Miten kapeasti katsot maailmaa?

Olen taas saanut flunssan, kun elimistä on kuormittunut hiukan liikaa. Olen tietoinen, että näin käy minulle usein, kun olen ylirasittunut. Kun minun pitää nyt levätä, saan lukea ja ajatella. Lueskelin Tony Dunderfeltin kirjaa minä onnistujaksi joka olen. Siinä puhuttiin mm.miten näemme maailman omasta näkökulmastammme.

Jokaisella on oma maailmansa

Ihmiset eivät huomaa hyvää itsessään ja ympärillään. Oma huomiokyky kiinnittyy ongelmiin, vaikeuksiin, sairauksiin, huoliin ja murheisiin. Tällaiseksi ihminen on kehittynyt. Elämän haittapuolien huomaaminen on elintärkeää oman elämän jatkumisen kannalta.

Ilman vaaran tunnetta menehtyisi helposti niin kaupungissa kuin viidakossa. Näin psyykkinen järjestelmäsi on rakentunut havaitsemaan epäilyttäviä ja poikkeavia tapahtumia. Eloonjäämisen kannalta tärkeimmät tapahtumat saavat aina etusijan – huomaat ne. Siksi sinunkin psyykkinen järjestelmäsi keskittyy ensisijaisesti huomaamaan vaikeuksia, ongelmia ja puutteita.

Yksilö ei näe maailmaa kaikessa laajuudessa, vaan psykososiaalinen järjestelmä leikkaa pois suuren osan todellisuudesta. Aivot eivät niinkään tuota ajatuksia, vaan siivilöivät vastaanotettua informaatiota ja paketoivat ne luovasti mielekkäisiin paketteihin, jotka sitten ilmestyvät tilanteen tullen mielemme näyttöpäätteelle. Ensimmäiseksi ilmestyy aina se asia, jonka automaattinen psyykeesi arvioi kiireellisemmäksi huomioida.
Tulemme joka hetki siis tietoiseksi vain kapeasta todellisuuden siivusta. Tämä ei ole paha asia. Näin pysymme parhaiten elossa ja informaation määrän vähentyessä koemme, että meistä tulee yksilöitä. Maailma ei virtaa meihin suoraan kaikessa yltäkylläisyydessään. Muuten olisimme kykenemättömiä toimimaan, ajattelemaan ja ideoimaan itsenäisesti.

Oletko huomannut, miten katseesi poimii valtavasta informaatiovirrasta sellaiset asiat, jotka kiinnostavat juuri sinua? Vieressäsi olevaa kiinnostavat aivan eri asiat. Näet sitä mitä haluat nähdä. Tavoitteemme, ajatuksemme, uskomuksemme ja asenteemme ohjaavat sitä, mitä loputtomasta informaatiovirrasta valikoituu nähtäväksemme. Näitä sisäisiä malleja kutsutaan psykologiassa skripteiksi. Olemme sisäistäneet lapsuudessamme ja nuoruudessamme suuren määrän malleja sen perusteella, mitä olemme elämämme aikana kohdanneet ja sen kautta oppineet. Koko tätä sisäisten mallien maailmaa kuvataan usein yleisessä kielenkäytössä oppimiseksi ja muistamiseksi.

Tässä esitetty näkökulma antaa sinulle jonkinlaisen käsityksen siitä valtavasta valikointi- ja tulkintaprosessista, joka koko ajan on käynnissä meidän sisäisessä ”systeemissämme”. Prosessin tuloksena meille välähtää mieleemme sitä mitä siinä kulloinkin näkyy. Meissä on lukematon määrä malleja (skriptejä). Osa niistä on biologisen eloonjäämisen turvaavia malleja – kuten taistele tai pakene malli vaaratilanteissa, immuunijärjestelmän reaktiot vieraita aineita vastaan, seksuaalinen kiihottuminen suvun jatkamiseksi, turvan ja suojan hakeminen jne. Sitten on ihmiskunnan historian synnyttämiä sosiaalisia malleja – hyvästä ja pahasta. Sitten meillä on juuri omaan kulttuuriimme liittyviä malleja, sekä tietysti erityisesti henkilökohtaiseen elämäämme liittyviä malleja.

Aivojen ja psyyken suorittama automaattinen informaation prosessointi on upea asia, vaikka se selvästi kaventaa tietoisen mielemme. Tämä on kuitenkin se toimintatapa, jolla ihminen toimii. Häviämme aistimusten runsaudessa, mutta voimme paremmin käsitellä ja ymmärtää sen mitä valitsemme itsellemme. Voimme myös tietoisesti kehittää ja oppia ymmärryksen laajentamista. Voimme siis muuttaa mallejamme jos ne eivät enää toimi meidän parhaaksemme. Meidän on vain paneuduttava asenteisiin, uskomuksiin ja tapaamme hahmottaa maailmaa, joka tällä hetkellä automaattisesti tuottaa sisältöä omaan mieleemme.

Ihminen ei ole tietokone, mutta ihmisen vertaaminen tietokoneeseen toimii hyvänä analogiana tänä päivänä, jolloin kaikilla on tietokoneista kokemusta. Saamme uudelleen ohjelmoida itsemme ja kirjoittaa uusia malleja (skriptejä). Ennen tietokoneaikaa puhuttiin mielen kasettien nauhoittamisesta. Vanhat mallit toimivat joskus kuin tietokonevirukset ja tuottavat mielemme täyteen kaikenlaista hälyä ja höpötystä. Ei ole hyvä jos käytössämme oleva muistikapasiteetti täyttyy turhalla roinalla.

