Viikon mietelause

Ongelman ydin ei ole siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä, mitä sinä siitä ajattelet ja mitä teet sen suhteen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opetus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opetus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ehdoton anteeksianto itselle


Kun olemme valmiit kohtaamaan asiat uudessa valossa, anteeksianto voi tapahtua hetkessä.


1. Tarinan kertominen


Tarinaan sisältyy koko tilanteen tuska ja kärsimys, joten tarinan kuuleminen, todistaminen ja vahvistaminen on ensimmäinen askel tilan luomiseksi anteeksiannon ja itselle anteeksiannon tapahtumiselle.

Kun kerromme tarinaa, jopa kertoessamme sitä itsellemme on tärkeää, ettei tarinaa ladata liian täyteen henkisiä tulkintoja. Tässä vaiheessa sinun on annettava tuomitsevalle itsellesi täysi valta rähjätä sinulle siitä, että olet sen mielestä tehnyt väärin.


2. Tunteiden tunteminen


Jokaisen tekijän tarinaan liittyy kosolti tunteita. Syyllisyys ja häpeä ovat päällimmäiset tunteet, mutta pelko, viha, katumus, huono omatunto ja koko joukko muita tunteita seuraa syyllisyyttä ja häpeää. Olivatpa ne mitä tahansa, tärkeintä on tuntea ne kokonaan. Sitä ei voi parantaa, mitä ei tunne.

Emootio on ajatukseen liitetty tunne. Ennen kuin tunne voi vapauttaa ajatuksen, ja ennen kuin vaihtoehtoinen ajatus voidaan hyväksyä emotionaalisesti sen paikalle, tunne on koettava uudelleen. Sitä ei tarvitse kokea yhtä voimakkaana kuin alun perin tunnettiin, mutta sen on kuitenkin herättävä jossain määrin.

On hyvä ymmärtää, että kielteisiä tunteita ei ole olemassakaan. Syyllisyyden, häpeän, vihan, surun, murheen kaltaiset tunteet ovat normaaleja, inhimillisiä tunteita, joita me kaikki koemme eri vahvuisina aika ajoin. Niiden luokittelu kielteisiksi aiheuttaa sen, että kamppailemme niitä vastaan ja yritämme kieltää ne. Inhimillisten tunteiden vastustelu luo vakavaa sisäistä stressiä ja lopulta aiheuttaa sairauksia.

Koska meidät on siunattu kyvyllä tuntea tunteita, on luonnollista että haluamme kokea ne täydellisesti. Tämä tarkoittaa niiden tuntemista – ei niistä puhumista, niiden analysointia ja luokittelua.

3. Tarinan romahduttaminen


Tässä vaiheessa pyydämme tuomitsevaa itseämme antamaan tilaa itseä rakastavalle itselle. ”Ole vähän myötätuntoisempi minua kohtaan ja yritä ymmärtää, miksi tein niin kuin tein. Olen vaillinainen ihmisolento ja tein väärin, mutta jos tuomitsijani ymmärtäisivät missä tilanteessa olin ja ne emotionaaliset painolastit joita kannoin, he eivät tuomitsisi minua niin herkästi.”

Sydämen avaaminen tällä tavoin ja saman pyytäminen muilta auttaa meitä näkemään itsemme ihmisinä kaikkine vikoinemme ja epätäydellisyyksinemme ja sallii meidän avautua mahdollisuudelle, että meitä rakastettaisiin omana itsenämme. Myötätunnon ja empatian tuominen anteeksiantoa kaipaavaan tilanteeseen vähentää myös muiden tunteiden voimaa, jota olemme rikkeestämme kokeneet.

4. Tarinan uudelleenkehystäminen


Tämä askel johdattaa meidät tavanomaisen anteeksiannon tuolle puolen. Syynä tähän on pyyntö päästää irti ajatuksesta, että jotain väärää on tapahtunut. Tämä eroaa maailmankuvastamme, joka on pitkälti uhritietoisuuden leimaamaa ja antaa ymmärtää, että elämä on sattuman kauppaa ja taistelua selviytymisestä. Tähän asti anteeksianto on merkinnyt sinulle päätöstä antaa menneiden olla menneitä.


