Parempia oppimistuloksia

Malcolm Gladwell kuvaa kirjassaa Kuka menestyy ja miksi? mielenkiintoisen esimerkin koulukeskusteluun, jota meilläkin jatkuvasti käydään.

New York Cityssä avattiin 1990-luvun puolivälissä KIPP Academy-niminen kokeellinen oppilaitos (”Knowledge is Power Program” tieto on valtaa-ohjelma). Koulu kuuluu Etelä-Bronxin koulupiiriin, joka on yksi New York Cityn köyhimmistä asuinalueista. KIPP on yläkoulu, jossa opetetaan vuosiluokkia 5-8. Luokat ovat suuria. Kouluun ei ole pääsykokeita eikä pääsyvaatimuksia, kaikki oppilaat valitaan arvalla ja kaikki Bronxissa asuvat neljäsluokkalaiset saavat hakea kouluun. 99% oppilaista on oikeutettuja ilmaiseen tai tuettuun kouluateriaan. Toisin sanoen nämä lapset ovat niin köyhistä perheistä, että liittovaltio varmistaa heille kunnollisen lounaan. 

KIPP on niittänyt eniten mainetta matematiikan opetuksestaan. Etelä-Bronxissa ainoastaan 16% yläkoulun oppilaista on oman ikäluokkansa tasolla tai yli. KIPPissä sen sijaan monet oppilaat nimeävät matematiikan lempiaineekseen viidennen luokan lopussa. Kahdeksannen luokan loppuun mennessä 84% oppilaista on saavuttanut tai ylittänyt oman ikäluokkansa tason. Toisin sanoen, sekalainen ryhmä satunnaisesti valittuja pienituloisten perheiden lapsia, joiden vanhemmat eivät yleensä ole astuneet jalallaankaan collegeen, pärjäävät matematiikassa pärjäävät matematiikassa yhtä hyvin kuin kultalusikka suussa syntynet rikkaiden lapset.

”Meiltä lähtiessään he ovat ässiä matematiikassa.” sanoo David Levin, joka perusti KIPPin yhdessä Michael Feinbergin kanssa. Koulun menestystä ei kuitenkaan kannata yrittää selittää sen opetussuunnitelmalla, opettajilla, resursseilla tai järjestelmää uudistavilla innovaatioilla. KIPP on pikemminkin yhteisö, joka on ottanut kulttuuriperinnön ajatuksen vakavasti ja siksi menestynyt.

Normaalisti koulumenestystä tutkittaessa päädytään siihen, että” koulumenestyskuilu” kasvaa koulun edetessä. Siis se ero, joka perheen yhteiskunnallistaloudellisen aseman mukaan oli melko pieni ensimmäisellä luokalla, on kasvanut huomattavasti suuremmaksi koulun edetessä. 

Tutkittaessa asiaa tarkemmin on havaittu, että ero ei synnykään kouluvuoden aikana vaan ero syntyy täysin kesälomien aikana. Osa lapsista – parempiosaiset lapset oppivat kesäloman aikana huomattavasti, kun taas huonompiosaiset eivät opi kesälomilla kouluasioita. Näin osaamisero syntyy kokonaan muualla kun koulussa. Näin havaitaan, että jos lapset kävisivät koulua ympäri vuoden, he osaisivat lukea ja laskea lähes yhtä hyvin.

Tätä ongelmaa KIPP-koulut ovat ryhtyneet ratkaisemaan. Opetustuntien määrää on lisätty huomattavasti. Näin kaikki asiat voidaan käsitellä rauhallisesti, oppilaat saavat esittää kysymyksiä ja heillä on aikaa oppia asiat. ”Koska meillä on enemmän aikaa, ilmapiiri on rennompi. Matematiikan opetuksen yleinen ongelma on ”vain nopeat elävät” asenne. Kaikki asiat opetetaan ikään kuin sarjatulella ja nopeimmat lapset palkitaan. Siksi kuvitellaan, että on niitä oppilaita, jotka osaavat matematiikkaa ja niitä jotka eivät osaa. Uskon, että lisäaika antaa opettajille mahdollisuuden selittää asioita ja lapsille aikaa istua ja sulattaa oppimaansa. Voimme kerrata ja tehdä asioita paljon hitaammin. Se kuulostaa järjenvastaiselta, mutta me etenemme hitaammassa tahdissa ja oppimme sen ansiosta paljon enemmän. Asiat jäävät oppilaille paljon pysyvämmin mieleen, ja he ymmärtävät sisällön paremmin. Minäkin voin olla rennompi. Meillä on aikaa peleihin ja leikkeihin. Lapset saavat kysyä mitä tahansa, eikä minulla ole kiire selittäessäni asioita.” Kuvaa opettaja opetusta. 

Tarina ihmekoulusta, joka tekee luusereista voittajia, on tietenkin liiankin tuttu. Kippin todellisuus on kuitenkin paljon arkisempi. Kun koulussa tehdään 50% enemmän töitä kun normaalikoulussa, tarkoittaa se aivan toisenlaisia koulupäiviä kun yleensä kouluissa. Lapset uhraavat vapaa-aikansa, iltansa, viikonloppunsa ja ystävänsä ja vaihtavat ne KIPPiin ja mahdollisuuteen oppia ja päästä eteenpäin elämässä. Onko tämä paljon vaadittu lapselta? On. Mutta hyvien oppimistulosten ansiosta 90% KIPPin oppilaista saa stipendin yksityiseen tai seurakunnan lukioon ja pääsee jatkamaan hyviä oppimistuloksia. Näin 80% jatkaa collegeen useimmat perheensä ensimmäisinä. Voiko tällainen vaihtokauppa olla huono? Menestys seuraa ennustettavaa rataa. 

KIPP asettaa oppilaille ja opettajille korkeat odotukset. Kaikki ovat kyvykkäitä oppimaan ja kasvamaan kun motivoituneet opettajat tekevät parhaansa ja löytävät oikeat keinot. Luonne ratkaisee menestyksen ja siksi luonnetta kasvatetaan yhdessä teoreettisen opetuksen kanssa. Siksi tärkeätä on oppia ja saada kokea myös itsehillintää, toivoa, rakkautta, kiitollisuutta, sosiaalinen älykkyyttä ja huumoria, eikä vain puurtamista. Leikkiä ja työtä vuorotellaan sopivasti ja kaikki ponnistelevat yhdessä yhteisen päämäärän eteen. KIPP ei ole vain koulu - se on merkityksellinen yhteisö, jonka jäsenet ovat myös merkityksellisiä.

Ei ole niin, että älykkäimmät menestyvät. Menestys ei ole myöskään pelkästään omien ponnistelujemme tulosta. Se on pikemminkin lahja. Poikkeustapauksille on annettu tilaisuuksia ja heillä on ollut voimia ja ymmärrystä tarttua niihin. Olemme liiaksi kiinni myyteissä valioyksilöistä ja oman onnensa sepistä.

Jos haluamme rakentaa paremman maailman, meidän on korvattava nykyinen onnenpotkujen ja mielivaltaisten etujen sekamelska yhteiskunnalla, joka tarjoaa tilaisuuksia kaikille, kaikilla aloilla ja kaikissa ammateissa.