Mielemme ja aivojen toiminnan automatisointiin ei pidä suhtautua pelokkaasti tai vihamielisesti. Ilman automatisointi emme pysyisi tekemään mitään, jos meidän pitäisi tietoisesti päättää kaikesta, kun esimerkiksi yhden askeleen ottamiseksi käytämme 200:a erilaista lihasta, puhumattakaan muista välttämättömistä elintoiminnoistamme.

NLP:ssä  (neurolingvistinen ohjelmointi) puhutaan kartoista, jotka ovat eri asia kuin maasto. Me emme reagoi suoraan todellisuuteen, vaan meillä kaikilla on siitä oma karttamme, kuvamme, jonka pohjalta reagoimme tilanteisiin ja asioihin. Kun ihminen pitää omaa maailmakuvaansa totena, hän kaventaa todellisuuden omaksi käsityksekseen todellisuudesta.  Ei maasto, todellisuus, rajoita ihmisiä, vaan ne valinnat ja vaihtoehdot, joita ihminen oman karttansa pohjalta pitää mahdollisina. Karttoja ei kannata arvioida huono – hyvä ulottuvuudella, vaan siltä kannalta, miten monipuolisia ja rikkaita toiminta- ja kokemisvaihtoehtoja ne ihmiselle tarjoavat. Tämä on toinen vaihtoehto kuvata samaa asiaa.

Tunneorpous

Kirkko ja kaupunki lehdessä oli hyvä kirjoitus tunneorpoudesta. Tunneorpous tuhoaa elämästä ilon ja tekee lapsistakin rauhattomia. Tunneorvot eivät tule toimeen työpaikalla. Keitä he ovat?

Tunneorpo on minulle uusi termi. Millainen on tunneorpo. Tunneorpo on esimerkiksi Maija 56v., joka on kasvanut vaatimattomissa oloissa. Kotona oli puutetta, isän alkoholin käyttöä, riitaa väkivaltaa. Maija oppi aina varautumaan pahimpaan. Hyviä sanoja, kehuja tai kannustusta Maija ei muista kuulleensa. Vain työtä, ahkeruutta ja säästäväisyyttä arvostettiin, "haihatukset" piti jättää sikseen.

Kun Maija pääsi työelämään, hän oli varuillaan ihmisten suhteen ja vältti kertomasta mitään itsestään. Hän huomasikin vähitellen työpaikallaan oudon ilmiön: Ihmiset tuntuivat liittoutuvan häntä vastaan, puhuivat hänestä selän takana, kehittelivät juonia ja vastailivat epäystävällisesti. Maija mietti usein, miten kostaa eilisen pahat sanat. Vuosien mittaan Maija alkoi käydä yhä vihamielisemmäksi, panetteli toisia ja raivosi työtovereilleen. Jopa asiakkaat ihmettelivät Maijan tunteenpurkauksia ja pitivät häntä pelottavana. Lopulta Maija vaihtoi työpaikkaa.

Kummallista Maijan kohtalossa oli se, että joka työpaikassa Maija joutui mielestään muiden vainon kohteeksi. Jatkuvasti Maijan kertoi lähipiirilleen, miten kammottavia ihmiset ovat. Miksi juuri Maijan tielle osuivat Suomen ilkeimmät ihmiset?

Yleensä se mitä näet muissa ihmisissä, kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin ulkomaailmasta, sanoo tunteista kirjoittanut Tia Isokorpi. Jos ihminen ei näe itsessään mitään kaunista ja hyvää, ei hän näe sitä muissakaan ihmisissä. Ja kun toisiin suhtautuu vihamielisesti ja hyökkäävästi, he vastaavat samalla mitalla takaisin. Näin syntyy ilkeyden kehä.

Maijan lapsuuden perheessä kukaan ei ollut aidosti kiinnostunut lapsesta. Kukaan ei jakanut hänen tunteitaan, ei antanut turvaa eikä luonut luottamusta maailmaa kohtaan. Maijan itsetunto ei kehittynyt eikä hän oppinut vuorovaikutustaitoja. Ihmiset ovat Maijalle uhka ja uhkaa vastaan hän puolustautuu hyökkäämällä ensin. Maija ei ole oppinut tunteiden - erityisesti kiukun ja vihan hallintaa.

Meitä ihmisiä ohjaavat valitettavasti usein kauna, kateus, katkeruus ja kiukku, joiden läpi näemme maailman. Kun omassa itsearvostuksessa on iso vaje, ja minuus on hauras, paha olo ulkoistetaan, projisoidaan muihin. Toinen vaihtoehto on kääntää vaikeat tunteet kohti itseä, jolloin ihminen usein masentuu.

Tunneorpous - eli se, että on tunne-elämässään jäänyt vaille vanhempien läsnäoloa ja lohdutusta - ilmenee monin tavoin. Tunneorvon on vaikea iloita elämästä, vaikea liittyä muihin ihmisiin, vaikea puhua porukassa, vaikea kestää yksin oloa. Tunneorpouden tyypillinen tuntomerkki on kokemus yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Tunneorpo kokee, ettei saa yhteyttä ihmisiin. Mutta ei hän löydä yhteyttä itseensäkään eikä viihdy omassa seurassaan. 

Hyvä tapa aloittaa itsensä hoitaminen on lempeän hyväksyvä suhtautuminen omiin virheisiin. Ei itseään kannata syyttää eikä soimata. Lopeta itsesi arvostelu.

Johtuuko tunneorpous itsetunnon puutteesta, vain johtaako tunneorpous itsetunnon puutteeseen? Kuinka päin mekanismi toimii? Mielestäni itsetunto kehittyy vähitellen huonoksi. Sen seurauksena ihminen ei uskalla olla itsensä kanssa - ei sitten myöskään tunteidensa kanssa. Tästä taas seuraa vähitellen tunneorpous. Terveen itsetunnon omaavalla ihmisellä ei esiinny tunneorpoutta.