Viikon mietelause

Ongelman ydin ei ole siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä, mitä sinä siitä ajattelet ja mitä teet sen suhteen.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Evoluutio


Nykyaikainen evoluutioteoria voidaan esittää yhdellä virkkeellä. Elämä maapallolla kehittyi asteittain yli 3,5 miljardia vuotta sitten alkaen yhdestä alkukantaisesta lajista – ehkä itseään kopioivasta molekyylistä – joka ajan mittaan ja yleensä (joskaan ei aina) luonnonvalinnan ohjauksella levisi ja kehittyi moneksi uudeksi ja erilaiseksi lajiksi. Kun yllä olevaa eritellään, havaitaan sen koostuvan kuudesta osasta: evoluutiosta, asteittaisuudesta, lajiutumisesta, yhteisistä sukujuurista, luonnonvalinnasta ja ei valikoivasta evoluutiomekanismista.

Vedestä maalle nouseminen



Evoluutio tarkoittaa sitä, että ajan myötä lajit kokevat geneettisiä muutoksia. Sukupolvien kuluessa lajit voivat kehittyä joksikin aivan muuksi. Noiden muutosten perustana ovat mutaatiosta johtuvat muutokset DNA:ssa. Nykyiset eläin- ja kasvilajit eivät siis olleet olemassa menneisyydessä, vaan ne polveutuvat aiemmista lajeista. Esimerkiksi ihmiset polveutuvat apinan kaltaisista olennoista, jotka eivät kuitenkaan olleet täsmälleen samankaltaisia kuin nykyiset apinat. Vaikka lajit kehittyvät, ne eivät kehity samassa suhteessa. Jotkin lajit eivät ole kehittyneet juuri lainkaan ja jotkin ovat kehittyneet hyvin nopeasti.

Evoluutioteorian toinen osa on ajatus asteittaisuudesta. Sellaisiin olennaisiin kehitysopillisiin muutoksiin, kuten lintujen kehittymiseen matelijoista, kuluu useita sukupolvia. Nisäkkäitä matelijoista erottavien piirteiden (esimerkiksi hampaiden ja leukaluiden) kehitys ei tapahdu muutamien sukupolvien aikana, vaan siihen vaaditaan tavallisesti tuhansia – jopa miljoonia – sukupolvia.

On huomionarvoista, että vaikka elollisia lajeja on monia, kaikissa meistä – sinussa, minussa, elefantissa ja ruukkukaktuksessa – on joitain yhteisiä perustavanlaatuisia piirteitä. Tällaisia ovat ne biokemialliset reitit, joita käytämme tuottaaksemme energiaa, tavanomainen nelikirjaiminen DNA-koodimme ja tapa, jolla tämä koodi luetaan ja käännetään proteiineiksi. Kaikki lajit juontuvat siis yhteisestä esi-isästä, jolla oli nuo piirteet ja joka siirsi ne jälkeläisilleen. Mutta jos evoluutio tarkoittaisi vain vähittäistä lajinsisäistä muutosta, olisi olemassa vain yksi laji, ensimmäisen lajin erittäin korkealle kehittynyt jälkeläinen. On kuitenkin olemassa monia lajeja, planeettaamme asuttaa yli kymmenen miljoonaa lajia.

Mitä tapahtuu, kun kantamuoto jakautuu kahdeksi erilliseksi lajiksi. Ei mitään ihmeellistä. Lajiutuminen merkitsee yksinkertaisesti eri ryhmien kehittymistä. Ne eivät voi risteytyä, ryhmät eivät siis voi vaihtaa geenejä. Jos olisimme olleet paikalla silloin, kun tuo yhteinen kantamuoto alkoi jakaantua, olisimme todennäköisesti nähneet vain kaksi saman lajin populaatiota, jotka olisivat eläneet todennäköisesti eri paikoissa ja jotka olisivat alkaneet erota hienoisesti toisistaan. Pitkän ajanjakson aikana nämä erot olisivat suurentuneet asteittain. Vaikka lajiutuminen on hidasta, sitä tapahtuu pitkien ajanjaksojen aikana riittävästi.

