Viikon mietelause

Ongelman ydin ei ole siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä, mitä sinä siitä ajattelet ja mitä teet sen suhteen.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kärsimyskehosta vapautuminen



Kaikki kokemasi emotionaalinen kärsimys jättää sinuun ahdistusta. Se sulautuu sinussa jo olevan, menneisyydestä periytyneen kärsimyksen kanssa asettuen mieleesi ja kehoosi.

Tämä kertynyt kärsimys ilmenee mieltäsi ja kehoasi otteessaan pitävänä kielteisenä energiakenttänä. Kyseessä on emotionaalinen kärsimyskeho. Sillä on kaksi olomuotoa, uinuva ja toimiva. Kärsimyskeho voi olla lepotilassa suurimman osan aikaa. Syvästi onnettomilla ihmisillä se saattaa kuitenkin toimia koko ajan. Jotkut ihmiset elävät melkein yksinomaan kärsimyskehonsa kautta.

Varo itsessäsi ilmenevää tyytymättömyyden merkkiä, se saattaa kieliä kärsimyskehon heräämisestä. Kärsimyskehon havahtuminen voi ilmetä esimerkiksi ärtymyksenä, kärsimättömyytenä, alakuloisuutena, haluna loukata, suuttumuksena, raivona, masennuksena tai riidanhaluna.

Kärsimyskeho saa voimansa, mikäli se saa sinut alitajuisesti samaistumaan itseensä. Se tahtoo ottaa sinut hallintaansa ja olla sinä. Saatuaan otteen sinusta kärsimyskeho luo sellaisen tilanteen elämääsi, joka heijastaa takaisin sen omaa energiavärähtelyä, sen ravintoa. Vain kärsimys ravitsee kärsimyskehoa.

Heti kun kärsimyskeho on saanut sinut hallintaansa, haluat lisää kärsimystä ja ahdistusta. Sinusta tulee joko uhri tai syyllinen. Haluat joko aiheuttaa kärsimystä tai kärsiä tai kumpaakin. Tästä et luonnollisestikaan ole tietoinen vaan väität kiihkeästi, ettet halua kärsimystä. Mutta kun katsot tarkkaan, huomaat, että ajatuksesi ja käyttäytymisesi ovat sellaisia, että ne ylläpitävät ahdistusta ja kärsimystä – sekä sinussa että muissa. Jos olisit siitä todella tietoineen, kuvio häviäisi, sillä on mielipuolista haluta lisää kärsimystä.

Sillä hetkellä kun tunnet kärsimyskehon energian itsessäsi ja keskityt siihen, tarkkailet sitä, samaistuminen kärsimyskehoon raukeaa. Olet nyt kärsimyskehon sivusta katsoja, tarkkailija. Se ei voi enää käyttää sinua hyväkseen. Olet löytänyt oman sisimmän voimasi. Olet saanut käyttöösi läsnä olevan hetken voiman.


Keskitä huomio sisäiseen tunteeseesi. Ole tietoinen siitä, että kyseessä on kärsimyskeho. Hyväksy sen olemassaolo. Älä ajattele sitä. Älä anna tunteen muuttua ajatukseksi. Älä tuomitse ja erittele. Älä muodosta siitä identiteettiä itsellesi. Ole läsnä, pysyttele jatkuvasti sisäisten tapahtumiesi tarkkailijana. Ole tietoinen paitsi emotionaalisesta kärsimyksestä myös siitä joka tarkkailee, tyynestä katselijasta. Tässä on läsnä olevan hetken voima, oman tietoisen läsnäolosi voima. Tarkkaile sitten, mitä tapahtuu.

Heti kun olet oivaltanut ja kokenut, miten olla läsnä sisäisten tapahtumien tarkkailijana, sinulla on käytössäsi mahtava muuttumisen väline.


Pyrkiessäsi irtautumaan kärsimyskehoon samaistumisesta kohtaat voimakasta sisäistä vastustusta. Näin tapahtuu varsinkin, jos olet suurimman osan elämääsi elänyt emotionaaliseen kärsimyskehoon samaistuneena ja rakentanut minuutesi sen varaan. Tällöin alitajuinen pelko identiteetin menetyksestä tulee vastustamaan muutosta. Mieluummin siis kärsit – olet kärsimyskeho – kuin teet hypyn tuntemattomaan ja uskaltaudut menettämään tutun, onnettoman itsesi.

Mikäli näin on kohdallasi, tarkkaile kärsimykseen samaistumistasi. Ole hyvin valpas. Tarkastele sitä omituista mielihyvää, jonka saat siitä, että olet onneton. Tarkastele pakonomaista tarvetta puhua siitä tai ajatella sitä. Jos pysyt nostamaan sen tietoiseksi, vastustus päättyy. Voit kohdistaa silloin huomion kärsimyskehoosi, olla läsnä tarkkailijana ja panna alulle kärsimyskehon muuttumisen.

Vain sinä voit sen tehdä. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Mutta jos sinun onnistuu löytää joku syvästi tietoinen, olla hänen luonaan ja olla yhdessä hänen kanssaan läsnäolon tilassa, se voi auttaa ja nopeuttaa asiaa.


Näin neuvoo Eckhart Tolle kirjassaan Läsnäolon voima. Voit vapautua kärsimyksestä ryhtymällä sisäisten tapahtumiesi tarkkailijaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti