tunne tarttuu

Olen viime päivinä huomannut, kuinka tunne tarttuu väistämättä. Tartuntaa on vaikea välttää, vaikka kuinka yrittäisi.

Olen ollut jo pitkään vanhusten valitusten ja huolien ympäröimänä. Olen uskonut, että pystyn välttämään alakulon, valittamisen ja huolehtimisen tarttumista. Nyt huomaan, että näyttää se tarttuvan kuitenkin.

Jo pitkään jatkunut yleinen alakulo vanhusten kanssa - vanhukset ovat todella surkeita ja valittavat oloansa jatkuvasti. Monilla vanhuksilla valittaminen on tärkein asia elämässä - vaikka asiat ovat kunnossa niin valittamista piisaa. Tuntuu siltä, että vanhusten ongelmista kirjoitetaan ja puhutaan nykyään niin paljon, että vanhukset uskovat, että heidän kuuluu valittaa oloaan. Ei se ole vanhus eikä mikään, joka ei osaa kunnolla valittaa. Ei ole väliä onko aihetta vai ei. Yleisesti näyttää siltä, että ne vanhukset valittavat äänekkäimmin joilla on vähiten valittamisen aihetta. Ne joilla todella on ongelmia eivät jaksa olla koko ajan äänessä - heillä on tarpeeksi tekemistä oikeiden ongelmien kanssa.

Ymmärrän hyvin, että kun ihminen tulee vanhaksi ja havaitsee, että tässäkö tämä elämä nyt on - se tuntuu kurjalta - varsinkin kun siinä vaiheessa havaitsee, että moni sellainen asia on tekemättä, jonka tekemisestä on joskus haaveillut. Toivoisin todella, että ihmiset vähän aikaisemmin uskaltaisivat ajatella, mitä he oikein toivovat ja haluavat elämältä - silloin kun vielä on mahdollista tehdä niitä asioita. Tietenkin tämä edellyttää sitä, että uskaltaa olla itsensä kanssa ja tutustuu itseensä - mikä onkin aika vaikea asia.

Tämä alakulo ja jatkuva valitus, jota olen kuunnellut jo pitkään alkaa vähitellen tarttua minuun ja koko perheeseen. Nyt kun on tullut muitakin ongelmia niin yhdessä niiden vaikkutus näyttää kasaantuvan.

Ajelen vanhalla autolla. Siinä on usein vikoja ja ne aiheuttavat huolta ja rahanmenoa. Nyt on taas kaikenlaista vikaa - öljyvalo vilkkuu jne. Keskusteluja on käyty korjaajien kanssa ja erilaisia toinen toistaan vakavampia vikoja saattaa olla tiedossa. On vaikea tietää, kuka ymmätää asian ja keneen voi luottaa. Olen huomannut kuinka kehoon ja mieleen nousee paljon jännitystä ja tuskaa. Välillä pyrkii nousemaan todella voimakkaita tuskatiloja, sekä fyysisesti että mielen maailmassa.

Meitä meni porakaivossa jotain rikki vajaa kuukausi sitten. Porakaivoa ei kuulemma voi korjata pakkasten aikaan - sanovat korjausmiehet, koska jos vetiset putket nostaa kaivosta ylös ne jäätyvät heti ja sitten ollaan todella liemessä. Tässä sitä on nyt oltu kohta 4 viikkoa ilman vettä. On se vaan kumma miten nykyihminen on riippuvainen tällaisista asioista. Kun vettä ei ole, moni tavallinen asia vaikeutuu aika lailla. Täytyy sanoa, että on tämä jonkinlaista koulutusta tässä elämänkoulussa. Oppii antamaan arvoa tavallisille asioille kun ne puuttuvat. Ei niitä normaalisti huomaa - ne ovat itsestäänselvyyksiä.

Meillä on juokseva vesi, kun isäntä juoksee vesiämpärin kanssa. Onneksi on sentään naapureita, joilta voi hakea vettä - kiitos heille. Tulee mieleen itämainen viisaus. Ennen valaistumista puiden hakkaamista ja veden kantoa. Valaistumisen jälkeen - puiden hakkaamista ja veden kantoa. Ei ole oleellista mitä tekee - vaan se miten tekee ja miltä se tuntuu.

iloinen veikko

Yhtä hyvin kuin alakulo tarttuu - tarttuu myös ilo, riemu, nauru ja onnellisuus. 

Valitse siis, minkä tunteen annat tarttua itseesi ja mitä tunteita itse tartutat muihin. Joskun voi olla järkevää jäädä kotiin huonolla tuulella, eikä tartuttaa sitä kavereihin. Tunne tarttuu vähintää yhtä helposti kun flunssa.

Ymmärrän nyt hyvin sen, miksi itsetunnon kehittämistä ja onnellisuuden löytämistä neuvovassa kirjallisuudessa kehoitetaan välttämään energiasyöppöjen ihmisten seuraa. Vaikeat ihmiset todella tartuttavat huonon tuulen ympäristöönsä ja se leviää hyvin laajalle. Helpoin tapa parantaa oloa on hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka säteilevät iloa ja myötätuntoa.