On järkeenkäypää, että jos elämä muodostaa puun niin, että kaikki lajit ovat lähtöisin samasta rungosta, on silloin olemassa yhteinen alkuperä kullekin haaraumaparille (lajille). Alkuperä voidaan löytää seuraamalla kutakin oksaa taaksepäin niin kauan, että ne leikkaavat yhteisessä haaraumakohdassa. Läheistä sukua olevilla lajeilla, ihmisilläkin, on yhteinen esi-isä, joka on elänyt suhteellisen vastikään. Niinpä ajatus yhteisestä kantamuodosta – darwinismin neljäs opinkappale – on lajiutumisen kääntöpuoli. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että voimme aina palata fossiilien ja DNA-jaksojen avulla ajassa taaksepäin ja löytää alkumuotoja, joista jälkeläiset polveutuvat.



Selkärankaisten kehitys


Viides evoluutioteorian osa on se, mitä Darwin selvästi piti vahvimpana älyllisenä saavutuksenaan: ajatus luonnonvalinnasta. Luonnonvalinta oli se osa evoluutioteoriaa, jota pidettiin Darwinin päivinä kaikkein vallankumouksellisimpana, ja se hämmentää yhä monia. Luonnonvalinta selittää ilmeisen tarkoituksenmukaisuuden luonnossa puhtaasti materialistisena prosessina, joka ei edellytä minkäänlaista yliluonnollista ohjausta.

Luonnonvalinnan idea on helppo ymmärtää. Mikäli jonkin lajin yksilöt eroavat toisistaan geneettisesti ja jotkin noista eroista vaikuttavat yksilön kykyyn selvitä ja lisääntyä ympäristössään, ”hyvät” geenit johtavat seuraavassa sukupolvessa todennäköisimmin selviytymiseen ja suurempaan jälkeläisten määrään ja kopioituvat sen ansiosta suuremmassa määrin kuin ne ”ei niin hyvät” geenit. Lajit sopeutuvat yhä paremmin ympäristöönsä sitä mukaa kun suotuisia mutaatioita ilmaantuu, ja ne leviävät populaatiossa ”vahingollisten” karsiutuessa. Tämä prosessi tuottaa lopulta organismeja, jotka ovat hyvin sopeutuneita ympäristöönsä ja elämäntapaansa.

Prosessi on hyvin yksinkertainen. Se vaatii vain, että lajien yksilöiden geeneissä on eroja, jotka vaikuttavat niiden kykyyn selviytyä ja lisääntyä ympäristössään. Näistä lähtökohdista luonnonvalinta – evoluutio – on väistämätön. Kaikki tähän mennessä tutkitut lajit ovat täyttäneet tämän vaatimuksen.

Mutaatiot merkitsevät muutosta piirteissä, jotka jo ovat olemassa; tuskin koskaan käy niin, että mutaatiot loisivat aivan uusia piirteitä. Näin ollen evoluution on rakennettava uusia lajeja kantamuodon pohjalta. Jokainen muutos on tehtävä niin, että eliö pysyy elinkelpoisena koko ajan.

Lopuksi muutkin prosessit kuin luonnonvalinta saattavat aiheuttaa evoluutiota. Tärkein näistä on silkka sattumanvarainen muutos geenien välisissä suhteissa, mikä johtuu siitä seikasta, että eri suvuilla on eri määrä jälkeläisiä. Geneettisellä ajelehtimisella on osansa pienissä populaatioissa, ja se todennäköisesti selittää eräät DNA:n piirteet, jotka eivät edesauta sopeutumista.



Evoluutioteoria on kattavasti dokumentoitu joukko periaatteita, jotka esittävät miksi evoluutiota tapahtuu ja kuinka se tapahtuu. Jokainen tosiasia, joka jotenkin liittyy evoluutioon, vahvistaa sen todenperäisyyttä. Jokainen löytämämme fossiili, jokainen jaksottamamme DNA-molekyyli ja kaikki tutkimamme eliöjärjestelmät tukevat sitä ajatusta, että lajit ovat kehittyneet yhteisistä kantamuodoista. Huolimatta lukemattomista mahdollisista havainnoista, jotka voisivat todistaa evoluution pätemättömäksi, ei yhtäkään sellaista ole tehty. Huolimatta miljoonista erehtymismahdollisuuksista on aina osoittautunut, että evoluutioteoria on oikeassa. Tämän lähemmäksi tieteellistä totuutta ei voi päästä.


Tähän tyyliin kuvaa evoluutioteoriaa Jerry A. Coyne kirjassaan Miksi evoluutio on totta.

1 kommentti:

  1. 'EVOLUUTIOLLA' ON SUUNTA - VARMA RAPPEUTUMINEN

    Oppikirjojen mukaan evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi, jossa pienet hyödylliset satunnaiset ja perinnölliset muutokset yleistyvät populaatiossa luonnonvalinnan karsiessa haitalliset muutokset. Tästä on peräisin mantra; muuntelu, perimä ja valinta. Tämän yhtälön tulisi johtaa evoluutioon, eli eliöiden kehittymiseen. Teorian mukaan evoluutiolla ei ole suuntaa, koska se on ohjaamaton prosessi. Tukeeko vakavasti otettava tiede tällaista teoriaa? Ei todellakaan. Tutkitaanpa, miksi evoluutioteoria on pseudotieteellinen teoria.

    1. Ihmisen genomi rappeutuu nopeasti. Genomissamme on 203 885 sairautta aiheuttavaa mutaatiota populaatiotasolla. Määrä lisääntyy nopeasti. Noin 10% ihmisistä elää geneettisen sairauden kanssa. Joka viides ihminen kantaa perimässään geenivirhettä, joka on yhdistetty geneettiseen sairauteen. Tiedemiehillä on kiire kehittää genomin editointijärjestelmiä, jolla he voisivat korjata ihmisen genomia. Ihmisen Y-kromosomi on pienentynyt huolestuttavasti menetettyjen geenien vuoksi. SNP:iden määrä korreloi geenihäviön kanssa. Islantilaisten genomissa on yli 20 miljoonaa SNP:tä, jotka ovat johtaneet 1 171 geenin katoamiseen heidän genomistaan. Nykytiede ei tunne ainuttakaan hyödyllistä satunnaista mutaatiota.

    2.Nopea geneettinen rappeutuminen on tieteellinen fakta myös muiden nisäkkäiden kohdalla. Hyvä esimerkki on koiraeläinten heimo. Mitä enemmän adaptoitumista ja varioitumista tapahtuu, sitä enemmän eliö menettää biologista informaatiota. Seuraukset näkyvät lyhenevänä elinikänä ja alttiutena sairastua erilaisten loisten ym. takia jne. Punaketulla on 1500 proteiinia koodaavaa geeniä vähemmän kuin esim. korvakoiralla (Bat Eared Fox). Adaptoituminen laukaisee sekvenssimutaatioita, jotka johtavat viallisiin geeneihin. Eniten vioittuneet DNA-jaksot poistetaan genomista.

    Bat-eared fox 72 chromosomes lifespan 13-15 years
    Gray Fox 66 chromosomes lifespan 6-8 years
    Fennec Fox 64 chromosomes lifespan 8-10 years
    Bengal Fox 60 chromosomes lifespan 6-8 years
    Kit Fox 50 chromosomes lifespan 5.5 years
    Tibetan sand fox 36 chromosomes lifespan 6-10 years
    Red Fox 34 chromosomes lifespan 2-4 years

    3. Bakteerit menettävät myös nopeasti geneettistä materiaalia riippumatta niiden kyvystä välittää toisilleen geenejä. Geenihäviö johtaa parasiitteihin tai patogeenisiin bakteereihin. Bakteerin symbioosikin on osoitus biologisen informaation katoamisesta, koska eliön on turvauduttava ravinnonhankinnassa toiseen eliöön. Sama ilmiö on havaittavissa kaikkialla luonnossa; biologisen informaation katoaminen johtaa negatiivisiin ilmiöihin eliömaailmassa.

    4. Eliöissä havaittavat muutokset johtuvat epigeneettisistä mekanismeista, joita ohjaavat ravinto, stressi, ilmasto, erilaiset myrkyt jne. Kaikki muutokset perustuvat olemassaolevan informaation säätelyyn tai sen uudelleenmuokkaukseen eliön taistellessa informaation menettämistä vastaan. Vääristyneet metylaatioprofiilit ovat merkittävä syy geneettisten virheiden syntymiselle. Voimme hidastaa geneettistä rappeutumista, mutta emme voi pysäyttää sitä. Kaikilla eliöryhmillä on luonnossa vain yksi suunta. Rappeutuminen. Evoluutiota ei voi tapahtua koska ei ole olemassa sellaista mekanismia, joka lisäisi biologisen informaation määrää siten, että se johtaisi rakenteellisen tai toiminnallisen monimutkaisuuden kasvuun. Vaikka eliö kaksinkertaistaisi oman genominsa, ei se muutu miksikään muuksi eliötyypiksi.

    Evoluutioteoria on aikamme vakavin harhaoppi. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

    VastaaPoista