Uusi ajattelumalli lähtee siitä, että olen henkinen olento, joka käy lävitse inhimillistä kokemusta. Olen tullut maan päälle oppiaksesi ja kehittyäksesi henkisesti. Tämä on minun kouluni ja elämä on minun opintosuunnitelmani. Elämäni tapahtumat ovat henkilökohtaisia opetuksiani. Olen tullut kokemaan elämää ymmärtääkseni täysin, mitä ykseys on ja kokeakseni sen vastakohdan – erillisyyden. Kun olen tällä, värvään muita järjestämään minulle tilaisuuksia oppia uutta. Minä ymmärrän anteeksiannon – että kaikki tapahtuu väistämättä hengellisen tarkoituksen mukaisesti ja että vaikka minä olen vastuussa teoistani ihmisten maailmassa, puhtaasti henkisessä mielessä mitään väärää ei koskaan tapahdu.


Sano itsellesi: ”Olen sopinut muiden sielujen kanssa, että en tee asioita niinkään muille – vaan heitä varten. Kun olen täällä, muut värväävät minut järjestämään heille tilaisuuksia oppia uutta. Näytän heidän viholliseltaan, mutta lopulta he huomaavat, että olen heidän parantava enkelinsä.”


Ajatusmallin muuttaminen tällä tavoin siirtää sen uhrikertomuksesta tekijän kertomukseksi. On tärkeä tehdä tämä selväksi. Vaikka olemme valmiit antamaan anteeksi muille sen perusteella, että he ovat tulleet elämäämme tekemään ”pahoja” asioita meitä varten, jotta voimme oppia ja kasvaa, meidän tuntuu olevan vaikea hyväksyä, että välillä meidät kutsutaan tekijän rooliin, jotta voimme olla avuksi muille. On tärkeä ymmärtää, että jokaista uhria kohden on oltava uhriksi pakottaja.


Näin tarinan viitekehys ja merkitys ovat muuttuneet, ei tarina itse. Koettu tilanne näkyy nyt aivan eri valossa, mitään väärää ei tapahtunut, eikä mitään anteeksiannettavaa ole. Nyt on tarkoitus vaihtaa vanha tarina uuteen ja ankkuroida se kehoosi vanhan paikalle.


5. Muutoksen integrointi


Integraatiovaiheeseen kuuluu jonkinlainen fyysinen suorittaminen ehdottoman anteeksiannon aikana, jotta keho voi rekisteröidä muutoksen mielen tavoin. Alkuperäinen pahantekijän tarina oli olemassa energiakuviona jokaisessa kehon solussa, nyt meidän on korvattava se uudella tulkinnalla, että kaikki on järjestyksessä. Kehomme on hengellisen älyn vastaanotin, fyysinen suorittaminen prosessin aikana varmistaa, että henkinen älymme aktivoituu. Jotkut tekevät hengitysharjoituksia, jotkut kävelyharjoituksia kiertäen ympyrää, toiset kirjoittavat, ja kaikissa käytetään omaa ääntä.


Ehdoton anteeksianto on ”teeskentele – kunnes – se – toteutuu” –tyyppinen prosessi. Vuosien mittaan olemme saaneet todistaa, että vaikka ihmiset eivät täysin usko henkisellä ja emotionaalisella tasolla, heidän henkinen älykkyytensä tietää, että se on totuus. Tästä seuraa, että illuusioon sidottu energia purkautuu välittömästi. Ihmisille tulee heti parempi olo, olipa syyllisyys aiheellista tai ei.


Näin kuvaa ehdotonta anteeksiantoa itselle, Colin C. Tipping kirjassaan Anna anteeksi itsellesi.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Influenssa opettaa



Olen ollut kaksi viikko influenssassa. Kipeänä olo on monella tapaa opettavaista.

Minulla on ollut todella runsaasti sairastamista tänä talvena. Pääasiassa se johtuu siitä, että tytär on aloittanut työn tarhan tätinä lastentarhassa. Sieltä on sitten saatu monenlaisia pienien lasten sairauksia, joihin meillä ei ole enää ollut minkäänlaista vastustuskykyä.

