Unohtamisen taito

Katselin televisiosta tiededokumenttia unohtamisen taito . Unohtamisen taito – taito, jossa olen ollut liiankin hyvä. Kehitin unohtamisen taidon jo lapsena ja hioin sitä opiskeluaikana. No ihan tästä ei dokumentissa ollut kysymys.

Aina löytyy jotain mielenkiintoista uutta tietoa. Ohjelmassa käsiteltiin tuskallisten muistojen lieventämistä ja mahdollista poistamista. 

Kun koemme jotain, aivot tallentavat tapahtumat.  Pelko on tärkeä ominaisuus. Se ohjaa käyttäytymistä pelottavissa tilanteissa ja suojaa yksilöä. Pelon tunne vahvistaa vaarallisesta tilanteesta tallennettua muistijälkiä. Tunteen voimakkuus tulkitaan aivoissa viestinä siitä, että muisto on tärkeä. Tärkeät muistot tallennetaan pitkäkestoiseen muistiin.

Yksittäisestä tilanteesta syntyvät muistot eivät tallennu tiettyyn paikkaa kokonaisuutena, vaan eri osat muistoa tallentuvat eri puolille aivoja – pirstaleina. Kun muistelemme asiaa, aivot rakentavat muistot uudelleen näistä palasista. Useat osat aivoista aktivoituvat siis muistoja luotaessa.

Mantelitumake määrittelee miten voimakas tunnelataus kokemukseen sisältyy. Jos kokemukseen sisältyy tunnetta, mantelitumake viestii hippokampukselle, että muisto on tärkeä ja hippokampus  tallentaa sen pitkäkestoiseen mustiin.

Propranololi vähentää adrenaliinin määrää elimistössä. Adrenaliinia erittyy pelon tai stressin yhteydessä. Adrenaliini on keskeistä pelkomuistojen synnyssä. Adrenaliini voimistaa tunteita kun tilanne koetaan kielteisenä. Voimakas tunne vahvistaa muistijälkeä. 

Propranololi estää voimakkaan tunteen aiheuttaman muistijäljen muodostumisen. 

Propranololi asettuu samoihin reseptoreihin ja estää näin adrenaliinin kiinnittymisen reseptoreihin. Propranololi estää traumaattisen muiston syntymistä, jos se annetaan heti esim. onnettomuuden jälkeen. 

Nykyään tiedetään, että pitkäkestoiset muistot ovat muokattavissa. Itse asiassa aina kun muisto muodostetaan uudestaan aivoissa, se tulee aktiiviseksi ja se muokkautuu – enemmän tai vähemmän ja muokkautunut muisto tallennetaan takaisin muistiin. Useimmiten muistoa muokataan niin vähän, että tuntuu siltä, että muisto säilyy muuttumattomana.

muiston lievittäminen

Kokeessa potilaille annettiin Propranololia, jonka jälkeen heidän piti kirjoittaa traumaattisesta muistosta yksityiskohtaisesti – toisin sanoin aktivoida traumaattinen muisto, jotta sitä voi muokata. Nyt kun adrenaliinin vaikutus estetään propranololilla, muistoon liittynyt voimakas tunne estetään ja se tallentuu vähemmän traumaattisena – tavallisena tapahtumana. Näin kävi hoitojakson aikana suurimmalle osalle potilaista myös Joel Coutulle. Tunneside muistoon hälventyi. Tulos näkyi selvästi myös fysiologisissa mittauksissa, joissa tutkitaan lihasjännitystä, sydämen sykettä ja ihon sähkönjohtavuutta. Kun pelkomuistot aktivoituvat, arvot nousevat rajusti. 

Muistot eivät hävinneet, mutta muistot eivät enää herätä sellaisia emotionaalisia tuntemuksia kuin aikaisemmin.

Vaikeata muistoa voidaan vastaavalla tavalla käsitellä myös terapeuttisesti, aktivoimalla muisto ja muuttamalla siihen liittyviä miellepiirteitä. Näin voidaan vähitellen muuttaa muiston voimakkuutta ja muistoon liittyviä mielteitä. Silmänliiketerapialla mantelitumakkeen ja limbisen järjestelmän toiminta rauhoittuu ja aivojen kongnitiivinen järjestelmän toiminta normalisoituu. Muistot on helpompi kestää ja hyväksyä.

Pelkomuisti tallentuu CDK5 entsyymin avulla

Saksalainen Andre Fischer on löytänyt entsyymin CDK5, jonka avulla pelkomuisto tallentuu. Pelkoa herättävistä tapahtumista syntyy pelkoa sisältäviä muistoja niin kauan kun entsyymi CDK5 vaikuttaa. Jos pystymme estämään CDK5-ensyymin toiminnan pelkomuiston pitäisi pyyhkiytyä tai menettää tehonsa. Tämä on saatu aikaan hiirikokeissa. 

Näyttää siis siltä, että lähitulevaisuudessa tuskallisten muistojen lieventäminen ja poistaminen on mahdollista myös lääkkeiden avulla.

Maailmankuvat eroavat

Johanna Korhonen kirjoittaa jutussaan Turtana rahasta Helsingin Sanomissa, kuinka rahan kahminnasta kiinni jäänyt yritysjohtaja on aidon hämmästynyt. Kaikki on hoidettu sääntöjen mukaan, miksi media meuhkaa juuri hänen eduistaan, vaikka moni kaveri on hankkinut vielä suuremmat edut. Johtajan hämmästys on oikeutettu, vertailukohta ei ole tavalliset ihmiset vaan toiset johtajat. Hei kaikki muutkin johtajat tekee tätä samaa, miksi minua vainotaan.

Yritysjohtaja elää aivan toisessa todellisuudessa kuin arvostelijansa. 

Kun palkka on noussut pilviin, on suhteellisuudentaju hävinnyt ja ainoa vertailukohta on jonkun muun vielä enemmän etuja kähmineen johtajan palkkiot ja edut. Yritysjohtaja ei pysty suhteuttamaan palkkaansa mihinkään todelliseen, esimerkiksi siihen hyötyyn, mikä hänestä mahdollisesti on yritykselle. 

Yritysjohtajan käytös on loistava esimerkki siitä, kuinka jokainen ihminen elää omassa itse rakentamassaan todellisuudessaan. Näinhän ihminen toimii, kaikki meistä. Ihminen rakentaa itselleen karttoja maailmasta – näiden karttojen avulla ihmisen tietoinen ja tiedostamaton mieli tulkitsee maailmaa ja tekee valintoja, päätöksiä, suunnitelmia, uskomuksia, ajatuksia, tunteita ja lopulta toimii niiden pohjalta. 

Vielä suurempi ongelma kuin johtajien todellisuudesta vieraantuneet palkkiot, on sinänsä aiheellinen huoli siitä, kuinka kykenevä tällainen johtaja on oikeasti tekemään järkeviä päätöksiä ja johtamaan yritystä. Tarkoitan tässä järkeviä päätöksiä yrityksen, työntekijöiden ja asiakkaiden kannalta. Omalta kannaltaan johtaja olettaa tekevänsä järkeviä päätöksiä, kun keskittyy henkilökohtaisten etujensa ajamiseen. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että hänen ajatusmaailmansa on muullakin tavalla erikoisesti virittynyt. Jos ei johtaja palkan ja etujen suhteen pysty näkemään ympärillä olevaa maailmaa edes hämärästi samalla tavalla kun yrityksen asiakkaat ja työntekijät, ei ole mitään syytä olettaa, että hän olisi kyvykkäämpi näkemään asiakkaitaan ja työntekijöitään muissa suhteissa. Tämä näkyy hyvin selvästi päivittäin kun johdon etuja lisätään tilanteessa, jossa asiakkaiden palvelua huononnetaan ja työntekijöitä irtisanotaan.

Millainen kartta maailmasta voi saada aikaan ajatuksen, että työntekijöiden kanssa tappeleminen, asiakkaiden palveluiden huonontaminen ja samalla johdon etujen lisääminen on yhdistelmä, jolla yrityksen toiminta paranee, kannattavuus paranee ja yritys kasvaa ja menestyy. Jo aikoja sitten tiedettiin, että johtajan tehtävä on johtaa joukkoja edestä omalla esimerkillään, jos haluaa voittaa taisteluja. Kauas poteroihin kaivautumiseen on johdon käsitys johtamisesta edennyt. Ei vain ole maailmalla esimerkkejä tämän poterojohtamisen toimivuudesta.

On paradoksaalista, että nyt kun olemme yhä riippuvaisempia toisistamme ja meidän siksi pitäisi ymmärtää toisiamme ja kyetä järkevään yhteistyöhön – ihmisten maailmankuvat eroavat yhä enemmän toisistaan. Ymmärrämme siis yhä huonommin toisiamme – vaikka ymmärtämisen tarve on yhä polttavampi. Ilmeisesti nämä johtajat ovat oman – menneen aikakautensa vankeja ja tulevaisuudessa on tultava toisenlaisia johtajia, jotka ovat paremmin ajan hermolla. Jos näin ei käy, olemme kyllä todella liemessä – kuten hyvin näkyy tästä nykyisestä EU sekoilusta.

Ei tämä toisten ihmisten maailmankuvan ymmärtämisen vaikeus ole tietenkään ainoastaan johtajien ongelma. Kyllä meillä kaikilla ihmisillä on paljon opittavaa tällä tärkeällä alueella. Tärkeä aloitus tällä alueella on tiedostaa, että jokainen ihminen elää omassa itse rakentamassaan maailmassa, vaikka me naivisti oletammekin olevamme samassa maailmassa. Tässä omassa maailmassaan jokainen sitten kokee toimivansa ainakin omalta kannaltaan parhaalla mahdollisella tavalla - vaikka tämä toiminta meistä toisista voikin tuntua todella kummalliselta. Se johtuu erilaista maailmoista, joissa elämme.

Ajatelkaapa hetki vaikka AKT:n Rädyn toimintaa tai poliitikoista esimerkiksi juuri nyt ministeri Stefan Wallinin toimintaa varuskuntien lakkauttamisessa. Rädyn tehtävä on taistella AKT:n jäsenten eduista keinolla millä hyvänsä – mitä kovempi taistelija hän on, sen parempi ammattiyhdistysjohtaja hän on. Henkilöstön kanssa toimittaessa pitäisi tietysti olla varsin erilainen kartta tilanteesta kun kerran ollaan aivan toisenlaisessa tilanteessa - kun tämä työmarkkinataistelukartta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tämä taitelukartta on jäänyt päälle myös toimistolla. Vaikka mitään varsinaista sotaa ei siellä olekaan niin jokainen, joka ei ole samaa mieltä kun Räty, on vihollinen ja tämä Rädyn sinänsä looginen tulkinta ohjaa hänen toimintaansa.

Mitä väärää Wallin sitten on tehnyt vaikuttaessaan puolustusministerinä armeijan suunnitelmiin varuskuntien lakkauttamisessa. Mikä on poliitikon tehtävä – toimia omien tukijoidensa asioiden ajajana. Olisi ollut varsin omalaatuista, ellei Rkp:n ministeri olisi pyrkinyt pitämään ruotsikielisen joukko-osaston puolia. Näinhän kaikki poliitikot toimii, pitää omiensa puolta – siitähän politiikassa on kysymys. Voidaan tietysti kirkasotsaisesti väittää, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista yhteisiksi parhaaksi. Tällaista valhetta poliitikot varsinkin oppositiosta esittävät. Sellainen poliitikko joka tähän harhautuu - yhteisten etujen ajamiseen omien äänestäjien etujen vastaisesti, on kyllä varsin pian entinen poliitikko. Ei demokratia tarkoita yhteisten asioiden hoitamista yhteisen edun mukaisesti - vaan oikeutta oman ryhmän etujen ajamiseen. 

Menestystä teille kaikille sinne omiin maailmoihinne.

tunne tarttuu

Olen viime päivinä huomannut, kuinka tunne tarttuu väistämättä. Tartuntaa on vaikea välttää, vaikka kuinka yrittäisi.

Olen ollut jo pitkään vanhusten valitusten ja huolien ympäröimänä. Olen uskonut, että pystyn välttämään alakulon, valittamisen ja huolehtimisen tarttumista. Nyt huomaan, että näyttää se tarttuvan kuitenkin.

Jo pitkään jatkunut yleinen alakulo vanhusten kanssa - vanhukset ovat todella surkeita ja valittavat oloansa jatkuvasti. Monilla vanhuksilla valittaminen on tärkein asia elämässä - vaikka asiat ovat kunnossa niin valittamista piisaa. Tuntuu siltä, että vanhusten ongelmista kirjoitetaan ja puhutaan nykyään niin paljon, että vanhukset uskovat, että heidän kuuluu valittaa oloaan. Ei se ole vanhus eikä mikään, joka ei osaa kunnolla valittaa. Ei ole väliä onko aihetta vai ei. Yleisesti näyttää siltä, että ne vanhukset valittavat äänekkäimmin joilla on vähiten valittamisen aihetta. Ne joilla todella on ongelmia eivät jaksa olla koko ajan äänessä - heillä on tarpeeksi tekemistä oikeiden ongelmien kanssa.

Ymmärrän hyvin, että kun ihminen tulee vanhaksi ja havaitsee, että tässäkö tämä elämä nyt on - se tuntuu kurjalta - varsinkin kun siinä vaiheessa havaitsee, että moni sellainen asia on tekemättä, jonka tekemisestä on joskus haaveillut. Toivoisin todella, että ihmiset vähän aikaisemmin uskaltaisivat ajatella, mitä he oikein toivovat ja haluavat elämältä - silloin kun vielä on mahdollista tehdä niitä asioita. Tietenkin tämä edellyttää sitä, että uskaltaa olla itsensä kanssa ja tutustuu itseensä - mikä onkin aika vaikea asia.

Tämä alakulo ja jatkuva valitus, jota olen kuunnellut jo pitkään alkaa vähitellen tarttua minuun ja koko perheeseen. Nyt kun on tullut muitakin ongelmia niin yhdessä niiden vaikkutus näyttää kasaantuvan.

Ajelen vanhalla autolla. Siinä on usein vikoja ja ne aiheuttavat huolta ja rahanmenoa. Nyt on taas kaikenlaista vikaa - öljyvalo vilkkuu jne. Keskusteluja on käyty korjaajien kanssa ja erilaisia toinen toistaan vakavampia vikoja saattaa olla tiedossa. On vaikea tietää, kuka ymmätää asian ja keneen voi luottaa. Olen huomannut kuinka kehoon ja mieleen nousee paljon jännitystä ja tuskaa. Välillä pyrkii nousemaan todella voimakkaita tuskatiloja, sekä fyysisesti että mielen maailmassa.

Meitä meni porakaivossa jotain rikki vajaa kuukausi sitten. Porakaivoa ei kuulemma voi korjata pakkasten aikaan - sanovat korjausmiehet, koska jos vetiset putket nostaa kaivosta ylös ne jäätyvät heti ja sitten ollaan todella liemessä. Tässä sitä on nyt oltu kohta 4 viikkoa ilman vettä. On se vaan kumma miten nykyihminen on riippuvainen tällaisista asioista. Kun vettä ei ole, moni tavallinen asia vaikeutuu aika lailla. Täytyy sanoa, että on tämä jonkinlaista koulutusta tässä elämänkoulussa. Oppii antamaan arvoa tavallisille asioille kun ne puuttuvat. Ei niitä normaalisti huomaa - ne ovat itsestäänselvyyksiä.

Meillä on juokseva vesi, kun isäntä juoksee vesiämpärin kanssa. Onneksi on sentään naapureita, joilta voi hakea vettä - kiitos heille. Tulee mieleen itämainen viisaus. Ennen valaistumista puiden hakkaamista ja veden kantoa. Valaistumisen jälkeen - puiden hakkaamista ja veden kantoa. Ei ole oleellista mitä tekee - vaan se miten tekee ja miltä se tuntuu.

iloinen veikko

Yhtä hyvin kuin alakulo tarttuu - tarttuu myös ilo, riemu, nauru ja onnellisuus. 

Valitse siis, minkä tunteen annat tarttua itseesi ja mitä tunteita itse tartutat muihin. Joskun voi olla järkevää jäädä kotiin huonolla tuulella, eikä tartuttaa sitä kavereihin. Tunne tarttuu vähintää yhtä helposti kun flunssa.

Ymmärrän nyt hyvin sen, miksi itsetunnon kehittämistä ja onnellisuuden löytämistä neuvovassa kirjallisuudessa kehoitetaan välttämään energiasyöppöjen ihmisten seuraa. Vaikeat ihmiset todella tartuttavat huonon tuulen ympäristöönsä ja se leviää hyvin laajalle. Helpoin tapa parantaa oloa on hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka säteilevät iloa ja myötätuntoa.

Parempia oppimistuloksia

Malcolm Gladwell kuvaa kirjassaa Kuka menestyy ja miksi? mielenkiintoisen esimerkin koulukeskusteluun, jota meilläkin jatkuvasti käydään.

New York Cityssä avattiin 1990-luvun puolivälissä KIPP Academy-niminen kokeellinen oppilaitos (”Knowledge is Power Program” tieto on valtaa-ohjelma). Koulu kuuluu Etelä-Bronxin koulupiiriin, joka on yksi New York Cityn köyhimmistä asuinalueista. KIPP on yläkoulu, jossa opetetaan vuosiluokkia 5-8. Luokat ovat suuria. Kouluun ei ole pääsykokeita eikä pääsyvaatimuksia, kaikki oppilaat valitaan arvalla ja kaikki Bronxissa asuvat neljäsluokkalaiset saavat hakea kouluun. 99% oppilaista on oikeutettuja ilmaiseen tai tuettuun kouluateriaan. Toisin sanoen nämä lapset ovat niin köyhistä perheistä, että liittovaltio varmistaa heille kunnollisen lounaan. 

KIPP on niittänyt eniten mainetta matematiikan opetuksestaan. Etelä-Bronxissa ainoastaan 16% yläkoulun oppilaista on oman ikäluokkansa tasolla tai yli. KIPPissä sen sijaan monet oppilaat nimeävät matematiikan lempiaineekseen viidennen luokan lopussa. Kahdeksannen luokan loppuun mennessä 84% oppilaista on saavuttanut tai ylittänyt oman ikäluokkansa tason. Toisin sanoen, sekalainen ryhmä satunnaisesti valittuja pienituloisten perheiden lapsia, joiden vanhemmat eivät yleensä ole astuneet jalallaankaan collegeen, pärjäävät matematiikassa pärjäävät matematiikassa yhtä hyvin kuin kultalusikka suussa syntynet rikkaiden lapset.

”Meiltä lähtiessään he ovat ässiä matematiikassa.” sanoo David Levin, joka perusti KIPPin yhdessä Michael Feinbergin kanssa. Koulun menestystä ei kuitenkaan kannata yrittää selittää sen opetussuunnitelmalla, opettajilla, resursseilla tai järjestelmää uudistavilla innovaatioilla. KIPP on pikemminkin yhteisö, joka on ottanut kulttuuriperinnön ajatuksen vakavasti ja siksi menestynyt.

Normaalisti koulumenestystä tutkittaessa päädytään siihen, että” koulumenestyskuilu” kasvaa koulun edetessä. Siis se ero, joka perheen yhteiskunnallistaloudellisen aseman mukaan oli melko pieni ensimmäisellä luokalla, on kasvanut huomattavasti suuremmaksi koulun edetessä. 

Tutkittaessa asiaa tarkemmin on havaittu, että ero ei synnykään kouluvuoden aikana vaan ero syntyy täysin kesälomien aikana. Osa lapsista – parempiosaiset lapset oppivat kesäloman aikana huomattavasti, kun taas huonompiosaiset eivät opi kesälomilla kouluasioita. Näin osaamisero syntyy kokonaan muualla kun koulussa. Näin havaitaan, että jos lapset kävisivät koulua ympäri vuoden, he osaisivat lukea ja laskea lähes yhtä hyvin.

Tätä ongelmaa KIPP-koulut ovat ryhtyneet ratkaisemaan. Opetustuntien määrää on lisätty huomattavasti. Näin kaikki asiat voidaan käsitellä rauhallisesti, oppilaat saavat esittää kysymyksiä ja heillä on aikaa oppia asiat. ”Koska meillä on enemmän aikaa, ilmapiiri on rennompi. Matematiikan opetuksen yleinen ongelma on ”vain nopeat elävät” asenne. Kaikki asiat opetetaan ikään kuin sarjatulella ja nopeimmat lapset palkitaan. Siksi kuvitellaan, että on niitä oppilaita, jotka osaavat matematiikkaa ja niitä jotka eivät osaa. Uskon, että lisäaika antaa opettajille mahdollisuuden selittää asioita ja lapsille aikaa istua ja sulattaa oppimaansa. Voimme kerrata ja tehdä asioita paljon hitaammin. Se kuulostaa järjenvastaiselta, mutta me etenemme hitaammassa tahdissa ja oppimme sen ansiosta paljon enemmän. Asiat jäävät oppilaille paljon pysyvämmin mieleen, ja he ymmärtävät sisällön paremmin. Minäkin voin olla rennompi. Meillä on aikaa peleihin ja leikkeihin. Lapset saavat kysyä mitä tahansa, eikä minulla ole kiire selittäessäni asioita.” Kuvaa opettaja opetusta. 

Tarina ihmekoulusta, joka tekee luusereista voittajia, on tietenkin liiankin tuttu. Kippin todellisuus on kuitenkin paljon arkisempi. Kun koulussa tehdään 50% enemmän töitä kun normaalikoulussa, tarkoittaa se aivan toisenlaisia koulupäiviä kun yleensä kouluissa. Lapset uhraavat vapaa-aikansa, iltansa, viikonloppunsa ja ystävänsä ja vaihtavat ne KIPPiin ja mahdollisuuteen oppia ja päästä eteenpäin elämässä. Onko tämä paljon vaadittu lapselta? On. Mutta hyvien oppimistulosten ansiosta 90% KIPPin oppilaista saa stipendin yksityiseen tai seurakunnan lukioon ja pääsee jatkamaan hyviä oppimistuloksia. Näin 80% jatkaa collegeen useimmat perheensä ensimmäisinä. Voiko tällainen vaihtokauppa olla huono? Menestys seuraa ennustettavaa rataa. 

KIPP asettaa oppilaille ja opettajille korkeat odotukset. Kaikki ovat kyvykkäitä oppimaan ja kasvamaan kun motivoituneet opettajat tekevät parhaansa ja löytävät oikeat keinot. Luonne ratkaisee menestyksen ja siksi luonnetta kasvatetaan yhdessä teoreettisen opetuksen kanssa. Siksi tärkeätä on oppia ja saada kokea myös itsehillintää, toivoa, rakkautta, kiitollisuutta, sosiaalinen älykkyyttä ja huumoria, eikä vain puurtamista. Leikkiä ja työtä vuorotellaan sopivasti ja kaikki ponnistelevat yhdessä yhteisen päämäärän eteen. KIPP ei ole vain koulu - se on merkityksellinen yhteisö, jonka jäsenet ovat myös merkityksellisiä.

Ei ole niin, että älykkäimmät menestyvät. Menestys ei ole myöskään pelkästään omien ponnistelujemme tulosta. Se on pikemminkin lahja. Poikkeustapauksille on annettu tilaisuuksia ja heillä on ollut voimia ja ymmärrystä tarttua niihin. Olemme liiaksi kiinni myyteissä valioyksilöistä ja oman onnensa sepistä.

Jos haluamme rakentaa paremman maailman, meidän on korvattava nykyinen onnenpotkujen ja mielivaltaisten etujen sekamelska yhteiskunnalla, joka tarjoaa tilaisuuksia kaikille, kaikilla aloilla ja kaikissa ammateissa.

Kuka menestyy ja miksi?

Olen lukenut juuri Malcolm Gladwellin kirjaa Kuka menestyy ja miksi? 

Kirja kuvaa menestyjien salaisuuksia. Menestystä ei määrää korkeampi älykkyysosamäärä tai suurempi lahjakkuus – riittää, kun ylittää tietyn kynnysarvon, jolloin on riittävän hyvä kehittymään vaikka kuinka pitkälle. 

10 000 tuntia harjoittelua

Useat tutkimukset ovat päätyneet samaan.  ”Näiden tutkimusten perusteella voi sanoa, että maailmanluokan asiantuntijan tasoiset taidot edellyttävät 10 000 tunnin harjoittelua, oli laji sitten mikä tahansa,” kirjoittaa neurologi Daniel Levitin. Näyttää siltä, että aivot tarvitsevat tämän verran aikaa omaksuakseen kaiken sen, mitä todellinen taituruus vaatii. 

10 000 tuntia on todella paljon, jos pitää tehdä jotain, jota ei rakasta. Toisaalta jos teet sitä, mitä todella halut ja josta olet innostunut, 10 000 tuntia kertyy melkein huomaamatta innostuksen vallassa.

Onnekkaat olosuhteet

Gladwell löytää menestykseen toisen tärkeän elementin määrätietoisen harjoittelun lisäksi ja ohella: onnekkaat olosuhteet. 

Onnekkailla olosuhteilla tarkoitetaan resursseja, olosuhteita, tapahtumia, sattumia jotka ovat edesauttaneet menestyjiä saamaan muita enemmän ja parempaa harjoitusta omalla erikoisalallaan. 

Gladwell kuvaa esimerkiksi kuinka Bill Gates pääsi käsiksi ohjelmointiin osituspäätteellä 13-vuotiaana vuonna 1968, jolloin se oli yleisesti lähes mahdotonta. Itse muistan kuinka vielä paljon myöhemmin teknillisessä opistossa ja teknillisessä korkeakoulussa käytettiin reikänauhoja ja reikäkortteja, joilla ohjelmat syötettiin koneelle ja sitten odotettiin seuraavaa päivää ja tuloksia ohjelmoinnin onnistumisesta. Ei tietoakaan päätetyöskentelystä, joka antaa välitöntä palautetta työstä. 

Siitä lähtien Bill Gates asui tietokoneluokassa. ”Pääsin nuorena luultavasti paremmin käsiksi ohjelmointiin kuin kukaan muu siihen aikaan, ja kaikki oli vain uskomattoman onnekkaan tapahtumasarjan ansiota.” Siinä vaiheessa, kun Bill Gates keskeytti opintonsa Harvardissa toisen opintovuoden jälkeen, hän oli ohjelmoinut käytännöllisesti katsoen seitsemän vuotta putkeen. Hänen 10 000 tuntiaan olivat olleet koossa jo kauan.

Yksi esimerkki onnekkaista olosuhteista ja niistä johtuvasta kasautuvasta edusta on jääkiekkoilijoiden syntymäaika. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ammattijääkiekkoilijat Kanadassa ovat syntyneet alkuvuodesta. Jääkiekkoilijoiden ikärajaluokka on 1 tammikuuta. Itse asiassa puolet väestöstä – loppuvuonna syntyneet, on pudotettu pois syntymäajan perusteella.

Kanadassa lapset aloittavat jääkiekon pelaamisen nuorena. Valmentajat haravoivat lapsista ikäluokkansa parhaat jo varhain. He pääsevät pelaamaan erikoisryhmiin ja saavat enemmän ja parempaa harjoitusta. Koska alkuvuodesta syntyneet ovat isokokoisempia ja motorisesti taitavampia, he valikoituvat näihin erikoisryhmiin. Vuosien kuluessa ero heidän ja muiden tavallisissa joukkueissa pelaavien välillä kasvaa siksi, että he ovat saaneet parempaa valmennusta ja huomattavasti enemmän pelikokemusta. Näin pienestä erosta, josta suuri osa johtuu iästä, on kasvanut täysin ratkaiseva ero.

Tämä sama ilmiö on ollut jo kauan nähtävillä myös Suomessa. Itse olen havainnut sen selvästi kun olen seurannut erilaisia urheilulajeja lasten harrastuksissa. 

Siis onnekkaat sattumat, joiden avulla tarjoutuu mahdollisuus saada erinomaista opetusta ja paljon harjoittelua siltä alueelta johon tuntee kiinnostusta ja omaa riittävät edellytykset, antaa mahdollisuuden kehittää kyvyt maailmanluokan huipuksi. 

Ei ole niin, että älykkäimmät menestyvät. Menestys ei ole myöskään pelkästään omien ponnistelujemme tulosta. Se on pikemminkin lahja. Poikkeustapauksille on annettu tilaisuuksia ja heillä on ollut voimia ja ymmärrystä tarttua niihin. Olemme liiaksi kiinni myyteissä, ajattelumalleissa valioyksilöistä ja oman onnensa sepistä.

Jos haluamme rakentaa paremman maailman, meidän on korvattava nykyinen onnenpotkujen ja mielivaltaisten etujen sekamelska yhteiskunnalla, joka tarjoaa tilaisuuksia kaikille, kaikilla aloilla ja kaikissa ammateissa.

Miten kapeasti katsot maailmaa?

Olen taas saanut flunssan, kun elimistä on kuormittunut hiukan liikaa. Olen tietoinen, että näin käy minulle usein, kun olen ylirasittunut. Kun minun pitää nyt levätä, saan lukea ja ajatella. Lueskelin Tony Dunderfeltin kirjaa minä onnistujaksi joka olen. Siinä puhuttiin mm.miten näemme maailman omasta näkökulmastammme.

Jokaisella on oma maailmansa

Ihmiset eivät huomaa hyvää itsessään ja ympärillään. Oma huomiokyky kiinnittyy ongelmiin, vaikeuksiin, sairauksiin, huoliin ja murheisiin. Tällaiseksi ihminen on kehittynyt. Elämän haittapuolien huomaaminen on elintärkeää oman elämän jatkumisen kannalta.

Ilman vaaran tunnetta menehtyisi helposti niin kaupungissa kuin viidakossa. Näin psyykkinen järjestelmäsi on rakentunut havaitsemaan epäilyttäviä ja poikkeavia tapahtumia. Eloonjäämisen kannalta tärkeimmät tapahtumat saavat aina etusijan – huomaat ne. Siksi sinunkin psyykkinen järjestelmäsi keskittyy ensisijaisesti huomaamaan vaikeuksia, ongelmia ja puutteita.

Yksilö ei näe maailmaa kaikessa laajuudessa, vaan psykososiaalinen järjestelmä leikkaa pois suuren osan todellisuudesta. Aivot eivät niinkään tuota ajatuksia, vaan siivilöivät vastaanotettua informaatiota ja paketoivat ne luovasti mielekkäisiin paketteihin, jotka sitten ilmestyvät tilanteen tullen mielemme näyttöpäätteelle. Ensimmäiseksi ilmestyy aina se asia, jonka automaattinen psyykeesi arvioi kiireellisemmäksi huomioida.
Tulemme joka hetki siis tietoiseksi vain kapeasta todellisuuden siivusta. Tämä ei ole paha asia. Näin pysymme parhaiten elossa ja informaation määrän vähentyessä koemme, että meistä tulee yksilöitä. Maailma ei virtaa meihin suoraan kaikessa yltäkylläisyydessään. Muuten olisimme kykenemättömiä toimimaan, ajattelemaan ja ideoimaan itsenäisesti.

Oletko huomannut, miten katseesi poimii valtavasta informaatiovirrasta sellaiset asiat, jotka kiinnostavat juuri sinua? Vieressäsi olevaa kiinnostavat aivan eri asiat. Näet sitä mitä haluat nähdä. Tavoitteemme, ajatuksemme, uskomuksemme ja asenteemme ohjaavat sitä, mitä loputtomasta informaatiovirrasta valikoituu nähtäväksemme. Näitä sisäisiä malleja kutsutaan psykologiassa skripteiksi. Olemme sisäistäneet lapsuudessamme ja nuoruudessamme suuren määrän malleja sen perusteella, mitä olemme elämämme aikana kohdanneet ja sen kautta oppineet. Koko tätä sisäisten mallien maailmaa kuvataan usein yleisessä kielenkäytössä oppimiseksi ja muistamiseksi.

Tässä esitetty näkökulma antaa sinulle jonkinlaisen käsityksen siitä valtavasta valikointi- ja tulkintaprosessista, joka koko ajan on käynnissä meidän sisäisessä ”systeemissämme”. Prosessin tuloksena meille välähtää mieleemme sitä mitä siinä kulloinkin näkyy. Meissä on lukematon määrä malleja (skriptejä). Osa niistä on biologisen eloonjäämisen turvaavia malleja – kuten taistele tai pakene malli vaaratilanteissa, immuunijärjestelmän reaktiot vieraita aineita vastaan, seksuaalinen kiihottuminen suvun jatkamiseksi, turvan ja suojan hakeminen jne. Sitten on ihmiskunnan historian synnyttämiä sosiaalisia malleja – hyvästä ja pahasta. Sitten meillä on juuri omaan kulttuuriimme liittyviä malleja, sekä tietysti erityisesti henkilökohtaiseen elämäämme liittyviä malleja.

Aivojen ja psyyken suorittama automaattinen informaation prosessointi on upea asia, vaikka se selvästi kaventaa tietoisen mielemme. Tämä on kuitenkin se toimintatapa, jolla ihminen toimii. Häviämme aistimusten runsaudessa, mutta voimme paremmin käsitellä ja ymmärtää sen mitä valitsemme itsellemme. Voimme myös tietoisesti kehittää ja oppia ymmärryksen laajentamista. Voimme siis muuttaa mallejamme jos ne eivät enää toimi meidän parhaaksemme. Meidän on vain paneuduttava asenteisiin, uskomuksiin ja tapaamme hahmottaa maailmaa, joka tällä hetkellä automaattisesti tuottaa sisältöä omaan mieleemme.

Ihminen ei ole tietokone, mutta ihmisen vertaaminen tietokoneeseen toimii hyvänä analogiana tänä päivänä, jolloin kaikilla on tietokoneista kokemusta. Saamme uudelleen ohjelmoida itsemme ja kirjoittaa uusia malleja (skriptejä). Ennen tietokoneaikaa puhuttiin mielen kasettien nauhoittamisesta. Vanhat mallit toimivat joskus kuin tietokonevirukset ja tuottavat mielemme täyteen kaikenlaista hälyä ja höpötystä. Ei ole hyvä jos käytössämme oleva muistikapasiteetti täyttyy turhalla roinalla.

Mielemme ja aivojen toiminnan automatisointiin ei pidä suhtautua pelokkaasti tai vihamielisesti. Ilman automatisointi emme pysyisi tekemään mitään, jos meidän pitäisi tietoisesti päättää kaikesta, kun esimerkiksi yhden askeleen ottamiseksi käytämme 200:a erilaista lihasta, puhumattakaan muista välttämättömistä elintoiminnoistamme.

NLP:ssä  (neurolingvistinen ohjelmointi) puhutaan kartoista, jotka ovat eri asia kuin maasto. Me emme reagoi suoraan todellisuuteen, vaan meillä kaikilla on siitä oma karttamme, kuvamme, jonka pohjalta reagoimme tilanteisiin ja asioihin. Kun ihminen pitää omaa maailmakuvaansa totena, hän kaventaa todellisuuden omaksi käsityksekseen todellisuudesta.  Ei maasto, todellisuus, rajoita ihmisiä, vaan ne valinnat ja vaihtoehdot, joita ihminen oman karttansa pohjalta pitää mahdollisina. Karttoja ei kannata arvioida huono – hyvä ulottuvuudella, vaan siltä kannalta, miten monipuolisia ja rikkaita toiminta- ja kokemisvaihtoehtoja ne ihmiselle tarjoavat. Tämä on toinen vaihtoehto kuvata samaa asiaa.

Tunneorpous

Kirkko ja kaupunki lehdessä oli hyvä kirjoitus tunneorpoudesta. Tunneorpous tuhoaa elämästä ilon ja tekee lapsistakin rauhattomia. Tunneorvot eivät tule toimeen työpaikalla. Keitä he ovat?

Tunneorpo on minulle uusi termi. Millainen on tunneorpo. Tunneorpo on esimerkiksi Maija 56v., joka on kasvanut vaatimattomissa oloissa. Kotona oli puutetta, isän alkoholin käyttöä, riitaa väkivaltaa. Maija oppi aina varautumaan pahimpaan. Hyviä sanoja, kehuja tai kannustusta Maija ei muista kuulleensa. Vain työtä, ahkeruutta ja säästäväisyyttä arvostettiin, "haihatukset" piti jättää sikseen.

Kun Maija pääsi työelämään, hän oli varuillaan ihmisten suhteen ja vältti kertomasta mitään itsestään. Hän huomasikin vähitellen työpaikallaan oudon ilmiön: Ihmiset tuntuivat liittoutuvan häntä vastaan, puhuivat hänestä selän takana, kehittelivät juonia ja vastailivat epäystävällisesti. Maija mietti usein, miten kostaa eilisen pahat sanat. Vuosien mittaan Maija alkoi käydä yhä vihamielisemmäksi, panetteli toisia ja raivosi työtovereilleen. Jopa asiakkaat ihmettelivät Maijan tunteenpurkauksia ja pitivät häntä pelottavana. Lopulta Maija vaihtoi työpaikkaa.

Kummallista Maijan kohtalossa oli se, että joka työpaikassa Maija joutui mielestään muiden vainon kohteeksi. Jatkuvasti Maijan kertoi lähipiirilleen, miten kammottavia ihmiset ovat. Miksi juuri Maijan tielle osuivat Suomen ilkeimmät ihmiset?

Yleensä se mitä näet muissa ihmisissä, kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin ulkomaailmasta, sanoo tunteista kirjoittanut Tia Isokorpi. Jos ihminen ei näe itsessään mitään kaunista ja hyvää, ei hän näe sitä muissakaan ihmisissä. Ja kun toisiin suhtautuu vihamielisesti ja hyökkäävästi, he vastaavat samalla mitalla takaisin. Näin syntyy ilkeyden kehä.

Maijan lapsuuden perheessä kukaan ei ollut aidosti kiinnostunut lapsesta. Kukaan ei jakanut hänen tunteitaan, ei antanut turvaa eikä luonut luottamusta maailmaa kohtaan. Maijan itsetunto ei kehittynyt eikä hän oppinut vuorovaikutustaitoja. Ihmiset ovat Maijalle uhka ja uhkaa vastaan hän puolustautuu hyökkäämällä ensin. Maija ei ole oppinut tunteiden - erityisesti kiukun ja vihan hallintaa.

Meitä ihmisiä ohjaavat valitettavasti usein kauna, kateus, katkeruus ja kiukku, joiden läpi näemme maailman. Kun omassa itsearvostuksessa on iso vaje, ja minuus on hauras, paha olo ulkoistetaan, projisoidaan muihin. Toinen vaihtoehto on kääntää vaikeat tunteet kohti itseä, jolloin ihminen usein masentuu.

Tunneorpous - eli se, että on tunne-elämässään jäänyt vaille vanhempien läsnäoloa ja lohdutusta - ilmenee monin tavoin. Tunneorvon on vaikea iloita elämästä, vaikea liittyä muihin ihmisiin, vaikea puhua porukassa, vaikea kestää yksin oloa. Tunneorpouden tyypillinen tuntomerkki on kokemus yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Tunneorpo kokee, ettei saa yhteyttä ihmisiin. Mutta ei hän löydä yhteyttä itseensäkään eikä viihdy omassa seurassaan. 

Hyvä tapa aloittaa itsensä hoitaminen on lempeän hyväksyvä suhtautuminen omiin virheisiin. Ei itseään kannata syyttää eikä soimata. Lopeta itsesi arvostelu.

Johtuuko tunneorpous itsetunnon puutteesta, vain johtaako tunneorpous itsetunnon puutteeseen? Kuinka päin mekanismi toimii? Mielestäni itsetunto kehittyy vähitellen huonoksi. Sen seurauksena ihminen ei uskalla olla itsensä kanssa - ei sitten myöskään tunteidensa kanssa. Tästä taas seuraa vähitellen tunneorpous. Terveen itsetunnon omaavalla ihmisellä ei esiinny tunneorpoutta.