Viikon mietelause

Ongelman ydin ei ole siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä, mitä sinä siitä ajattelet ja mitä teet sen suhteen.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Ongelman hahmottaminen




Tapamme hahmottaa ongelmaa rajoittaa usein kykyämme löytää sille ratkaisu.



Paperilla on yhdeksän pistettä alla kuvatulla tavalla. Tehtäväsi on yhdistää kaikki pisteet neljällä suoralla viivalla ilman, että nostat kynän paperista tai että piirrät saman viivan toistamiseen. Yritä miettiä ratkaisua tähän kysymykseen viiden – kymmenen minuutin ajan ennen kuin katsot ratkaisun. 









Yleensä ihmiset aloittavat aina jostain nurkasta ja piirtävät kolme viivaa pitkin neliön reunoja, kunnes he huomaavat. Yksi piste jää tällä tavalla tavoittamatta. 








Tässä vaiheessa mieli voi ahdistua. Mitä enemmän yrität ratkaisuja, jotka eivät toimi, sitä turhautuneemmaksi voit tulla.



Kun näet tai oivallat ratkaisun, syntyy yleensä ahaa-elämys. Se liittyy oivallukseen siitä, että ratkaisu piilee viivojen pidentämisessä niin, että ne ulottuvat osittain myös pisteiden muodostaman kuvitteellisen neliön ulkopuolelle. ”Tavanomainen taipumus on nähdä yhdeksän pisteen muodostama neliönmallinen kuvio ongelman ratkaisukenttänä pikemminkin kuin nähdä pisteet koko paperin näkökulmasta ja oivaltaa ratkaisu. 

 




Jos ajattelet mekaanisesti ja rajoitut yhdeksän pisteen alueelle – et näe ongelmaa kokonaisuudessaan, etkä löydä ratkaisua. Törmäämme tähän ongelmaan jatkuvasti elämässämme. Toimimme yleensä hyvin automaattisesti oletustemme pohjalta – emme näe tilannetta kokonaisuutena. 



Jos haluamme nähdä asiat selkeämmin sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat meidän on oltava tietoisia niistä totutuista urista, joihin mielemme ja ajattelumme meidät vie ja opittava lähestymään asioita uudella tavalla ilman ennakko-odotuksia avoimin mielin.
 

Saatat tarpeettomasti rajoittaa omaa oppimistasi ja kasvuasi ja kykyäsi tehdä muutoksia elämääsi, koska sinua ohjaavat vanhat uskomukset, tunteet ja ajatukset – et näe omia mahdollisuuksiasi.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Onko avaruudessa elämää



Kysymys on samaa tasoa kuin kysymys, onko maapallo maailmankaikkeuden keskipiste ja kiertävätkö kaikki taivaankappaleet maata. Muutama sata vuotta sitten oli kaikille selvää, että Maa on maailman keskipiste ja kaikki taivaankappaleet kiertävät Maata. Tämän mallin oli aikoinaan luonut Aristotele ja sen pohjalta Ptolemaios kehitti 100-luvulla täydellisen kosmologisen mallin.

Ptolemaioksen maailmankuva


Vasta vuonna 1514 Kopernikus esitti, että Aurinko oli liikkumaton keskus, jota Maa ja planeetat kiersivät ympyrän muotoista rataa. Vasta kun kaukoputki keksittiin ja Galilei tähyili sillä taivaalle v.1609 hän huomasi, että Jupiterilla oli lukuisia pieniä kiertolaisia, kuita. Tämä havainto todisti, että kaikki taivaankappaleet eivät kiertäneet Maata. Tämänkin jälkeen kesti vielä pitkän aikaa ennen kuin todella uskottiin, että Aurinko on Aurinkokuntamme keskus, jota planeetat kiertävät.



Vasta viime aikoina on todella tajuttu maailman laajuus – se on käsittämättömän laaja. Kun avaruusteleskooppi Hubble on kuvannut pieniä alueita, joiden on oletettu olevan tyhjiä, on selvinnyt, että siellä on yhä uusia ja uusia galakseja. Taivaankappaleiden määrä ylittää ihmisen ymmärryksen.

Loputonta avaruutta


Yksinkertaisten todennäköisyyslaskelmien perusteella avaruudessa täytyy olla muitakin elinkelpoisia planeettoja, jotka sijaitsevat sopivan etäisyyden päässä omasta tähdestään. Ajatus siitä, että avaruudessa ei olisi muita elollisia olentoja, perustuu uskoomme siitä, että olemme jotain vallan erikoista – maailma on luotu meitä varten. Ajatus on samaa tasoa kuin 400 vuotta sitten vallinnut tieto, että Maa on maailmankaikkeuden keskus.



Me ihmiset olemme äärettömän rajoittuneita ajatuksissamme. Näemme vain sen mihin uskomme. Oletamme, että tuo ulkopuolinen äly pitäisi jostain kumman syystä olla samanlainen kuin me itse. Hyvänä irtiottona tähän on Maggie Aderin-Pocock visioinut, että avaruudessa voisi vaikka leijua jättimäisiä meduusoja.


Maggie Aderin-Pocockin Alienit





Me ihmiset oletamme, että elämään tarvitaan vettä ja että elämän on perustuttava hiileen, kuten meidän maailmamme. Entä jos elämä rakentuisikin piin varaan ja käyttäisi ravinnoksi metaania.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Metsästäjä keräilijästä elämysyhteiskuntaan



Ihminen oli ensimmäiset 100 000 vuotta metsästäjä keräilijä, jonka tärkein tehtävä oli ruuan hankinta ja suvun jatkaminen – ihminen liikkui jatkuvasti ruuan perässä.

Ihminen alkoi asettua aloilleen maanviljelyksen alettua 10 000 – 6 000 vuotta sitten. Euroopassa siirtymä maanviljelyyn alkoi 5 000 – 4 000 vuotta sitten.

Seuraava suuri muutos oli teollisuus, joka alkoi 1 700 – 1 800-luvuilla. Tällöin koneet alkoivat vapauttaa ihmisen raskaasta lihastyöstä ja myöhemmin 1 900-luvulla myös kevyemmästä manuaalisesta työstä.

Jälkiteollinen yhteiskunta kehittyi 1960-luvulla, jolloin toimistotyö ohitti tehdastyön ja vauhti kiihtyi ja laajeni tietokoneiden kehittymisen myötä.

Tietoverkkojen ja Internetin kehittyminen 1990-luvulla avasi tien tietoyhteiskuntaan. Nyt kaikki tieto on heti ulottuvillamme ja meidän on vain opeteltava käyttämään sitä.

Kun ihmisen kehityksen kirjoittaa tällä tavalla auki, on helppo nähdä, että ihminen on biologisesti vielä pääosin metsästäjä keräilijä. Sosiaalisesti ihminen on toiminut pienissä ryhmissä, joissa kullakin on oma roolinsa ja asemansa.



Seuraavaksi vaiheeksi useat tutkijat ennakoivat elämyksiin ja tunteisiin perustuvaa ”Elämysyhteiskuntaa”. Olemme jo monelta osin siirtymässä siihen – tekeehän ihminen suurimman osan päätöksistään elämyksiä hakeakseen. Tuotteet pyritään erottamaan toisistaan pääasiassa imagon, mielikuvan avulla.

Sisäinen maailmamme mielikuvineen ja tunteineen on tietenkin ollut aina olemassa. Sen rooli on kuitenkin muuttunut. Sisäinen maailma on eriytynyt ja korostunut, mielikuvat ja tunteet ovat itsenäistyneet.



Tehdastyössä tarvittiin erityistä ammattiosaamista, mutta tietotyössä tilanne jo muuttui. Siellä vaadittavat työtaidot ovat enemmän metataitoja, sellaisia yleisiä taitoja, joita voi käyttää monessa paikassa. Näitä ovat mm. yhteistyö- ja ideointitaidot.

Uudessa elämysyhteiskunnassa oleellisiksi metataidoiksi nousevat Veli-Matti Toivosen ja Marja Koiviston Minätyö kirjan mukaan seuraavat:

Kaikista tärkeimmäksi metataidoksi nousee hyvä suhde itseen, että on sujut itsensä kanssa, siis että itsetunto on kunnossa. Kun tehtävänä on oman identiteetin jatkuva rakentaminen, ihminen tutustuu itseensä eri tavoin kuin ennen. Hän löytää omaa potentiaaliaan, rajoittavia uskomuksiaan, miettii arvojaan ja asettaa tavoitteitaan. Kun hän tutustuu eri puoliinsa ja hyväksyy ne, hän alkaa osata toimia yhä paremmin niiden kanssa. Mitä paremmin hän on sopusoinnussa itsensä kanssa sitä paremmin hän onnistuu muiden metataitojen kanssa.

Toinen metataito on osata mennä tilanteisiin avoimin mielin, ilman ennakkoajatuksia. Kun kykenee läsnäoloon tilanteessa, on helpompi havaita mitä oikeasti tapahtuu. Läsnäolotaidot ovat nykyisin tärkeitä, koska tilanteet muuttuvat nopeasti eikä ennakkoajatteluista ja valmiista malleista ole enää samalla tavalla hyötyä kuin aikaisemmin, hitaasti muuttuvassa maailmassa.

Intuitio on kolmas tarvittavista uusista metataidoista. Kun on sujut itsensä kanssa, intuitioita häiritseviä tunnereaktioita, lukkoon menemistä ja tilanteeseen kuulumattomien tunteiden aktivoitumista, tapahtuu vähemmän. On helpompi kuunnella intuitiota, sisäistä viisauttaan.