Tämän yleisen alhaisen vastuskyvyn lisäksi meillä oli taas ylimääräistä stressiä ja sen seurauksena influenssa sai iskettyä. Stressi todella altistaa sairauksien puhkeamiseen.

Taudin alkuvaiheessa kun kuume oli riittävän korkea, oli helppo keskittyä vain hengissä selviytymiseen juuri sillä hetkellä – silloin ei ajatellut tulevaisuutta eikä menneisyyttä – kaikki keskittyi vain elämän jatkamiseen jotenkin siedettävästi. Kun pahin kuume vähitellen hellitti, kuvittelin ensin, että pystyisin nauttimaan parantuneesta olosta – olohan oli selvästi parempi kuin edellisinä päivinä, vaikka olo olikin kovin surkea vielä.

Olen ihmetellyt, miksi olo nyt tuntuu oikeastaan surkeammalta ja tuskaisemmalta kuin taudin pahimmassa vaiheessa. Jäseniä särkee jatkuvasti, nenä vuotaa ja yskittää niin, että välillä meinaa tukehtua yskimiseen. Kuumetta ei enää ole, välillä on lievää lämmön nousua ja välillä se taas laskee epätavallisen alas. Välillä on hiki, välillä on kylmä. Kädet ja jalat ovat lähes jatkuvasti kylmät. Makuaisti on sekaisin ja ruoka maistuu yleensä surkealta – ei lainkaan sellaiselta kuin normaalisti, jatkuva räkävirta suussa ei tietenkään edesauta makutuntemuksia. Pohdin jatkuvasti seuraavaa kysymystä. Miksi en osaa ymmärtää ja tuntea kohtuulista oloa, kun olen kuitenkin todennäköisesti paranemassa?

Ymmärrän, että olen kehon epämukavuuden kokemusten kautta ehtinyt käydä läpi suuren määrän inhottavia tunteita. Nämä välittömät tunteet ovat myös aktivoineet mielen kaivamaan esiin suuren joukon vanhoja tuskaisia tilanteita ja niihin liittyviä tunteita. Keho on vaikuttanut mieleen ja mieli taas puolestaan kehoon ja näin on syntynyt tuskan ja ahdistuksen kehä. Asiaa ei tässä tilanteessa ole auttanut lainkaan se, että olen lukenut kirjan Mielekkäästi irti ahdistuksesta, Susan M Orsillo & Lizabeth Roemer. Kirja opettaa vaiheittain pääsemään eroon ahdistuksesta, Tietoisen läsnäolon menetelmän avulla. Kirja sisältää amerikkalaiseen tyyliin hyvin paljon kuvauksia potilaista ja heidän ongelmistaan. Kipeänä ja tuskaisena nämä värikkäät kuvaukset ovat tässä tilanteessa johdattaneet ajatukseni yhä enemmän tuskan ja ahdistuksen muisteluun ja tuntemuksiin.

Pari päivää sitten muistin kirjoittaneeni itse kuinka tietoisesti vaikuttamalla kehoon voi kehon kautta vaikutta omaan mieleen ja tunnetilaansa, hymyile itsesi hyvälle tuulelle. En ole näköjään sisäistänyt näitä taitoja, koska asia ei heti tullut mieleeni. Sitä suurempaa iloa koin tehdessäni hymyilemisharjoitusta peilin edessä – se on juuri sen suuruinen fyysinen ponnistus, jonka jaksan tässä kunnossa tehdä. Silloin kun voimat ovat vähissä ja mieli on apeana, hymyillään itsemme paremmalle mielelle.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kärsimys ja kärsimyksen loppu




Todellinen vapaus ja kärsimyksen loppu tarkoittaa elämistä sillä tavoin, kuin olisit täysin valinnut tällä hetkellä tuntemasi ja kokemasi. Tämä sisäinen liittoutuminen läsnäolon kanssa merkitsee kärsimyksen loppumista.


Onko kärsimys todella tarpeen? Kyllä ja ei.

Itseni lailla useimmat meistä tarvitsevat kärsimystä oppiakseen. Niin kauan kun asiat sujuvat hyvin, meidän ei tarvitse oppia, ja niin elämme vain päivästä toiseen oppimatta sen kummemmin. Omalta kohdaltani voin sanoa, että ongelmat ovat ne, jotka ovat varsinaisesti opettaneet. Näin on yleensä aina. Jos et olisi kärsinyt siten kun olet, sinussa ei olisi syvyyttä ihmisenä, ei nöyryyttä, ei myötätuntoa. Kärsimys on tarpeen, kunnes ymmärrät, että se on tarpeetonta.



Olen lukenut Eckhart Tollen kirjaa Tyyneys puhuu ja siitä olen löytänyt seuraavia ajatuksia aiheesta. Suuri osa kärsimyksestä, suuri osa murheesta saa alkunsa, kun pidät jokaista mieleesi nousevaa ajatusta totuutena. Tilanteet eivät tee sinua onnettomaksi. Ne voivat aiheuttaa sinulle fyysistä kipua, mutta ne eivät tee sinua onnettomaksi. Ajatuksesi tekevät sinut onnettomaksi. Tulkintasi, itsellesi kertomasi tarinat tekevät sinut onnettomaksi.

Kun olen alla päin, muistutan itseäni. ”Juuri nyt ajattelemani ajatukset tekevät minut murheelliseksi.” Tämä oivallus on hyvin herättävä, onko minun pakko ajatella niin, että tulen murheelliseksi – ei.

 
Kärsimys alkaa, kun nimeät tai lokeroit tilanteen mielessäsi jollakin tavoin epämieluisaksi tai huonoksi. Olet tilanteelle katkera, ja tuo närkästys henkilöi sen ja tuo esiin vastahakoisen ”minän”. Nimeäminen ja luokitteleminen ovat tavaksi tulleita asioita, mutta ne on myös nujerrettavissa. Ryhdy harjoittelemaan nimeämättömyyttä vähäisissä asioissa. Jos rikot astian, kaadat maitoa, potkaiset varpaasi tai kaadut, voitko pidättäytyä nimeämästä kokemusta ikäväksi tai tuskalliseksi? Voitko hyväksyä tuon hetken - näin vain kävi, kohta se on ohi.


Katso, mitä tapahtuu, kun et nimeä kokemusta huonoksi vaan lisäät siihen sisäisen hyväksynnän, sisäisen myöntymisen, ja annat sen olla sellainen kuin se on. Kun sallit asian olla, etkä varusta sitä nimilapulla, käytettävissäsi on yhtäkkiä valtava voima, elämän voima.



Miltä tuntuisi, jos hyväksyisit elämäntilanteesi sellaisena, millainen se ikinä onkin – juuri nyt?




Tämä osa ei antanut meille vettä


Meillä loppui veden tulo kaivosta tammikuussa. Pumppu toimi, mutta kaivosta ei tullut vettä. Porakaivoa ei voi korjata pakkasella, koska putket jäätyvät kun ne nostaa kaivosta – meille kerrottiin. Ensimmäiset päivät tuntuivat hirveiltä – miten voisimme pärjätä ilman vettä. Vähitellen opimme kuitenkin, että näin vain on – ei tule vettä, sen kanssa on vain elettävä.

Kun hyväksyimme tilanteen, sen aiheuttama tuska hävisi. Elimme vain erilaista elämää – ilman juoksevaa vettä. Haimme vettä naapureista – tulihan aihe käydä naapurissa, onnesi meillä oli ymmärtäväisiä naapureita – suuri kiitos heille. Lapset oppivat käymään suihkussa hallilla harjoitusten yhteydessä ja uimahallissakin tuli käytyä tavallista enemmän.




On monia hienovaraisia ja vähemmän hienovaraisia kärsimyksen muotoja, jotka ovat niin normaaleja, että niitä ei yleensä tunnisteta kärsimykseksi, ja ne voivat tuntua jopa egoa tyydyttäviltä – ärtymys, kärsimättömyys, viha, erimielisyys jonkin tai jonkun kanssa, kauna, valittaminen.

Voit oppia tunnistamaan kaikki nuo kärsimyksen muodot niiden toteutuessa, ja voit oppia tietämään: minä luon tällä hetkellä kärsimystä itselleni. Jos sinulla on tapana aiheuttaa kärsimystä itsellesi, aiheutat sitä luultavasti myös muille. Näillä mielen tiedostamattomilla toimintamalleilla on taipumus hävitä, kun tulet tietoiseksi niistä niiden toteutuessa.


Et voi olla tietoinen ja aiheuttaa kärsimystä itsellesi; sanoo Tolle. Et siis voi olla sekä tietoinen, että samalla satuttaa itseäsi. Kun kärsit, muista tämä ja tutki mikä malli saa aikaan kärsimyksesi.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Elämää sirkuksessa


 

Luonnontilassa elävät kirput osaavat hypätä valtavan pitkälle. Väitetään, että koulutetut kirput oppivat pysymään kurissa niin, että ne laitetaan ensin kannelliseen laatikkoon. Hakattuaan kirjaimellisesti riittävän pitkään päätään seinään kirput antavat periksi ja säätävät hyppykorkeutensa niin, ettei pää kolahda kattoon.

Kun kansi sitten poistetaan, yksikään kirppu ei hyppää ulos laatikosta takaisin vapauteen. Ne ovat oppineet, ettei tätä korkeammalle kannata hypätä. Ei siitä kuitenkaan mitään tule. Tällaisella avauksella ajattelun ammattilainen herätteli ajatuksia. Minulle nousi seuraavia ajatuksia.


Kirput oppivat, eli mallintavat maailmaansa. Sen seurauksena ne oppivat, että heidän maailmansa loppuu kattoon – eikä tämä oppi poistu sillä, että kansi poistetaan, kerran opittu säilyy muistissa.



ei kirppuja, mutta jotain pieniä puuhastajia omassa maailmassaan


Aivan samalla tavalla ihminen oppii ja mallintaa maailmaansa. Pienellä lapsella ei ole rajoituksia mutta hyvin nopeasti ympäristö opettaa niitä. Laittaa lapseen laatikkoon, jossa vain tietyt asiat ja teot ovat mahdollisia, onnistuvat. Tällä oppimismekanismilla syntyy meille esimerkiksi itsetunto. Oma käsitys siitä millainen on ja mihin pystyy.



Kun sitten aikuisena laatikko puretaan ja ihminen lähtee maailmalle, hänellä kirppujen tavoin säilyy uskomus, malli siitä, että samat rajat ovat yhä voimassa. Kirpuista en tiedä, mutta meillä ihmisillä on mahdollisuus muuttaa uskomuksiamme, mallejamme. Meille on opetettu liian paljon sitä, että itsetunto, luonne, tapa toimia, tapa ajatella, vaikka mikä on pysyvää – ja niin me pysymme kuvitellussa laatikossamme, vaikka maailma ulkopuolella on avoin myös meille.



Ihminen on kirpun tavoin biologisesti rakentunut niin, että opittu säilyy kunnes tulee tarve, pakko muuttaa opittua. Opitun säilymisen mekanismi on vain niin voimakas, että kirpun tavoin emme ota vastaa opitusta poikkeavaa informaatiota, emme havaitse, hyväksy sitä lainkaan - siksi emme muuta mallejamme. Nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa nämä hyvin toimineet ikivanhat taidot ovat vaikeuksissa.


Malleja saa ja voi muuttaa, vaikkei se siltä tunnu.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Opetuksen tulevaisuus - virtuaaliope


Opetuksessa on nyt nähtävissä maailmalla todellista kehitystä. Erinomaisena esimerkkinä kehityksestä on Khan Academy, josta myös Helsingin Sanomat kirjoitti tänään. Koko maailman virtuaali-Cygnaeus

Salman Khanilla oli ongelma, hänen piti opettaa useille sukulaislapsille matematiikkaa etäopetuksena, eikä aika ja aikataulut tahtoneet sopia. Khan ratkaisi asian nauhoittamalla opetuksen lasten nähtäville Youtubeen, jossa he saattoivat perehtyä asiaan silloin kun heille sopi. 

