Miten erotamme todellisen rakkauden epätodellisesta

Deepak Chopra, kirjoittaa kirjassaan Polku rakkauteen rakkaudesta seuraavaan tapaan.

Huolimatta vanhoista haavoista seurustelu kasvattaa luottamusta. Ottaen huomioon miten monta vuotta me olemme puolustusmekanismejamme rakentaneet, tämä eheyttäminen ei tapahdu nopeasti. Itse asiassa sen ensimmäinen vaihe tuo haavat pintaan. Vasta kun alamme tuntea olomme turvalliseksi, psyykemme sallii meidän katsoa silmiin pelkojamme, jotka olivat aiemmin liian voimakkaita käsiteltäviksi. Usein kumpikin osapuoli elää uudelleen uudessa muodossa lapsuutensa traumat ja olemassaolon uhat. Ei siis ole mikään ihme, ettei mies eikä nainen antaudu heti eheyttävään suhteeseen. He tarvitsevat rohkeutta ymmärtääkseen, että epäily ja pelko nostavat vähän väliä päätään siksi, että he tutkailisivat niitä ja vapautuisivat niistä, eivät siksi, että niihin pitäisi reagoida sokeasti toimimalla.

Tuhoisin vaikutus, minkä itsensä uhatuksi tuntemisella voi olla, on se, että ihminen torjuu rakkauden virran. Jollei ihmiselle ole lapsena opetettu rakkautta, hänen on paljon vaikeampaa olla toisen ihmisen kanssa ilman puolustusmekanismeja.

Pahin muistijälki, jonka ihminen voi lapsuudestaan saada, on se, että rakkauden malli on myös petoksen malli. On kohtalon ivaa, että juuri lapset, jotka varttuvat janoamaan eniten rakkautta, tuntien olonsa turvattomaksi, rakentavat ympärilleen kohtuuttoman lujat suojamuurit ja kavahtavat aikuisina voimakkaimmin sitoutumista. Sellaiset ihmiset eivät ole sisimmässään varmoja siitä, osaavatko he rakastaa, vaikka itse niin kipeästi kaipaavat sitä.

”Minä rakastan sinua”

Meillä on taipumus hyväksyä rakkauden versiot, joihin olemme tottuneet, pysähtymättä tutkimaan niiden pätevyyttä. Monenlainen rakkaudeton käyttäytyminen saa näin hiljaisen hyväksyntämme. Tuskin mihinkään muuhun lauseeseen sisältyy niin monia erilaisia salattuja merkityksiä kuin sanoihin ”Minä rakastan sinua”. Nuo sanat sanotaan usein sisällyttäen niihin mielessä tiettyjä odotuksia. Todellisuudessa saatamme sanoa:

- Rakastan sinua niin kauan kuin olet tuollainen kuin nyt.

- Rakastan sinua, jos sinä rakastat minua.

- Rakastan sinua, jollet pelästytä minua liikaa.

- Rakastan sinua niin kauan kuin teet, mitä minä haluan.

Lauseisiin sisältyy odotuksia, ”minä rakastan sinua jos”, joten ne eivät ilmaise todellista rakkautta.

Projektio vääristää havaintojamme

 

Projektio vääristää havaintojamme toisella tavalla; siinä heijastetaan omia uskomuksia toisiin ihmisiin. Ihminen, joka uskoo, ettei kukaan voi koskaan rakastaa häntä, heijastaa oman kriittisyytensä muihin. Sisäinen uskomus ”Minä en ole rakkauden arvoinen” on niin kivulias, että ihminen ei voi kohdata sitä, ja yksi keino vähentää kipua on se, että lakkaa pitämästä ajatusta omanaan ja vierittää syyn muiden niskoille. He ovat hylänneet hänet, heistä hän ei ole kelvollinen, he eivät halua rakastaa häntä. Todellisuudessa heitä ei ole, on vain projektio.

Väärä rakkaus toimii projektion kautta siten, että sijoitamme omia tunteitamme toisiin. Mustasukkaisuudessa on usein erittäin voimakkaita projektioita ja sitä on vaikea hälventää, koska viaton katse tai sana voidaan niin helposti tulkita väärin. On ratkaisevan tärkeää päästä eroon projektiosta, jos haluaa oppia erottamaan oikean rakkauden väärästä sekä rakkauden antajana että vastaanottajana.

Projektio kätkee aina tunteen, jota ei haluta tunnustaa.

Jos tutkit mitä tahansa kielteistä piirrettä, jota et voi olla näkemättä toisessa ihmisessä, löydät saman piirteen kätkettynä itsessäsi. Mitä jyrkemmin kiellät tämän piirteen itsessäsi, sitä voimakkaammin sinä joudut projisoimaan sitä muihin. Jos sinulla siis on tapana puolustautua, ennen kuin sinua syytetään jostakin, tunnet olevasi syyllinen. Syyllisyys on tunnustettava itselleen, muuten projektio ei lakkaa. Jos sinusta tuntuu, että nainen tai mies jota rakastat, katselee jatkuvasti seksuaalisesti kiinnostuneena muita, sinä olet teistä kahdesta se, johon ei voi luottaa.



Jos miehestä tai naisesta tuntuu, että hänen täytyy maksaa jotain saadakseen osakseen rakkautta, heidän koko rakkauskäsitteensä on vaurioitunut. Se on sekoittunut voittajien ja häviäjien väliseen kaupankäyntiin keskenään kilpailevien tarpeiden pelissä. Meidän yhteiskuntamme pahentaa ongelmaa väittämällä, että itsekkyys on oikeutettua, sillä itsekkyys on helpoin naamio pelolle ja epäilylle. Mitä hyvää korkeammat arvot todella tuovat minulle, jonka on tarpeeksi vaikeaa selviytyä näinkin? Kyynikko voi sanoa: ”On olemassa paljon mahtavampi voima kuin rakkaus ja sen nimi on halu. Halu ilmenee seksin, rahan, vallan, turvallisuuden ja mukavuuden tavoitteluna. Niitä ihmiset todella haluavat.”

Pinnallisesti katsoen kyynikko näyttää olevan ehdottoman oikeassa. Elämä ei valehtele, mikä tarkoittaa, että vaikka me kaikki saatamme kannattaa rakkautta, me emme elä sen mukaan. Itsekkyys on liian houkuttelevaa. Liian usein seurustelun aikana luodaan pohja molemminpuoliselle itsekkyydelle. Mies ja nainen haluavat kiertää kivun, jonka heidän syvimpien pelkojensa ja epävarmuuteensa paljastuminen voisi tuottaa.



Seurustelu onnistuu siinä määrin kuin mies ja nainen voivat luopua puolustusmekanismeistaan; se epäonnistuu siinä määrin kuin he rakentavat yhdessä uusia puolustusmekanismeja.



Kyyninen väite, että ihmiset todella haluavat vain rahaa, valtaa ja turvallisuutta, ei päde, kun katsoo syvemmälle. Rakastumisen riemu on pakoa egosta, sen pelosta ja itsekkyydestä. Sitä pakoa me juuri todellisuudessa kaipaamme. Rakkauteen liittyy monia kokemuksia, joita ego ei voi ymmärtää: rakastava on hämmentynyt, spontaani, haavoittuva, avoin, irrallinen, huoleton, ihmettelevä ja aina uusi.

Rakkauden taival olisi kauhistuttava, jollei olisi intohimoa antamassa meille rohkeutta – puhutaankin rakastavaisten sokeasta rohkeudesta.