmärrä mitään. Työttömän on hyvin vaikea hallita elämäänsä - pystyä huolehtimaan itsestään ja lähimmäisistään. Hallinnan tarve - kyky määrätä itse elämästään - tuntea olevansa itsensä herra - on niin perustavanlaatuinen geeneihin kirjoitettu perustarve, että hyvin harva luopuu siitä kevyesti.

Olen viime aikoina ollut paljon tekemisissä vanhusten kanssa. Pelko voimien ja taitojen hiipumisesta niin, että kyky vastata itse itsestään häviää, on pahin pelko ja jatkuva huolen aihe. Tämä pelko oman elämän hallinnan menettämisestä on usein suurempi kuin kuoleman pelko. Siis oman elämän hallinnan tarve ulottuu loppuun asti. Useimmissa hoitolaitoksissa vanhusten oman elämän hallinnan tarvetta ei oteta lainkaan huomioon ja siitä seuraa paljon tyytymättömiä vanhuksia ja ongelmia hoitotyössä. On hullunkurista, että nyt kun potilaita on alettu kutsua asiakkaiksi. Heidän tarpeistaan ollaan vähemmän kiinnostuneita kun ennen, kun he olivat potilaita.

Nykyään on vallalla halu hallita muita - määrätä, neuvoa, pompottaa. Toisia määräävät ihmiset aika huonosti hallitsevat itseään ja hakevat hallinnan tarpeensa täyttämistä muiden ihmisten hallinnasta. Tämä on tietenkin luonnollista - jostakinhan on saatava hallinnan tarve täyttymään. Ihmeellistä on minusta se, että tällaista käyttäytymistä pidetään yhteiskunnassa nykyään hyvänä, toivottavana piirteenä ihmisissä. Kuvitteleeko joku todella, että tämä on yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvoinnin kannata hyvä asia?

Yritetään hakea voimia ja keinoja hallita omaa elämäämme itse ja annetaan muiden elää omaa elämäänsä (heidän). Me jokainen tarvitsemme tunteen elämämme hallinnasta - tunteen, että olemme itse ohjaimissa. Älkäämme viekö tätä tunnetta toisiltamme, vaan yrittäkäämme tukea toisiamme tässä työssä.

Tuntuu todella kurjalta kun menettää hallinnan tunteen. Miten tämä blogi voi oma-aloitteisesti muuttaa tekstikoon pieneksi - en edes löydä sellaista vaihtoehtoa, että tekstin koko ja fontti on erilainen eri teksteillä, varsinkin silloin jos käyttäjä ei tee mitään muutoksia. Tietotekniikka ottaa hallinnan eikä käyttäjällä ole mitään oikeuksia. Ilmeisesti minun logiikkani ja mallini ovat erilaiset kuin tämän tietotekniikan. Onkohan tällä koneella omia ajatuksia ja se yrittää opettaa minua miltä tuntuu kun menettää hallinnan - kiitos tästä opista.

Mielen hallintaa - pelko pois

Olin tänään kauniissa ilmassa harjoittelemassa tietoista kävelyä. Metsässä tuli sopiva kallionkieleke vastaan. Päätin testata pelkoreaktiota - tässä tapauksessa korkean paikan kammoani. Seisoskelin suhteellisen matalan kallionkielekkeen reunalla. Oli vähän epämukava olo - ei kovaa pelkoa, mutta epämukavuus lisääntyi sitä mukaa mitä enemmän sitä tunnustelin. Kysyi miltä tuntuu - pelottaako. Se oli ilmeisesti väärä kysymys - koska epämukavuus lisääntyi. Kysymys pelottaako - sai aikaan vanhan pelkomallin aktivoitumisen - ainakin jossakin määrin - hallitsin sen kuitenkin helposti.

En ole vuoteen harjoitellut korkean paikan kammon poistamista - hallintaa. On selvää, että kymmeniä vuosi vallalla olleet pelkoreaktiot eivät pysy kunnolla hallinnassa kun oppia ei kertaa. Vanhat mallit ovat vahvat ja ne nostavat taas päätään kun saavat tilaisuuden. Uusia malleja - oppeja on kerrattava aika ajoin, että ne aktivoituvat helpommin kuin vanhat mallit, muuten vanha valta palaa valtaan.

Poistin pelkoni - mielikuvaharjoittelulla

Olen koko ikäni kärsinyt korkean paikan kammostani. En ole uskaltanut parvekkeelta alas katsella - lähellekkään kaidetta mennä. Jo parvekkeelle meno on saanut jalat aivan kipeäksi - jännityksestä. Pelkomalli on täysi idioottimainen ja ärsyttävä. Esimerkiksi näkäalahississä Ruotsinlaivoilla ei voi katsella ulospäin vaan kattoa ja ovea ja silti olo on tukala. Kauppakeskuksessa oli toisessa kerroksessa lasikatto joka ylitti käytävän - oli panatava silmät kiinni, että pääsi yli. Silti tärisi pitkän aikaa sen jälkeen.

Viime syksynä luin kovasti kirjoja ja vastaan tuli oppeja mielen hallinnasta - useammastakin kirjasta. Näistä opeista innostuneena päätin testata niitä - korkean paikan kammoon - ihmettelen miksi ajatus ei aikaisemmin ole tullut mieleeni. Olin kyllä todella hämmästynyt kun muutamassa viikossa sain korkean paikan kammon hallintaan - pelon joka oli vaivannut kymmeniä vuosia. Olin täysin ällikällä lyöty - näinkö helppoa se on. Miksi kukaan ei ole kertonut minulle tästä - näinä kymmeninä vuosina ? Olen kymmeniä kertoja lukenut oppineiden kirjoittamaa tieteellistä potaskaa ja uskonut sitä - jokaisen pitää tulla toimeen niillä ominaisuuksilla, jotka on nuoruudessa sattunut saamaan. ITSEÄÄN EI VOI MUKA MUUTTAA - SOPEUDU VAIN SIIHEN MITÄ SINULLA ON  - TÄYDELLISTÄ POTASKAA.

VOIT MUUTTAA ITSEÄSI ENEMMÄN KUN USKALLAT KUVITELLA.

"Ihmismieli voi saavuttaa mitä tahansa, mitä se pystyy kuvittelemaan ja mihin se uskoo." Sanoi jo aikoinaan muinainen viisaus.