Khan academy

Salman Khan käyttää videoissa tekniikkaa, jossa hän piirtää taululle kaavat ja ratkaisut ja samalla kertoo mitä tapahtuu - aivan kuten matematiikan opettajat ennen muinoin tekivät. Nyt kaikki vain tapahtuu virtuaalisesti. Kun lapset olivat saaneet opiskella virtuaalisesti, he tunnustivat, että pitävät virtuaali-Salmanista enemmän kuin aidosta Salmanista. Tämä herätti Salman Khanin tajuamaan, että virtuaalinen omatahtinen, omaehtoinen opiskelu oli lapsista paljon hauskempaa kuin opettajan johdolla tapahtuva opetus.

Kun oppilas saa kelata videoita omaan tahtiinsa, hän on vapaa käyttämään aikaansa juuri hänelle sopivalla tavalla. Näin oppilaalla on hyvät mahdollisuudet päästä opiskelussa flow tilaan, joka on optimaalinen oppimisen kannalta. Oppilas on myös vapaa opettajan ja muiden oppilaiden hoputuksesta ja kommenteista, jotka usein laskevat motivaatiota ja oppimista. Virtuaaliope on aina yhtä iloinen ja kannustava, vaikka hän toistaisi saman asian kuinka monta kertaa tahansa.
Tästä sukulaislapsille annetusta matematiikan videotukiopetuksesta on syntynyt eräs hätkähdyttävimmistä opetusalan nykyilmiöistä: Khan Akademy. Khan Akademyn sivuilla on nyt yli 3100 oppituntia, pääasiassa matematiikka mutta vähitellen yhä enemmän myös muuta opetusta. Akatemiasta on ladattu yli 140 miljoonaa oppituntia. 

Opettajia ja ohjaajia varten on kehitetty tilastointi ja grafiikka joka kertoo tarkasti mitä oppilas on tehnyt ja miten hän on missäkin asiassa edistynyt. Näin opettaja tietää mitkä asiat oppilas osaa ja missä asioissa hänellä on ongelmia, näin opettaja voi oikeasti auttaa oppilasta. Oppilaat voivat toimia toistensa tukioppilaina sen mukaan, minkä asian he ovat omaksuneet hyvin.

Kouluissa opetus on käännetty nykyisestä päinvastaiseksi. Oppilaat opiskelevat uudet asiat kotona ja koulussa voidaan tehdä tehtäviä ja hyödyntää sosiaalista yhdessäoloa. Nyt opettaja voi oikeasti olla oppilaan kanssa – kiertää luokassa. 


opettaja kohtaa oppilaan

Khan Akademyllä on tilastoja hämmästyttävästä kehityksestä, joka oppilaissa tapahtuu - nykyopetuksella lahjattomaksi todetusta huonosta oppilaasta voi kasvaa huippuoppilas kun hän saa hieman lisää aikaa kypsyä. 

lahjattomasta huipuksi
Lahjoitusvaroin pyörivän Khan akatemian huikea tavoite on olla ilmainen huippuluokan koulu, jossa kuka tahansa voi opiskella mitä tahansa. Muun muassa Bill Gates ja Google ovat tukeneet Khan akatemiaa.

Oppiminen nousee huikealle tasolle kun opiskelun ilo voidaan säilyttää oppilaissa. Opettajan tehtävä muuttuu oppilaan tukijaksi, innostajaksi motivoijaksi.

Minulla on parhaat koulumuistot siitä kun opetin muille oppilaille matematiikkaa. Yritin keksiä keinoja selittää toiselle asia niin että hän oivaltaisi mistä jossain laskussa on kysymys. Tukioppilas oppii muita opettaessaan vähintään yhtä paljon kuin se jolle opetetaan – asian ymmärtäminen syvene kun sen kertoo muilla niin, että myös he ymmärtävät asian.

Khan Akademyyn kannattaa tutustua myös sinun www.khanacademy.org –  se on opetuksen tulevaisuus.
Huolestuttavaa on se, että opetusta ei muiden maiden tapaan ole vielä käännetty suomeksi. Onko siitä edes suunnitelmia?

Toinen toimiva keino saada hyviä tuloksia matematiikan oppimisessa on KIPP akatemia.