Viikon mietelause

Ongelman ydin ei ole siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä, mitä sinä siitä ajattelet ja mitä teet sen suhteen.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Psykologista harjoittelua


Olen lukenut Tony Dunderfeltin kirjaa Ilon psykologia. Aivan perusasia on huomata ero ikivanhaa perua olevan automaattisen psyykeen ja myöhemmin syntyneen itseohjautuvan psyyken välillä. Automaattisen psyyken perustehtävä on ilmoittaa sinulle, mitä tietty tapahtuma tarkoittaa ja mitä seuraavaksi on järkevää tehdä. Tämä psyykkinen taito luoda salamannopeita tulkintoja ja ehdottaa tiettyä toimintaa, tulee meille nykyihmisille kymmenien tuhansien jopa miljoonienkin vuosien takaa. Automaattinen psyyke toimii kuin tietokone sen mukaan, mitä malleja (ohjelmia) sinne on ladattu.


Itsetuntemuksen tavoitteena on opastaa ihmisiä, että he pystyisivät tarvittaessa siirtämään huomionsa automaattisen psyyken toiminnasta, itse ohjattuun ja tilanneviisaaseen toimintaan. Avainasemassa on taito huomata, milloin psyyken esittämät ehdotukset eivät ole asiallisia ja ajanmukaisia. Ne perustuvat yleensä vanhoihin malleihin eivätkä nykyhetken tilanteen vaatimuksiin.



Tarkastelen tunteita siitä näkökulmasta, että tunteet ovat sinulle signaalijärjestelmä. Negatiivinen tunne ilmoittaa sinulle, että tällä tavalla et saavuta tavoittelemaasi tulevaisuutta, muuta siis suuntaa. Et käytä kykyjäsi tai olet menossa väärään suuntaan. Vastaavasti positiivinen tunne on psyyken antama ilmoitus sinulle, että nyt asiat ovat menossa mielen kannalta oikeaan suuntaan, näytät saavuttavan tavoitteesi.



Negatiivisen tunteen tehtävä on pysäyttää sinut. Koska negatiivinen tunne tuntuu niin pahalta omassa olemuksessa, sen helposti ottaa itseensä. Silloin alkaa puhua tyyliin: ”Ei tästä mitään tule. Kaikki menee pieleen. Aina minä epäonnistun.” Älä kuitenkaan anna ahdistavan olotilan tulla liian negatiiviseksi äläkä syytä itseäsi huonosta olotilasta. Negatiivinen tunne on vain herätetunne siitä, että juuri nyt tällä tavalla edeten asiat eivät näytä sujuvan parhaalla mahdollisella tavalla. Negatiivinen tunne ei ole mikään lopullinen totuus, että asiat todella menevät pieleen – varsinkin jos muutat toimintapaasi kuten negatiivinen tunne ehdottaa.

Huomion siirtämisen taito


kevään ensimmäiset lehdet

Ihmisen vapauden perusta on huomion siirtämisen taito. Vaikka tilanteesi on miten huono tahansa, pystyt aina siirtämää huomiosi johonkin uuteen kohteeseen, sisäiseen tai ulkoiseen, pois koetusta pahasta, vapaasti minne tahansa, jonnekin parempaan. Huomion siirtäminen on hieno inhimillinen perustaito, varsinkin jos sitä käyttää harkiten. Uudessa asiassa tai tuneessa on syytä viipyä niin kauan, että psyyke tuottaa niihin liittyviä uusia innostavia mielleyhtymiä. Näin olet siirtynyt pois pahasta olosta uuteen olotilaan.

Huomion siirtämistä kannattaa harjoitella silloin kun olo ei ole liian huono ja jaksaa harjoitella – nämä taidot ovat tarpeen kun olo on todella kurja.

kevät kukkii, elämä voittaa

Sisäisen puheen hallinta


Suunnitteletko omalla sisäisellä puheellasi epäonnistumista tai pettymystä ja kipua tuottavien tilanteiden jatkumista? Vai puhutko itsellesi menestymistä, mahdollisuuksien hyödyntämisistä ja uusia oivalluksia? Usein ajatellaan, että sisäinen puhe on melko viatonta. Sisäinen puhe ohjaa kuitenkin huomiosi sinne, mitä kohti alat sitten suuntautua.

Oletko huomannut, että sisäistä puhetta ei yleensä ole silloin kun sinulla menee todella hyvin. Kun elät juuri sellaista tapahtumaa, josta pidät ja joka tuottaa sinulle hyvän olon tunteita. Miksi? Sinä olet juuri saavuttanut sen, mitä haluatkin, joten ei ole tarvetta ajattelemalla suunnitella ja hamuta mitään muuta.

Helppo ilon lisäämiskeino on korvata ”mutta”-sana ”ja”-sanalla. Silloin annat psyykellesi luvan sekä nauttia hyvistä asioista että olla rehellinen vaikeuksille.

On todella ihana päivä, mutta kun moni työ on tekemättä. Muuttuu muotoon:

On todella ihana päivä ja sen lisäksi on vielä kaikenlaista tekemistä.

Irti päästämisen taito


Alamme ymmärtää, että kaikki mieleemme ponnahtavat ajatukset ja tunteet eivät ole tärkeitä ja lopullisia totuuksia. Usein psyyke tuottaa perusteettomia ajatuksia ja paniikinomaisia tulkintoja elämästä. Harmiksemme tällaiset ajatukset ja tunteet ovat kuitenkin aika tarttuvia ja toden tuntuisia. Vaatii erityistä irti päästämisen taitoa unohtaa vaikkapa epäonnistuminen töissä tai pettymys ihmissuhteissa.

Irti päästäminen on ”synonyymi” hyväksymiselle ja anteeksiannolle. Turhiksi havaituille mielen sisällöille ei enää anneta huomiota. Niitä tarkastellaan aikansa ja sitten siirretään huomio johonkin rakentavampaan. Irti päästämisessä tunteita ei työnnetä pois, koska silloin ne saavat lisää huomiota ja vain vahvistuvat – niistä vai päästetään irti, niiden annetaan hävitä pois.

Yksi helppo tapa harjoitella irtipäästämistä on seuraava: Purista käsi nyrkkiin ja jännitä koko kehoa. Purista, jännitä ja sitten vapauta. Samalla kun jännität kehoasi, toista mielessäsi, miten vaikeaa sinulla on. Kun avaat jännityksesi ja hengität ulos, anna samalla vaikeiden asioiden etsiä oma tiensä ulos sinusta. Tee harjoitus muutamia kertoja, niin että totut siihen pieneen helpottavaan olotilaan, joka seuraa irti päästämistä.



Ilo ei synny vain siitä, mitä elämä antaa meille, vaan myös siitä, minkälaista elämää me luomme ja minkälaisia kokemuksia tahdomme ylläpitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti