Kun olemme valmiit kohtaamaan asiat uudessa valossa, anteeksianto voi tapahtua hetkessä.
1. Tarinan kertominen
Tarinaan sisältyy koko tilanteen tuska ja kärsimys, joten tarinan kuuleminen, todistaminen ja vahvistaminen on ensimmäinen askel tilan luomiseksi anteeksiannon ja itselle anteeksiannon tapahtumiselle.
Kun kerromme tarinaa, jopa kertoessamme sitä itsellemme on tärkeää, ettei tarinaa ladata liian täyteen henkisiä tulkintoja. Tässä vaiheessa sinun on annettava tuomitsevalle itsellesi täysi valta rähjätä sinulle siitä, että olet sen mielestä tehnyt väärin.
2. Tunteiden tunteminen
Jokaisen tekijän tarinaan liittyy kosolti tunteita. Syyllisyys ja häpeä ovat päällimmäiset tunteet, mutta pelko, viha, katumus, huono omatunto ja koko joukko muita tunteita seuraa syyllisyyttä ja häpeää. Olivatpa ne mitä tahansa, tärkeintä on tuntea ne kokonaan. Sitä ei voi parantaa, mitä ei tunne.
Emootio on ajatukseen liitetty tunne. Ennen kuin tunne voi vapauttaa ajatuksen, ja ennen kuin vaihtoehtoinen ajatus voidaan hyväksyä emotionaalisesti sen paikalle, tunne on koettava uudelleen. Sitä ei tarvitse kokea yhtä voimakkaana kuin alun perin tunnettiin, mutta sen on kuitenkin herättävä jossain määrin.
On hyvä ymmärtää, että kielteisiä tunteita ei ole olemassakaan. Syyllisyyden, häpeän, vihan, surun, murheen kaltaiset tunteet ovat normaaleja, inhimillisiä tunteita, joita me kaikki koemme eri vahvuisina aika ajoin. Niiden luokittelu kielteisiksi aiheuttaa sen, että kamppailemme niitä vastaan ja yritämme kieltää ne. Inhimillisten tunteiden vastustelu luo vakavaa sisäistä stressiä ja lopulta aiheuttaa sairauksia.
Koska meidät on siunattu kyvyllä tuntea tunteita, on luonnollista että haluamme kokea ne täydellisesti. Tämä tarkoittaa niiden tuntemista – ei niistä puhumista, niiden analysointia ja luokittelua.
3. Tarinan romahduttaminen
Tässä vaiheessa pyydämme tuomitsevaa itseämme antamaan tilaa itseä rakastavalle itselle. ”Ole vähän myötätuntoisempi minua kohtaan ja yritä ymmärtää, miksi tein niin kuin tein. Olen vaillinainen ihmisolento ja tein väärin, mutta jos tuomitsijani ymmärtäisivät missä tilanteessa olin ja ne emotionaaliset painolastit joita kannoin, he eivät tuomitsisi minua niin herkästi.”
Sydämen avaaminen tällä tavoin ja saman pyytäminen muilta auttaa meitä näkemään itsemme ihmisinä kaikkine vikoinemme ja epätäydellisyyksinemme ja sallii meidän avautua mahdollisuudelle, että meitä rakastettaisiin omana itsenämme. Myötätunnon ja empatian tuominen anteeksiantoa kaipaavaan tilanteeseen vähentää myös muiden tunteiden voimaa, jota olemme rikkeestämme kokeneet.
4. Tarinan uudelleenkehystäminen
Tämä askel johdattaa meidät tavanomaisen anteeksiannon tuolle puolen. Syynä tähän on pyyntö päästää irti ajatuksesta, että jotain väärää on tapahtunut. Tämä eroaa maailmankuvastamme, joka on pitkälti uhritietoisuuden leimaamaa ja antaa ymmärtää, että elämä on sattuman kauppaa ja taistelua selviytymisestä. Tähän asti anteeksianto on merkinnyt sinulle päätöstä antaa menneiden olla menneitä.
Uusi ajattelumalli lähtee siitä, että olen henkinen olento, joka käy lävitse inhimillistä kokemusta. Olen tullut maan päälle oppiaksesi ja kehittyäksesi henkisesti. Tämä on minun kouluni ja elämä on minun opintosuunnitelmani. Elämäni tapahtumat ovat henkilökohtaisia opetuksiani. Olen tullut kokemaan elämää ymmärtääkseni täysin, mitä ykseys on ja kokeakseni sen vastakohdan – erillisyyden. Kun olen tällä, värvään muita järjestämään minulle tilaisuuksia oppia uutta. Minä ymmärrän anteeksiannon – että kaikki tapahtuu väistämättä hengellisen tarkoituksen mukaisesti ja että vaikka minä olen vastuussa teoistani ihmisten maailmassa, puhtaasti henkisessä mielessä mitään väärää ei koskaan tapahdu.
Sano itsellesi: ”Olen sopinut muiden sielujen kanssa, että en tee asioita niinkään muille – vaan heitä varten. Kun olen täällä, muut värväävät minut järjestämään heille tilaisuuksia oppia uutta. Näytän heidän viholliseltaan, mutta lopulta he huomaavat, että olen heidän parantava enkelinsä.”
Ajatusmallin muuttaminen tällä tavoin siirtää sen uhrikertomuksesta tekijän kertomukseksi. On tärkeä tehdä tämä selväksi. Vaikka olemme valmiit antamaan anteeksi muille sen perusteella, että he ovat tulleet elämäämme tekemään ”pahoja” asioita meitä varten, jotta voimme oppia ja kasvaa, meidän tuntuu olevan vaikea hyväksyä, että välillä meidät kutsutaan tekijän rooliin, jotta voimme olla avuksi muille. On tärkeä ymmärtää, että jokaista uhria kohden on oltava uhriksi pakottaja.
Näin tarinan viitekehys ja merkitys ovat muuttuneet, ei tarina itse. Koettu tilanne näkyy nyt aivan eri valossa, mitään väärää ei tapahtunut, eikä mitään anteeksiannettavaa ole. Nyt on tarkoitus vaihtaa vanha tarina uuteen ja ankkuroida se kehoosi vanhan paikalle.
5. Muutoksen integrointi
Integraatiovaiheeseen kuuluu jonkinlainen fyysinen suorittaminen ehdottoman anteeksiannon aikana, jotta keho voi rekisteröidä muutoksen mielen tavoin. Alkuperäinen pahantekijän tarina oli olemassa energiakuviona jokaisessa kehon solussa, nyt meidän on korvattava se uudella tulkinnalla, että kaikki on järjestyksessä. Kehomme on hengellisen älyn vastaanotin, fyysinen suorittaminen prosessin aikana varmistaa, että henkinen älymme aktivoituu. Jotkut tekevät hengitysharjoituksia, jotkut kävelyharjoituksia kiertäen ympyrää, toiset kirjoittavat, ja kaikissa käytetään omaa ääntä.
Ehdoton anteeksianto on ”teeskentele – kunnes – se – toteutuu” –tyyppinen prosessi. Vuosien mittaan olemme saaneet todistaa, että vaikka ihmiset eivät täysin usko henkisellä ja emotionaalisella tasolla, heidän henkinen älykkyytensä tietää, että se on totuus. Tästä seuraa, että illuusioon sidottu energia purkautuu välittömästi. Ihmisille tulee heti parempi olo, olipa syyllisyys aiheellista tai ei.
Näin kuvaa ehdotonta anteeksiantoa itselle, Colin C. Tipping kirjassaan
Anna anteeksi itsellesi.
