Viikon mietelause

Ongelman ydin ei ole siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä, mitä sinä siitä ajattelet ja mitä teet sen suhteen.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Omin sanoin oppimista



Mary sai aina erittäin hyviä arvosanoja paljoakaan opiskelematta. Mary oli minulle mysteeri. Ihmettelin kuinka hän kaiken oikein teki. Aloin tarkkailla häntä ja kysellä häneltä itseltään.

Huomasin, että Marylla oli tapana puhua luennoilla kuulemistaan asioista. Oppitunnin jälkeen hän aina kertoi ystävilleen, mitä opettaja oli sanonut. Kun Mary soitti kotiin, hän kertoi äidilleen, mitä oli oppinut. Kun hänen poikaystävänsä soitti, hän kertoi tälle. Kun hän tapasi isoäitinsä, hänellä oli tapana kertoa myös hänelle. Eräät ystävät väittivät, että Mary kertoi jopa pehmonallelleenkin.


kissa kuuntelee mielellään


Jotkut Maryn oppitunneista eivät todellisuudessa olleet kovin mielenkiintoisia, mutta silloinkin hän halusi oppia ja saada hyviä arvosanoja. Tämän vuoksi Mary kuvitteli kaiken mielenkiintoiseksi. Ja kun hän kuvitteli, siitä tulikin mielenkiintoista. Mary ikään kuin haki asioista niiden kiinnostavan puolen esiin. Sen jälkeen hän taas innostuneesti kertoi kaiken kaikille. Se oli hänelle kuin peli. Näin toimien hän kertoi kaiken omin sanoin uudelleen – teki oppimiseen tarvittavaa toistoa - ja samalla teki oppimansa asian omakseen.

Koska hän kertoi asiat uudelleen omin sanoin usein heti oppitunnin jälkeen, hän ymmärsi materiaalin paremmin. Näin hän pystyi paremmin ymmärtämään myös sen, mitä opettaja seuraavalla tunnilla sanoi.




pikkuveli kuuntelee mielellään


Tällainen oivallinen oppimista edesauttava malli kuvataan Riitta Asikaisen ja Peter von Harpen toimittamassa kirjassa Monessa mielessä, NLP mielikirja 2. Kirjassa on paljon muutakin mielenkiintoista opittavaa NLP:stä.

Luettuani tämän tarinan olen kokeillut sitä itse ja todennut, että se toimii. Tämä ei sinänsä ole ihme – niin selkeästi tämä malli vastaa moniin oppimisen haasteisiin.

Oppituntien ja opiskelun kokeminen pelinä päästää innostuksen ja luovuuden valloilleen. Opettajan esittämään opetukseen keskittyy syvällisesti kun tietää, että sen tulee kertomaan omin sanoin edelleen. Jo oppitunneilla kuuntelun aikana mieli yhdistää kerrottua asiaa moniin omiin kokemuksiin ja kivoihin asioihin siten, että niistä syntyy mielenkiintoisia tarinoita. Vähemmän mielenkiintoisesta tehdään mielenkiintoista tarinoiden avulla. Tiedetään, että aivot muistavat asioita hyvin tarinoina, joten näin opitun asian muistaminen tehostuu selvästi. Erittäin tärkeätä on tehdä tästä kaikesta rutiini jota toistetaan aina ja kaikkialla. Näin myös Marylle kehittyy taito, rutiini ja mallit joiden avulla kertomisesta tulee helppoa ja aivoille syntyy yhteydet joilla tarinat rakennetaan.

Suosittelen tämän oppimistyylin kokeilua – siitä voi löytyä avain uusiin oppimiskokemuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti